Ensin oli funkya ja rockia soittava Muggles, sitten mukaan tulivat freestyle-räppärit, ja syntyi yhtye nimeltä Tulenkantajat.
Vuonna 1998 bändi soitti ensimmäisen yhteisen keikkansa, ja siitä lähtien tämä pohjoisen bändi on tunnettu nimenomaan loistavista liveakteistaan. Keikkaa pukkaakin päälle koko ajan, ja nyt ilmestyi myös esikoislevy, joka ensimmäisellä listaviikollaan meni sijalle 31.
Bändin omaa nimeä kantavalla albumilla suurin osa biiseistä on kahden vuoden takaa, mutta uusia on jo iso läjä valmiina. Niillä jatketaan samoilla Tulenkantajat -linjoilla, lupaa biiseistä Hadjin kanssa vastaava kitaristi Marko.
Mira Selander
Toimittaja