Radiomafialaisten Reseptejä
MIESPASTA /Juhalahti, Radiomafian Aamu
Ruskista kaksi sipulia ja saksilla pilpottua pekonia (1 paketillinen)
kun käryää, niin laita joukkoon 1 prk Creme Bonjouria (ihan sama mitä, ne maistuu kaikki samalta).
Syö makaroonin kanssa mössättynä.
HELPPO PASTA CARBONARA / Mies 32v. Radiomafia web
Alla oleva setti on n. kolmelle aikuiselle.
(Syöjien lisääntyessä pastaa voi lisätä huoletta,
silloin kannattanee lisätä sikaa ja valkosipulia)
1 paketti pekonia (ja halutessa lisäksi ylikypsää palvikylkeä lisää savun makua antamaan...)
1 muna
1 purkki oikeaa kermaa (esim. kuohu-)
1 valkosipulin kynsi (maun mukaan enemmänkin, mutta ekalla kerralla...)
1 pussi valmiiksi raastettua parmesanjuustoa
Mustapippuria myllystä
Tagliatelle-pastaa n. 4 kerää/ruokailija (Minimi tähän on n. 12 kerää.)
Aluksi pekonit pilkottuina kylmälle paistinpannulle. Paista rapeaksi/mustaksi, tarkoituksena myös saada "ylimääräinen" rasva veke.
(Kansi pannulle on todella hyvä ajatus - ellet halua pestä koko keittiötä...)
Kun alkavat saada reilusti väriä, lämpöä pienemmälle. Saavat tiristä aika huolella.
Pidä lämpimänä eli jos alkaa mustua liikaa, niin pudota levy ykköselle.
Myöhemmin voit sammuttaa levyn, mutta pidä kansi päällä.
Jos sika jäähtyy liikaa, muodostuu pannulle ihana valkoinen rasvakakku ja sitä ei hakua kukaan.
Taika eli juustomunakermapuuro:
Sekoita kulhossa yhteen muna, parmesan ja kerma. Purista valkosipuli mukaan. (Puristimeen tilsaantunut ylijäämä on kanss' hyvä heittää joukkoon.)
Jauha myllystä "tarpeeksi" mustapippuria sekaan. Kestää sitä paljon ja on olennainen osa makunautintoa.
Muutaman kerran jälkeen opit lukemään seoksen mustien pisteiden tiheydestä sopivan asteen. (Pippurimylly myös katetaan pöytään.)
Syntyy kaunis puuromainen velli, jonka tuoksu saa toisesta tekokerrasta lähtien kokin kuolaamaan mielipuolisesti.
Keitä pasta.
Muista keitinveteen suola ja oliiviöljyloraus. JA TARPEEKSI VETTÄ
- muistathan, että pasta keitetään väljässä vedessä.
Siis isoin kattilasi.
Lojauta valutettu al dente pasta takaisin kattilaan, nostele päälle rapeaksi paistettu pekoni (ilman rasvaa) ja kaada lopuksi päälle Taika.
Sekoita määrätietoisesti mieluiten puulastalla (heikoimmat lastat menevät usein tässä kohtaa poikki.)
Halutessasi voit samalla hieman käyttää kattilaa lämpimällä levyllä, että seoksen muna alkaa hieman hyytyä. Älä kuitenkaan paista!
Tarjoa heti.
Juomaksi sopii/kuuluu tuhti eteläeurooppalainen punkku.
Tärkeintä ei ole kallis hinta vaan se, että ko. juoma pärjää hyvin herkun voimakkaiden makujen kanssa. Alkoholiliikkeessä on usein kiva myyjätär, joka ymmärtää auttaa viinin valinnassa kun tarpeeksi sitkeästi selittää.
Lagerolutkin käy - ei kuitenkaan mikään vetinen litku...
Jos haluat aterialle osasia myös ruokaympyrän muilta alueilta, niin esmes tomaattisipulisalaatti sopii. (Kikkailua.)
Aterialle kannattaa varata reilusti aikaa, sillä jos tällä syö vatsansa täyteen ei liikkuminen luonnistu ennen kuin tunnin-parin päästä.
