Samuli Edelmannin edellisen Vaiheet- ja tuoreen Kaikki tahtoo -albumin välillä kului aikaa vaatimattomat neljä vuotta.
- Mä olin Vaiheet -levyn jälkeen niin tyhjiin puristettu, että luulin, etten tekisi enää levyjä. Tai en uskonut, että löytyisi sellaista musiikkia, joka voisi enää sytyttää, Samuli selittää.
Toisin kuitenkin kävi: saatuaan käsiinsä Samuli Laihon jo kolme vuotta sitten tekemän demon, levyntekohalut heräsivät uudestaan.
- Mä kuuntelin kyseistä demoa ajaessani autolla ympäri Helsinkiä ja rupesin itkemään. Tuntui niin uskomattomalta, että joku oli osannut pukea mun tunteet sanoiksi.
Laulajan itsensä mielestä kaikkein merkityksellisin albumin kappaleista on Puhdasta vettä.
- Se on kaikkein avoimin, herkin, suorin ja rehellisin. Se on kuin rukous tai avunpyyntö suoraan ylöspäin, Samuli perustelee.
Mira Selander
Toimittaja