Radiomafian sivuja ei enää päivitetä - Tervetuloa 13.1. alkaen YLEX:n nettisivuille www.ylex.fi!




 



Radiomafia > Lista Top 40 > artistihaastattelu





CMX
Levymerkki
Herodes
Jakelija
Emi
Listalle
5.11.2000
CMX / Dinosaurus Stereophonicus

CMX:n tupla-albumi Dinosaurus Stereophonicus nousi heti ilmestyttyään listakakkoseksi, heti U2:n jälkeen. A.W. Yrjänän mukaan albumin kappaleita on tehty jo vuoden alusta lähtien ja helmikuussa syntyi lopullinen päätös siitä, että bändi tekisi tupla-albumin. Uskokaa tai älkää, vaikka kappaleita piti tupla-albumia varten tehdä normaalia enemmän, niitä jäi siitä huolimatta tavallisen levytysperinteen mukaisesti yli.

- Tällä kertaa niitä ei kuitenkaan käytetty mihinkään bonusraidoille, vaan ne jätettiin kokonaan tekemättä, A.W. Yrjänä selittää.

Dinosaurus Streophonics -albumin tekeminen oli bändin laulaja-sanoittaja-keulahahmon mukaan "vapauttavaa", sillä yhtyeellä oli ruhtinaallisesti aikaa eikä mihinkään kiirettä. Sen huomaa hänen mukaansa myös siitä, että biisit ovat hitaita.

Albumin järkälemäinen nimi syntyi alunperin pelkästä heitosta, mutta nimi jäi, ja A.W. Yrjänän mukaan sopikin sille loppujen lopuksi ihan hyvin.

- Albumillahan on progressiivisia vaikutteita ja sehän taas on muinaisten rokkidinosaurusten musiikkia. Ja lisäksi me saamme ylimääräistä mainosta, kun Disney aikoo mainostaa meidän levyä koko joulunalusajan. Meidän albumillahan on liki sama nimi kuin heidän uusimmalla piirroselokuvallaan.

Mira Selander
Toimittaja