Mmmmm...
MÖÖNIN NUUDELIT 4:lle /Susanna Korhonen, Susanna
Kokkaan mielelläni ja rakkaudella läheisille ihmisille. Silloin soittimessa pitää olla relaa musiikkia ja päällä avomiehen lahjoittama His Masters Voice -esiliina.
Itse noudatan harvoin ohjeita ja siksi reseptieni mitat ovat vähän sitä sun tätä. Maistele itse ja luota makuusi. Kirpeyttä saa sitruunasta, potkua chilistä, makeutta hunajasta ja suolaa soijasta. Valkosipuli on itsestään selvä alkuaine eikä ilman korianteria pysty tekemään juuri mitään.
2-3 sipulia
valkosipulia
paprika (oranssi)
tuoretta inkivääriä
herkkusieniä
tuoretta korianteria
sitruuna tai sitruunamehua
vihreää chiliä (tuoretta tai säilöttyä murskaa purkista)
1 prk kookosmaitoa (itse käytän mieluiten lisäaineetonta, vain vettä ja kookostiivistettä sisältävää sorttia)
valmista mietoa currytahnaa
nuudeleita
mausteita (juustokuminaa, suolaa, sokeria)
Pilko sipulit ja paprika. Ripottele päälle hiukan suolaa ja sokeria ja jätä hetkeksi hikoilemaan (käsittely vähentää happoisuutta ja nostaa maun pintaan).
Kuori noin peukalon kokoinen pala inkivääriä ja raasta se. Huuhdo korianteripuska ja silppua siitä noin kolmasosa.
Öljyt pannuun ja inkivääri. Sitten noin teelusikallinen juustokuminaa sekä silputtu korianteri perään ja jos käytät tuoretta chiliä lisää sekin tässä vaiheessa. Anna mausteiden elää hetki miedolla lämmöllä pannulla ja heitä sitten perään sipulit ja paprikat sekä haluamasi määrä valkosipulia.
Anna muhia leppeästi hetki ja nakkaa sitten mukaan putsatut ja pilkotut herkkusienet. Kaada päälle purkillinen kookosmaitoa.
Mausta maun mukaan chilillä ja sekoita mukaan noin teelusikallinen valmista mietoa currytahnaa. Lisäile juttuja maun mukaan. Anna muhia miedolla lämmöllä kannen alla kunnes maku tuntuu olevan kohdallaan ja sipulit sekä paprikat pehmeiltä. Lisää vielä pilkottua korianteria ja hiukan sitruunamehua (n.1/3 dl).
Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Mausta valmiit nuudelit oliiviöljyllä, sitruunamehulla ja halutessasi soijalla.
Kaada nuudelit soossin joukkoon ja syö hyvässä seurassa.
PS. Jos haluat ruokaisampaa voit laittaa mukaan kanaa tai katkarapuja. Käytä silloin maustamattomia kanan fileesuikaleita ja marinoi ne itse suolalla, sokerilla, hunajalla ja currylla. Katkarapuja kannattaa marinoida myös hiukan ja laittaa ne sekaan vasta loppuvaiheessa etteivät sitkisty liikaa.
KERMAVIILIKASTIKE UUSILLE PERUNOILLE /Susanna Korhonen, Susanna
1 prk kermaviiliä
ruohosipulia
valkosipulia
omenaa
hunajaa
sitruunaa
tuoretta korianteria
mausteita (kuten sitruunapippuria)
Silppua ruohosipulia maun mukana ja noin kolmasosa korianteripuskasta.
Leikkaa kuorittu puolikas omena pieneksi silpuksi.
Kaada kermaviili kulhoon ja heitä silputut aineksen joukkoon. Lisää puristettua valkosipulia maun mukaan.
Sekoita joukkoon noin teelusikallinen hunajaa ja sitruunamehua vaikka 1/3 dl. Ripottele sekaan hiukan rouhittua musta- ja sitruunapippuria.
Jos tarjoat perunoiden lisäksi kalaa voit laittaa kastikkeeseen hiukan tilliä. Jos taas esmes kanaa niin heitä sekaan hiukan curryä. Anna valmiin kastikkeen maustua hetki jääkaapissa kannen alla.
