Radiomafian sivuja ei enää päivitetä - Tervetuloa 13.1. alkaen YLEX:n nettisivuille www.ylex.fi!




 




Radiomafia > Säiliö > Äänestykset > Suomen Turhin Julkkis 2000




Suomen Turhin Julkkis 2000

Lola Odusoga on Suomen Turhin Julkkis vuosimallia 2000.
Jasmin Mäntylä kamppaili tittelistä ansiokkaasti, häviten Odusogalle vain 18:lla äänellä.

Kuuntele Lola Odusogan haastattelu. 2' 58"

Radiomafian ja Turhat Julkkikset ry:n järjestämässä vuosittaisessa äänestyksessä Lola keräsi reilun viidenneksen annetuista äänistä. Vuonna 1998 Lola Odusoga löytyi sijalta 15.
Toiseksi siis sijoittui tammikuussa naimisiin mennyt 18-vuotias malli Jasmin Mäntylä.
Jasmin on täysin uusi tulokas äänestyksessä ja ponnahti heti turhimpien julkkisten kärkikaartiin - ero Lola Odusogaan oli liki olematon.
Äänestyksen kolmas oli mediapersoona Timo T. A. Mikkonen, joka sai vuonna 2000 julkisuutta ainakin avioeronsa, uuden suhteensa ja missikirjansa ansiosta.
Suomen Turhin Julkkis -äänestyksen konkari, viime vuoden kolmonen Matti Nykänen löytyy tänä vuonna äänestyksessä sijalta neljä.
Linda Lampeniuksen kahdeksas sija oli selvä huononnus edellisiin vuosiin, viulutaiteilijahan voitti tittelin vuonna 1997 ja sijoittui toiseksi vuosina 1998 ja 1999.
Viime vuoden voittaja Satu Lappi oli tänä vuonna sijalla 20.

Suomen Turhin Julkkis -äänestys järjestettiin nyt seitsemättä kertaa. Ääniä annettiin enemmän kuin viime vuonna, 1621 kpl ja kärkikolmikko erottui joukosta selvästi.
Tulokset julkistettiin Next Step -messuilla Helsingin messukeskuksessa 1.2.2001.

SUOMEN TURHIN JULKKIS 2000 TOP 15

1. Lola Odusoga (306 ääntä)
2. Jasmin Mäntylä (288)
3. Timo T. A. Mikkonen (139)
4. Matti Nykänen (73)
5. Vanessa Forsman (42)
6. Rytsölän veljekset (34)
7. Jimi Pääkallo (33)
8. Linda Lampenius (32)
9. Henry Saari (31)
    Jonna Kauppila (31)
11. Joonas Hytönen (29)
12. Marco Bjurström (27)
13. Tarja Halonen (26)
14. Jani "Wallu" Valpio (25)
15. Helena Lindgren (24)

PERUSTELUJA VUONNA 2000:

Suomen Turhin Julkkis Lola Odusoga

- Lola eroaa Tomista! Lolan uusi poikaystävä on Tuomas! Lola sammui Puuterin vessaan - juomaani laitettiin tyrmäystippoja! Lola lähtee Amerikkaan! Lola ei lähde Amerikkaan! Lola otti silikonit! Lola kertoo - otin silikonit! Lola ihmettelee silikonikohua! Lola kertoo avoimesti silikoneistaan - kaksi viikkoa yhtä tuskaa! Lola laittaa pisteen silikonikeskustelulle - rintani ovat nyt parantuneet! Lola kertoo ilkeästä poikaystävästään - en saa edes tavaroitani entisestä asunnostamme!
- kumitisseillä takaisin lööppeihin mummoja järkyttämään, kun kansa on juuri toipunut poikaystävän vaihdosta
- ennen niin fiksunoloinen Lola romahdutti tasonsa ja arvostuksensa vuoden aikana niin totaalisesti että ansaitsee Turhin Julkkis -arvonimen. Toivottavasti ei mahdu lehtien palstoille enää tänä vuonna
- tehnyt lehtien sivuilla roikkumisesta jo taidetta
- ne asiat, joiden takia hänet kelpuutetaan lehtien palstoille, ovat aivan tavallisia asioita vailla minkäänlaista todellista uutisarvoa
- onhan ne silikonit tosi mielenkiintoinen asia, mut jotain rajaa
- se yrittää vieläkin olla otsikoissa vaikka sen missivuodet on ollu ja menny
- luonteva manttelinperijä viime vuoden voittajalle
- tuntuu, että kaikki on Lolalla tällä hetkellä kaupan
- hänen Miss Suomi -vuodestaan on jo niin monta vuotta, että silikonirintojensa ja muiden asioidensa ruotimiseen julkisuudessa riittäisi paljon vähempikin huomio

