Aprillipilat
Aprillia! Söitkö taas kuravettä?
Radiomafian Ooppera keräsi 1.4.2001 kunniaksi kuuntelijoilta joukon aprillipiloja.
RAAKAA PILAA
Isoveljeni ja serkkuni tekivät pilan äidilleni: Äiti sai hätäisen puhelinsoiton veljeltäni, jossa velipoika itki, että serkku oli ottanut haulikon ja yritti ampua häntä. Äiti sai hepulin ja lähti suinpäin ajamaan autolla kohti tapahtumapaikkaa.
Aidin saapuessa veikkapoika juoksi huutaen ulos talosta ja serkku ampui häntä räkäpääammuksella selkään. Siinä vähän aikaa sätkittyään äidille valkeni poikien pila, jonka veljeni oli keksinyt koska ei jaksanut kävellä kotiin ja tarvitsi autokyydin.
SAMOIN TÄSSÄ
Olin kymmenvuotiaana lastenleirillä Lapissa. Leirin aikuisten vetäjien mielestä oli humoristista tiputtaa kymmenen kiloa lunta ja jäätä päälleni niin että henkeni otti ja salpasi kertaheitolla.
Sen jälkeen retuutettiin pikku-Timoa ja muita leiriläisiä kolmen minuutin varoitusajalla ulos tuvasta kuin armeijassa olisi ollut. Meidät sullottiin bussiin ja istutettiin siellä. Kummastuneet leirinvetäjät tuumivat että mikä lie lapsissa kun koko porukka rääkyy ja itkee säikähtyneenä ja kaksi tuntia yöunia nukkuneena.
Eli tällaisia aprillipiloja sitä aikuiset lapsukaisille tekevät. Julmaa, eikö?
VAIKKAPA BUSSISSA
Tämä pila pitää tehdä bussissa, metrossa tai junassa. Sitten kun kulkuväline on lähtenyt liikkeelle, voi viattomasti huutaa: "Hyvää päivää. Matkalippujen tarkastus."
Sitten on mukava katsoa kuinka moni ottaa lipun esiin ja kuka aikoo poistua heti.
HEINÄÄ
Ollessani jotain ekaluokkalainen asuimme maalla ja aprillipäivän aamuna kehitimme veljeni kanssa kivan pilan, että "iskä, heinäkuorma on näköjään kaatunu pihalla". Saatiin selkäämme ja hyvin. Kaikilla asioilla ei pitäisi kai leikkiä.
REHTORI
Joskus ala-asteella rehtori kuulutti keskusradiosta, että koulun liikuntasalissa on Mika Häkkinen ja tämän auto. Suunnilleen puolet koulusta juoksi kynät ja paperit kourassa sinne, mutta eihän siellä muuta ollut kuin naurava rehtori parin miesopettajan kanssa. Asiaa tarkemmin ajateltuani tajusin, että liikuntasali oli toisessa kerroksessa, autoa olisi ollut mahdoton saada sinne...
SUIHKUSSA
Laita suihkun kahvan "kannen" alle vesivärinappi ja nauti uhrin huudosta.
NIINPÄ NIIN
Viime vuonna höynäytin senaikaista poikaystävääni. Herätin hänet noin viiden aikaan aamulla ja sanoin, että en voi oikein nukkua. Sanoin hänelle, että olen raskaana. Hän kalpeni niin pahasti että en oikein erottanu sitä lakanoista. Oli pakko sanoa hetkeä myöhemmin että aprillia.
KISSA
Äitini on tunnettu julmuudestaan sekä huonoista vitseistään. Eräänä aprilliaamuna äitini ryntäsi huoneeseeni, herätti ja oli hätääntynyt. "Kissas on vääntänyt pennut saunan lauteille viime yönä." Pomppasin sydän kurkussa sängystä ja valmistauduin antamaan ensiapua rakkaalle kissalleni. Kompuroin puoliunessa kohti huoneeni ovea ja tivasin äidiltäni: "Onko se kunnossa? Montako pentua?"