BALSAMIETIKALLA MAUSTETUT MANSIKAT /Susanna Korhonen, Susanna
tuoreita perattuja mansikoita
hiukan balsamiviinietikkaa
vispautuvaa ruokakermaa (vähän rasvaa)
mascarponejuustoa (sis. rutosti rasvaa)
Kaada mansikoiden päälle balsamietikkaa sen verran että mansikat saavat makua. Jos haluat, voit ripotella päälle hiukan sokeriakin.
Vatkaa ruokakerma vaahdoksi, sekoita joukkoon pari ruokalusikallista mascarponejuustoa ja mausta maun mukaan vaniljasokerilla. Tarjoa balsamimansikoiden kanssa ja nauti.
PS. Nopean pikakakun saat kun kostutat mehulla tai konjakilla valmiin torttupohjan ja tarjoat mansikat ja kerma-mascarponevaahdon sen päällä. Koristele koko hoito basilikan tai sitruunamelissan lehdillä.
KARI DEVIL /Juha Roiha, Pressiklubi
Nenän, korvat ja hikihuokoset aukaiseva curry on peräisin Malakan kaupungin läheltä sijaitsevasta pikkukylästä, jossa on aikanaan mellastanut lauma portugalilaisia merimiehiä.
Resepti on 6:lle hengelle:
750 g kinkkua tai piknikpaistia (tai kalkkunaa/kanaa)
2 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl tummaa soijaa (makeakin käy, tulee vain vähän eri soundi)
1 iso sipuli
3-4 valkosipulin kynttä
n.4 cm pala inkivääriä
3 rkl kasvisöljyä
8-10 kpl kuivattuja chilipalkoja
1 tl sinapinsiemeniä
1 tl sarviapilan siemeniä
18-24 kpl cashew-pähkinöitä
1 tl inkiväärijauhetta
1 tl kurkumajauhetta
1 tl mätäpas..siis raputahnaa
1 sitruunaruoho
3 dl kanalientä (lihaliemikin käy)
(rouhittua pippuria ja suolaa)
1) Leikkaa liha paloiksi, paiskaa kulhoon ja pirskota päälle valkoviinietikka ja soija,
sekoita ja anna mureutua vähintää 1/2 tuntia.
2) Kuori ja jauha sipuli, valkosipuli ja inkivääri monitoimikoneessa.
Jos päätät pilkkoa sitruunaruohon,(suosittelen) lisää se tässä vaiheessa koneeseen.
3) Heitä mortteliin chilit, sinapin ja sarviapilan siemenet sekä pähkinät.
Murskaa porukat jauheeksi, jonka joukkoon sekoitat inkiväärijauheen, kurkuman ja raputahnan.
4) Pannu tai pata tulelle ja rasvat kehiin.
5) Sipuliseos paistetaan ensin öljyssä, sitten chiliseos perään.
6) Lihat joukkoon, sekoita hyvin. Halutessasi voit myös kevyesti ruskistaa lihat.
7) Lisää pataan tai pannuun kanaliemi ja -jos sitruunaruoho ei ole vielä kehissä - kokonainen sitruunaruoho, jonka olet litistänyt esim.veitsen hamarapuolella. Kansi kiinni.
8) Anna porista hiljallee noin 45 minuuttia tai ainakin kunnes liha on hyvin pehmeää.
Raota kantta välillä hetkeksi, jotta neste pääsee hieman haihtumaan.
9) Keitä sopivassa vaiheessa riisiä kaveriksi ja syö pois kuleksimasta.
Lisähuomioita: Yrtit eivät tuossa chilimäärässä paljoa maistu, mutta kaikkien curryjen tapaan tuore korianteri sopii hyvin pinnalle ennen tarjoilua.
Lisäksi heitän itse joukkoon hieman intiaani- tai ruokosokeria. Suolaa tai mustaa pippuria curry ei mielestäni vaadi.