Toiseksi Turhin Julkkis Jasmin Mäntylä

- turhaakin turhempi teini
- Jasmin Mänty - toivon sydämeni pohjasta että tytön avioliitto kestää. En millään jaksaisi enää nähdä Jasminia lehden kannessa ruikuttamassa
- kuka Jasmin oikeastaan edes on? Aivan sama kuin leppävirran tarjasta kirjoitettaisiin juttuja lehteen ilman että siihen on edes syytä. Ei ketään voi oikeasti kiinnostaa, mitä joku Jasmin tekee. Aivan turha tyyppi
- voisiko joku kertoa kuka on Jasmin Mäntylä?
- voisiko joku kertoa mistä koko nainen on alun perin tullut "kuuluisaksi"?
- tyttörukka on pikkuhiljaa astumassa lupaavasti Matti Nykäsen viikoittamalle tielle, kuinka kaikki asiat retostellaan julkisuudessa
- miten joku voi sotkea elämäänsä niin ja päästä sen vuoksi lööppeihin?
- yritin tosissani miettiä mitä kyseinen henkilö on tehnyt "ansaitakseen" paikkansa parrasvaloissa (tai Seiskan kannessa), mutta en keksinyt mitään. Eihän se ole edes missi (muista ansioista puhumattakaan). Paitsi turha ja epätoivoinen
- mimmi oli aikoinaan joka ikisessä etusivussa ja lööpissä. Eikä mimmillä tietääkseni ole mitään muuta substanssia olla lehdissä kuin se, että hän on ollut lehdissä. Toisin sanoen, hän on julkkis koska hän on julkkis. Tästä kehäpäätelmästä seuraa välittömästi turhuus

Kolmanneksi Turhin Julkkis Timo T. A. Mikkonen

- mies joka jäi jumiin jonnekin 80-luvun alkuun. Lehmipaimenen kannuksina vain joku kauan sitten unohdettu talk-show ja vaimondumppausmanööverit
- ketä jaksaa kiinnostaa keski-ikäisen cowboyn, entisen tv-persoonan, ero ja uus muija? Ei ketään
- mitä ihmettä se käppänä on tehnyt, että siitä on tullut julkkis? Anteeksi nuoruuteni, mutta ei kyllä muistu mieleen
- mainosti kirjaansa avioerolla
- voisiko keski-ikäisen miehen kriisi vähempää kiinnostaa
- eikö se kerro jo jotain, että tyypistä puhuvat kaikki, mutta kukaan ei oikeastaan tiedä hänestä muuta kuin sen missikirjan ja sen talk-show -ennätysyrityksen. Ja tottakai ne kohusuhteet, hui kamalaa kun on mielenkiintoista - tuollaisia pettäjätarinoita löytyy joka viidennestä talosta. Haloo
- Timo T. A. Mikkonen, koska on ollut syystä tai toisesta tapetilla. Toisaalta hän sijoittuisi kärkeen myös Vuosisadan turhin julkkis -kisassakin. Hänen ex-vaimonsa ja nykyinen heilansa ovat myös vahvoilla
- tällä talkshow-juontajan pilakuvalla tuntui olleen palava julkisuuden halu muutamien aallonpohjassa vietettyjen vuosien jälkeen kun piti omasta erosta lasetella iltapäivälehdissä vähintään joka toinen päivä. Ja ihmiset vielä luki. Ihan uskomatonta

SUOMEN TURHIMMAT JULKKIKSET KAUTTA AIKAIN

2000 Lola Odusoga
1999 Satu Lappi
1998 Sanna Suutari
1997 Linda Lampenius
1996 Matti Nykänen
1995 Carmen Mäkinen
1994 Ilkka Kanerva