Ja sitten vanhempani sekä siskoni alkoivat nauraa vedet silmissä. Itse aloin herätä todellisuuteen ja tajusin, että minua oli kusetettu kunnolla; Harvemmin leikatut ja yli 10-vuotiaat sisäkissat saavat pentuja.
SIM-KORTTI
Laitoin isäni kännykkän tervehdystekstin: "Varoitus. Sim-kortti vaurioitunut". Isäni otti sen tietenkin tosissaan ja oli viemässä kännykkäänsä huoltoon kunnes sitten paljastin hänelle pilani.
Myöhemmin yllätin isäni räpeltämässä minun kännykkääni.
SORMUS
Tulin sormus sormessa kotiin ja sanoin menneeni kihloihin. Onnitteluja. Nolo naurunremakka.
LAPPU
Eräs poika oli jo pitkään ollut ihastunut minuun, mutta olimme vain pelkkiä kavereita sillä seurustelin. Aprillipäivänä kirjoitin hänelle lapun, jossa luki että "nyt se on sit ohi, oon taas sinkku. Miten ois voisitko alkaa olee mun kaa?" Se kyseli, että oonko tosissani ja myöntelin kunnes pokka petti.
ALUSHOUSUT
Keksimme äitini kanssa isälle kunnon pilan. Sanoimme, että kaupungissa on miesten alushousut tarjouksessa. Isä hyppäsi autoon ja ajoi 39 km autolla ja meni Anttilaan. Isä oli valikoinut sieltä 6:t alushousut. Kun kassa oli sanonut housujen yhteishinnan oli isälle valjennut, että on aprillipäivä. Saatte arvata, että meillä on vieläkin hauskaa kun tämä kyseinen myyjätär muutti perheensä kanssa meidän naapuriin pari viikkoa tapahtuneen jälkeen. Aikoo isä kuulemma pysyä sängyssä tänä aprillipäivänä.
HEKO HEKO
Radiomafia loppuu...
TIPU
Kaverini soitti ja kertoi saaneensa linnunpoikasen. Itsellänikin oli ollut joskus häkillinen lintuja, mutta kaikki olivat kuolleet. Omistin kasapäin erilaisia linnunruokia ja muita härveleitä. Kannoin muovipussillisen lintujen kamoja kaverilleni. Päästyäni perille kamuni tuli ovelle ja näytti mulle muovista, isoa munaa (kananmunaa). Sitten hän avasi sen ja munan sisältä paljastui karvainen, pieni lelutipu. "Aprillia", kaikui kerrostalon rappukäytävässä. Katselin hämilläni kamuani joka hehkusi voitonriemuisena. Yritin piilottaa muovikassia joka oli täynnä linnun kamoja. Ystäväni huomasi kassin ja kysyi, että mitä siellä oikein oli. Minun oli näin ollen pakko näyttää kassin sisältö. Tällöin kaverini repesi hysteeriseen nauruun ja minä tulin punaiseksi kuin paloauto. Kamuni meni kertomaan tästä myös vanhemmilleen. Hekin yrittivät pitää parhaansa mukaan pokkaa.
LASKU
Tekstiviesti kaverille: Joudumme valitettavasti sulkemaan liittymänne maksamattomien laskujen ja häiriköinnin takia. Sonera 080017000.
SUKLAA
Tädilläni oli mies josta en erityisemmin pitänyt. He olivat meillä vierailulla aprillipäivänä. Ruokapöydässämme oli ruskeat kynttilät. Pätkin kynttilät salassa pienemmiksi palasiksi ja menin tarjoamaan näitä tätini miehelle suklaana. Hän iloissaan ystävällisyydestäni oikein rohmusi suun täydeltä. Ensimmäisestä puraisusta hän huomasi, ettei kyseessä ollutkaan suklaa vaan kynttilät. Lähdin kirmaamaan pakoon ympäri taloa ja ulvoin naurusta. Se oli hyvin hyvin hyvin hyvin hauskaa.