SOUNDIJÄÄKÄRIN SALSA / Juha Kontio, sound editor
3 rkl ruokaöljyä
2 kpl isoa, kuutioitua sipulia
3 kpl murskattua valkosipulin kynttä
1 prk tomaattimurskaa
5 rkl jalopeno-kastiketta
1 rkl vahvaa chilikastiketta
6 rkl sokeria
Valmistus:
1. Kuullota sipuli isolla pannulla öljyssä.
2. Lisää loput aineet ja hämmennä.
3. Vähennä lämpöä ja hauduttele n. 10 min.
4. jäähdytä ja pistä jääkaappiin tarjoiluastiaan.
Käyttö:
1. Dippinä nachosten, kasvisten jne. kanssa.
2. Salaattikastikkeena.
3. Tomaattikeiton pohjana: lisää vain tomaattimehua, yrttejä ja "sattumia".
4. Lämmitettynä vaikka riisin tai kanan kostukkeena.
HERKUTTELIJAN VALKOSIPULIOLIIVIT / Jaakko O. Heinon, hallintopäällikön, vaimon resepti
n.200g paprikatäytteisiä vihreitä oliiveja
n. 2 rkl neitsytoliiviöljyä
n. 1 tl vastarouhittua mustapippuria
n. 1 tl paprikajauhetta
4-5 puristettua valkosipulinkynttä
Kaikki ainekset pannaan kannelliseen purkkiin ja ravistellaan hetken aikaa.
Voidaan nautiskella vaikka heti hyvän patongin ja punaviinin kera.
Toki maku vain paranee jääkaappisäilytyksen aikana.
HELPOT JA HYVÄT UUNIPERUNAT / Elisa Korjus, nettitoimitus
riittävä määrä perunoita (Rosamunda)
ruokaöljyä
valkosipulin kynsiä murskattuna
suolaa tai herbamarea
muskottipähkinää jauheena
Valmistus:
1. Pese perunat hyvin, käyttäen esim. juuresharjaa.
2. Puolita perunat pituussuunnassa ja kuivata pyyhkeellä/paperilla.
3. Voitele puolikkaat perunat öljyllä, myös kuorien päältä.
4. Ripota päälle valkosipulimurskaa, suolaa ja muskottipähkinää.
5. Paista uunin keskiosassa 180-200:n lämmössä noin 2 tuntia. Perunat on hyviä kun ne vähän rutistuu...
Nautitaan:
Lämpiminä (voita päälle sipaistuna) esim. Mozzarella-salaatin kera.
Tai jonkun tuhdimman lisukkeen kera.
SINIHOMEJUUSTO-PEKONI-HERKKUSIENET / Susa Hölttä, Pressiklubi
herkkusieniä
sinihomejuustoa
pekonia yksi siivu sientä kohden
hammastikkuja
Valmistukseen tarvitset terävän veitsen ja pullasudin, jolla rapsuttelet sienistä enimmät mullat ym. roskat pois. Veitsen ja sormien avulla napsautat jokaisesta herkkusienestä kannan pois. (Kannat voit säilyttää myöhempää käyttöä varten, niistä voit tehdä sienimuhennoksen tai kastikeen lihalle tai kalalle).
Täytä "sienikuppi" sinihomejuustolla ja pyöräytä pekoniviipale sienen ympärille. Lävistä nyytti hammastikulla, jotta pekoni ei lähde irti grillaamisen aikana.
Sitten ei muuta kuin nappia ja pipoa löysemmälle ja grillaamaan!
Sieniherkku on valmis, kun pekoni on sopivan rapean ja kypsän näköistä.
SYLTTY / Pasi Räihä, sound-designer
Tämä resepti on antikvariaatista löydetystä Puolustusministeriön intendenttiosaston muonitustoimiston toimittamasta Sotilaskeittokirjasta vuodelta 1922.
Annos on tarkoitettu sadalle miehelle. Kehoitankin käyttämään luovaa ajattelua maustamisen ja ruoka-ainesten hankinnan suhteen.