LOKKI
Sanoin kaverille että "katso kuollut lokki taivaalla". Ja se katsoi.
HIUS
Otin kerran pitkähiuksiselta ystävältäni yhden hiuksen ja laitoin sen poikaystäväni hartialle halatessamme. Itse lyhythiuksisena aloin kysellä, kenelle se kuului, ja miksi se oli hänen olkapäällään. Syytin häntä pettämisestä. Siinä hän aikansa itki ja parkui kunnes kerroin että se oli aprillipila. Eh.
OUTS
Sanoin äitilleni, että olin raskaana. Sen jälkeen seurasi syvä hiljaisuus kunnes sanoin aprillia.
Sen jälkeen seurasi lisää hiljaisuutta.
HÄIRIKÖT
Historiantunnilla opettaja kertoi silmät kirkkaina että meidän luokkamme hajoitettaisiin ja jaettaisiin muille luokille. Syynä oli se että luokka käyttäytyi huonosti tunneilla, riehui ja häiritsi opetusta. Perille meni.
MAKAROONINSIEMENET
Tämä tapahtui olessani viisivuotias. Äiti tulee herättämään ja sanoo, että makaroni on loppu, että lähtisinkö minä hakemaan naapurista makarooninsiemeniä. Minä reippaana tyttönä lähden yöpuku päällä naapuriin. Talossa asuu vanha pariskunta. Koputan ovelle ja selitän tädille, että pitäisi saada makarooninseimeniä. Täti naurahtaa ja käskee minun mennä takaisin kotiin ja kertoa, että niitä ei ole olemassakaan. Minä tyhmä en tajua juttua. Kun menen takaisin kotiin koko perhe on minua ovella vastassa ja huutamassa aprilliä.
JÄÄTELÖ
Näin kuulutettiin koulussa eräänä kauniina aprillipäivänä: Keittiön jäätelöä täynnä oleva pakastin on mennyt rikki, tulkaa kaikki hakemaan jäätelöä ennen kuin sulaa. No kaikki pienet hyväuskoiset ryntäsivät ruokalaan, ja kaikki oli vain aprillipilaa. Karua mutta totta.
JAMES
Lehdessä luki että Lappeenrannan lentoasemalla on James Bondin kuvaukset. En ymmärtänyt että on aprillipäivä. Menin sinne ja huomasin että oli siellä muitakin.
KAKE
Tänä aprillina aion kaverini kanssa tehdä seuraavaa: Soitan tuntemattomaan numeroon. Sanon nimeni ja kysyn Kakea.
Sitten toistan saman puhelun samaan numeroon pari kertaa.
Sitten kaverini soittaa samaan numeroon ja sanoo: "No Kake tässä, onko kyselty?"
OPETTAJAT
Teimme pilan omalle opettajallemme. Pyysimme ekaluokan opettajaa kertomaan meidän opettajalle, että ekaluokkalaiset olivat itkien valittaneet meidän kiusanneen heitä. Opettajamme piti meille luokassa välittömästi puolen tunnin saarnan naama punaisena. Kuuntelimme muka pahoillamme ja kun opettaja oli huutonsa huutanut, repesimme nauruun ja huusimme että aprillia. Lopputunnin opettajamme mietti sopivaa kostoa ekaluokan oopettajalle.
LAKI
Vuosia sitten kaverini äiti huijasi minua ja parasta kaveriani. Hän sanoi, että on laadittu uusi pakolaislaki, joka velvoittaa jokaista suomalaista perhettä ottamaan yhden pakolaisen luokseen asumaan. Pelästyimme kaverini kanssa ja aloimme suunnitella miten ihmeessä saisimme kaverini perheen kaksioon mahtumaan yhden ihmisen lisää. Ratkaisua ei löytynyt ja suutuin koska kuvittelin, että meidän omakotitaloomme majoitettaisiin enemmän kuin yksi uusi asukas.
VAUVA
Joskus aikoinaan äitini teki yhden monista höynäytyksistään faijalleni. Päivänä jolloin synnyin, isäni kiljui ensimmäisen tunnin klinikan käytävillä että "potra poika tuli". Kunnes vihdoin sai minut ensi kerran syliinsä ja huomasi, että tyttöhän minä olinkin.
POMO
Aluksi otetaan selville pomon kotinumero. Soitetaan sitten 1.4 tuohon numeroon, niin monta kertaa, että pomon puoliso vastaa (jutussa ei ideaa, jos pomolla ei ole puolisoa). Hänelle sanotaan:
"Jallusta hyvää iltaa. Teille on tullut tämä Jallu nyt viisi vuotta ja tilaus on katkolla, joten jatketaanko tilausta, vai mitä tehdään?"
LOTTO
Seuraava tehtiin siskolleni jokunen vuosi sitten, jonka jälkeen hän ei ole ikinä ollut 1.4. kotona.
Porukat huijasivat häntä lottovoitolla. Marjon lottokuponki oli piilossa, mutta äiti oli kuitenkin löytänyt sen ja ottanut sieltä numerot. Äiti antoi sitten "oikeat" numerot Marjolle. Ensin kuului 4 oikein, sitten tuli viisi oikein, eh seitsemän oikein.
Kaikki yrittivät pidätellä naurua Marjon hihkuessa ja huutaessa. Sitten hän alkoi ihmtellä muiden tyyneyttä. Marjo möksähti ku huudettiin Aprillia!
DIAGNOOSI
Pila tapahtui, kun ilmoitin kaverini teidän Heinähässäkkä-ohjelmaan. Hänelle tehdystä vatsahuuhtelusta poiki aikamoinen jymäytys. Radiolähetyksessä kerrottiin testituloksesta, jotta mahassa kasvaa lapamato. Hän otti se todesta.
Kyllä jälkikäteen oli selittelemistä ja välit olivat hetkellisesti poikki.
Nyt asialle jo nauretaan.
VERTA
Muistan hurjilta yläastevuosiltani aprillipilan, jonka pari kaveriani järjesti.
Toinen heistä oli tahrinut kasvonsa ketsupilla ja makasi koulun käytävällä. Toinen kävi hätääntyneen näköisenä hakemassa paikalle liikunnanopettajan, johon pila meni aivan kympillä.
Oli kiva katsella kun open kasvot olivat kalpeat kuin aaveen nähneellä. Jälkeenpäin siitä tuli melkoisesti sanomista, mutta onneksi temppu meni aprillipäivän laskuun.
SONERA
Hyvä aprillipila olisi uutinen, että George Soros on ostanut osake-enemmistön Sonerasta. Ainoa kauhukuva on, että joskus aprillipiloilla on ollut taipumus muuttua todeksi.
KARHU
Pari vuotta sitten äitini höynäytti työkaveriaan.
Äitini kysyi Korkeasaaren puhelinnumeron samalla kun työkaveri oli mennyt käymään vessassa. Kun työkaveri sitten palasi vessasta, sanoi äitini hänelle, että joku Karhu soitti ja kyseli sua, jättipä vielä numeronsakin. Työkaveri meinasi ,että täytyypä soittaa ja kysyä. Luurin toisessa päässä tietysti vastattiin Korkeasaaressa, mutta vielä tässä vaiheessa työkaveri ei älynnyt pilaa, vaan tiedusteli, että joku Karhu oli soitellu.
Korkesaaren päästä selitettiin, että ei kyllä varmaan täältä, ne kun nukkuu vielä talviunta.
RANTEET
12-vuotiaana sain äitini uskomaan, että vedin itseltäni ranteet auki puukolla. Hän sai melkein sydärin. Sitten selvisi, että se "veri" oli pelkästään ketsuppia. Ja siitäkös minun rakas äitini riemastui.