Sylttyä valmistetaan keitetyistä maha-osista, sydämistä, keuhkoista, munuaisista, utareista, päistä ja sorkista. Ne leikataan sopiviin palasiin ja ladotaan kerroksittain puhtaaseen puuastiaan, pannen sylttykilolle noin 200 grammaa suolaa. Sitä paitsi kaadetaan niille keitettyä, jäähdytettyä suolavettä niin paljon, että se hyvin peittää syltyt. Kymmeneen litraan vettä pannaan 1 litra suolaa.
FETA-JUMALUUS LIKI KREIKKALAISEEN TAPAAN / Johanna Talasterä, Pressiklubi
1 iso kesäkurpitsa
1 iso munakoiso
perunoita
1 - 2 pkt fetajuustoa
oliiviöljyä
currya
paprikajauhetta
suolaa tarvittaessa
Voitele iso, laakea uunivuoka oliiviöljyllä. Pilko kesäkupitsa, munakoiso ja perunat viipaleiksi ja lado vuokaan kerros. Ripottele päälle reilusti currya ja paprikajauhetta sekä hitunen suolaa. Murenna päälle fetajuustoa. Sen jälkeen toinen kerros kasviksia ja päälle taas mausteita ja juustoa. Jatka samaan malliin kunnes vuoka on täynnä. Päällimmäiseksi fetajuustoa.
Valele oliivöljyllä ja tuuppaa 225 asteiseen uuniin noin 45 minuutiksi tai kunnes kasvikset ovat kypsiä. Lisää varovasti oliiviöljyä pari kertaa paistamisen aikana.
Sopii kasvissyöjän pääateriaksi tai lisukkeeksi vaikka lampaanlihan kanssa.
FETA-PARSAKAALIPAISTOS / Olga Ketonen, Olga K.
pohja:
100 g voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl vettä
täyte:
300 gr parsakaalia (tai 3-4 tomaattia paloina)
ripaus suolaa
ja vettä jos parsasta siis teet
150 gr fetajuustoa
munamaito:
3 dl maitoa
3 munaa
ripaus sitruunapippuria
1 tl timjamia
1 tl basilikaa
Keitä parsakaalit vähässä suolalla maustetussa vedessä lähes pehmeiksi. Valuta hyvin ja pilko pieniksi.
Nypi jauhot ja rasva ryynimäiseksi jutuksi. Lisää vesi ja painele taikina tasaiseksi.
Taputtele taikina laakean (eli peruspeltisen pyöreän) vuuan pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla ja paista 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Ota uunista, levitä pieneksi murennettu feta pohjalle ja päälle kasvikset.
Sekoita munamaito ja kaada systeemin päälle. Kypsennä uunin alatasolla (lämpötila se sama 200) noin puoli tuntia eli kunnes täyte on hyytynyt.
Syö lämpimänä.
PORKKANA-PURJOSOSEKEITTO / Susa Hölttä, Pressiklubi
1 kg porkkanoita
puolikas purjo
n. 8 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
mausteeksi mustapippuria (ja voita)
Kuori ja paloittele porkkanat, lisää kiehuvaan veteen, jossa kasvisliemikuutio on jo sulanut.
Lisää suikaloitu purjo puolivälissä kiehumista.
Kun ainekset ovat poriseet kattilassa riittävän pitkään,
soseuta porkkanat ja purjo tehosekoittimella samettisen pehmeäksi.
Mausta mustapippurilla ja jos haluat täyteläisemmän sosekeiton, lisää nokare voita.
KUUMA JUUSTO-KESÄKURPITSAKEITTO / Johanna Talasterä, Pressiklubi
1 kesäkurpitsa
1 paketti Koskenlaskijajuustoa
1 kanaliemikuutio
pari valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
tuoretta basilikaa
Lorauta kattilan pohjalle tippa öljyä ja kuullota murskatut tai pienityt valkosipulinkynnet öljyssä. Lisää viipaloidut ja paloitellut kesäkurpitsan suikaleet ja kuullota myös hetki. Kaada sekaan 3,5 - 5 dl vettä. Veden määrä riippuu kesäkurpitsan koosta ja siitä, kuinka paksun keiton haluaa. Lisää kanaliemikuutio ja anna kiehua jonkun aikaa. Kun kesäkurpisa on pehmentynyt, murenna kattilaan paketillinen Koskenlaskijajuustoa. Anna hautua jonkun aikaa.