SIENI
Aivoni olivat työskennelleet koko aprillipäivän kehitellen jotain. Tullessani kotiin iltapäivällä ja havaitessani talon tyhjäksi keksin mitä tekisin. Painuin kylppäriin ja etsin vanhan pesusienen. Saksin sitä aikani ja sainkin sen muistuttamaan vuokaleipäsiivuja. Nämä siivut laitoin sitten sivuun ja pistin kahvin tulemaan, tosin poroihin sekoitin teetä ja kaakaota. Sitten kaivoin paistinpannun esille ja käristin pesusienisiivuja, sivelin niille vadelmahilloa ja vatkasin päälle kermavaahtoa. Täydellisiä köyhiäritareita.
Katoin pöydän kauniisti ja vetäydyin viereiseen huoneeseen kameran kanssa.
Puoli tuntia ja viisi minuuttia myöhemmin minulla oli muutama hyvä kuva.
BÄNÄT
Kerran sanoin kaverini tyttöystävälle, että kaverini jättää hänet. Tyttö meni ja löi kaverilleni mustan silmän.
Monien anteeksipyyntöjen jälkeen sain kummaltakin anteeksi.
TELEVISIO
Tämä tapahtuma ei varsinaisesti ollut pila, vaan kummallinen aprillipäivänä tapahtunut sattumus.
Jo heti aamulla olin joutunut isäni toteuttaman jujutuksen kohteeksi. Siksi minun piti yrittää keksiä jonkinlaista kostoa, mutta vastaheränneet aivoni eivät olleet vielä valmiit kehittelemään monimutkaisia kuravedenjuottamishöynäytyksiä. Päätin katsella hetken aikaa tv:tä.
Tv-tarjonta oli heikkoa, ja päätin keskeyttää television aiheuttaman sähkönkulutuksen painamalla aparaatin virtanappia. Televisiomme päätti kuitenkin kieltäytyä yhteistyöstä. Pohjassa ollut nappula nousi kyllä ylös, mutta ranskan kielen alkeita opettava ohjelma vain jatkoi yleisimpien turistilauseiden opettamista. Painoin nappulan ainakin viidesti takaisin pohjaan ja ylös, mutta rakkineen virransaantiin sillä ei näyttänyt olevan mitään vaikutusta.
Tässä vaiheessa päätin mennä hakemaan toisessa huoneessa olleen isäni tätä ihmettä todistamaan. Kun selitin asian hänelle, ei hän varsinaisesti innostunut asiasta. Miksipä hän olisi aprillipäivänä sattuneeseen ihmetapahtumaan mitenkään reagoinut?
Kun viimein olin saanut houkuteltua isäni olohuoneeseen, painoin tyytyväisenä television virtanappia . Napin noustua pohjasta pimeni laitteen ruutu samantien.
Mikä pila.
SYNTTÄRINI
Kuulun niihin "onnellisiin", jotka viettävät syntymäpäiväänsä aprillipäivänä. Aina kun joku kuulee syntymäaikani on ensimmäinen kommentti: "Sehän on aprillipäivä." Aivan kuin en tietäisi. Sen jälkeen saan kuulla erittäin heikkolaatuisia ideoita siitä, mitä tulen kokemaan seuraavana syntymäpäivänäni. Tämän lisäksi esimerkiksi pikkuveljeni jaksaa ideoida huonoja aprillipiloja ympäri vuoden.
Asiassa voi nähdä yhden hyvän puolen: en ikinä tule unohtamaan, että synttäripäiväni on aprillipäivä . Tämän takia en mene lankaan.
Kuitenkin minulla meinasi mennä hermot, kun kuulin kisastanne. Mutta luotan, että te seulotte vain parhaat, sillä mikään ei ole niin ärsyttävää, kuin huonot pilat. Ja se, että saa kuulla niistä juttua ympäsi vuoden.