Juusto ja kanaliemi riittävät mausteiksi, suolaa ei tarvitse välttämättä lisätä yhtään.
Silppua keiton päälle lopuksi tuoretta basilikaa ja nauti kuumana vaalean leivän kera. Nam!
KOLESTERITON KEITTOPOMMI / Kaide Järvinen, Radiopuhelin
1 purjo (n. 30 cm)
10 keskikokoista perunaa
5 puoli-isoa porkkanaa
1 punainen mehevä paprika
4 mellevää valkosipulinkynttä
2 lihaliemikuutiota
2 litraa puhdasta vettä
vähän mustapippuria
2,5 dl ruokacremeä
Pilko purjo sentin viipaleiksi ja tee sama porkkanoille. Perunat voi vaikka halkaista neljään osaan. Sitten vaan paprikasta siemenet pois ja palasiksi. Iske koko siivukasa isoon kattilaan ja pukkaa vesi perään. Tämän jälkeen kuori kynnet ja kiskaise ne liemikuution kanssa sörssien sekaan. Sitten pyörittele mustapippuria maun mukaan. Lopuksi valuta cremet purkista kaiken päälle.
Keitä koko läjää niin että ne kypsyy eli pehmenee, jonka jälkeen soossaa sauvasekoittimella niin, että ei jää kokkareita.
Sit vaan lusikka kauniiseen käteen ja lapioimaan. Että voipi olla hyvää.
TEHORUOKA / Jani Juntunen, Lista Top 40
tonnikalapurkki
raejuustopurkki
pakastevihanneksia 1/2 pussia
kourallinen pastaa
Jos haluaa kikkailla, mikä on ruuan valmistuksen yhteydessä aivan turhaa, voi sekaan heittää pari teelusikallista pestoa, puoli purkkia Uncle Ben's Sweet And Sour -kastiketta ja jotain itämaista maustetta.
Todellisena juhlapäivänä voi sekaan viskellä oliiveja, hillosipuleita, herkkusieniä (säilykkeenä), ehkä jopa suolapähkinöitä.
Tavallinen arkipäivä ei kuitenkaan oikeuta muuhun kuin pastaan, tonnikalaan, raejuustoon ja ehkä niihin pakastevihanneksiin.
Keitä pasta pehmeäksi ja pakastevihanneksia sen verran ettet saa listeriaa.
Tonnikalaa ja raejuustoa ei turhaan kannata lämmitellä. Heität vaan pastan sekaan juuri ennen kauhomista.
Muista! Kun et kikkaile ruokaa tehdessä, et myöskään aikaile ja puhu syödessä. Ruokailu ei ole mikään sosiaalinen tapahtuma. Koneen tankkauksen jälkeen mennään jo eteenpäin.
CAESAR-SALAATTI KAHDELLE / Paula Winberg, mikrotukihenkilö
1 jäävuorisalaatti
vaaleata leipää esim. paahtoleipää
sipulia
valkosipulia
broilersuikaleita
valmista caesar-kastiketta
parmesan-juustoa
Pilko jäävuorisalaatti suoraan lautasille. Paista broilersuikaleet ja sipulit oliiviöljyssä. Tyhjennä pannu ja lisää hieman öljyä. Purista muutama valkosipulinkynsi paistinpannulle. Lisää kuutioidut leivät ja paahda niitä kunnes ne ovat hieman saaneet väriä. Ripottele mausteeksi rakuunaa, basilikaa ja timjamia. Kumoa broilersuikaleet ja leivät salaatin päälle. Sirottele päälle parmesan-juustoa ja caesar-kastiketta maun mukaan.
MAANMAINIO KASVISMÄHNÄ MIKSUN TAPAAN / Outi Kaartamo
pastaa
purkki Bulgarian jugurttia
purkki paseerattua tomaattia
valkosipulia
1. Keitä mitä tahansa pastaa. Suosittelen tosin torvimaista putkilopastaa...
Keitä pastaaa riittävästi, ystävälle myös!
2. Lämmitä kattilassa tai pannulla paseerattua tomaattia
(saa kaupasta purkissa). Ystävä ei pelkällä pastalla elä, joten tätäkin tarpeeksi.
3. Ota esille purkki Bulgarian jugurttia ja sotke siihen 1-2 murskattua (paloiteltua, siivuttua, puristettua, raastettua...) valkosipulinkynttä.
4. Annostele hyvin kypsynyt pasta lautaselle, päälle KYLMÄ jugurtti-valkosipuliseos ja päällimmäiseksi vielä lämmitetty tomaattikastike. Jugurtti lämpenee seassa.
5. Voit jalostaa ruokaa lisäämällä tomaattisoseeseen tuoretta basilikaa tai sekoittamalla jugurttiin valkosipulin lisäksi/sijasta pieneksi paloiteltua kurkkua. Tarjoile patongin ja viinin kera - herkkua!
IDIOOTTIVARMA PASTAKASTIKE / Satu Kurvinen, Radiomafian Aamu
Purkki fetaa
Purkki chilitomaattimurskaa
Purkki pikkukapriksia
Pari sipulia
Valkosipulia
Mustapippuria
Valkoista pastaa (unohda pinaatti- yms pastat)
Juustoa annoksen päälle
Heitä tomaattimurska kattilaan, lohko sipulit ja valkosipuli perään. Anna hautua hiljaisella about 10 min.
Keitä pasta sillä aikaa.
Lisää kaprikset kattilaan, ja feta. Anna kiehua hetki. Feta ei saa sulaa kokonaan, eli anna "möykkyjen" pehmentyä, mutta ei hajota.
Pasta lautaselle, kastike päälle, ja juustoa hatuksi.
Hyvää, ja yksinkertaista arkiruokaa.
HERKULLINEN LOHIPASTA / Janne P Lindroos, Radiomafian Aamu
tagliatellea (ei tuoretta, vaan siis kuivattua) 4-6 kerää/syöjä
kylmäsavulohta siivuina (sopivaksi katsomasi määrä/nokka)
creme fraichea
mustapippuria myllystä
(voita)
Keitä pasta al denteksi riittävän väljässä vedessä,
jota olet terästänyt merisuolalla ja lorauksella oliiviöljyä (mieluiten kreikkalaista, siinä on tuhdein villasukan maku).
Siivilöi keitinvesi ja käytä keitoskattilaa tyhjänä kuumalla levyllä (jotta mahdollinen vesi haihtuu).
Siirrä kattila levyltä ja viskaa pastat sinne.
(Terästä halutessasi nokareella/ruokalusikallisella voita).
Lisää kattilaan n. 1 - 1 1/2 sentin siivuiksi leikkaamasi "sormenmittaiset" kylmäsavulohet ja vaikka koko purkki creme fraichea.
Veivaa sekaan myllystä mustapippuria maun mukaan (kannattaa panna paljon ja rohkeasti vaan, sitä kestää aika paljon).
Mässää hyvässä seurassa. (Mieluiten vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tai miten vaan henkilökohtaiset preferenssit on).
KATKARAPU-MUNA-CURRY / Pertti Ylikojola, Oooppera
(annos neljälle tai kahdelle nälkäiselle)
4 rkl öljyä
1 iso sipuli silputtuna
1 valkosipulinkynsi silputtuna
2,5 cm pala inkivääriä silputtuna
1 tl korianterin siemeniä
1 tl chiliä
1 tl tomaattipyrettä
3 dl vettä
Suolaa
6 kovaksi keitettyä kananmunaa
227 g pakastekatkarapuja
25 g kookostiivistettä
Kuumenna öljy pannussa ja lisää sipuli ja kuullosta kullanväriseksi. Lisää valkosipuli ja inkivääri ja paista yksi minuutti miedolla lämmöllä. Lisää loput mausteet ja ja paista välillä sekoittaen miedolla lämmöllä kaksi minuuttia. Jos seos alkaa kuivua lisää yksi ruokalusikallinen vettä. Lisää tomaattipyree, sekoita hyvin ja lisää vesi ja suolaa maun mukaan. Anna hautua kannen alla 10 minuuttia. Lisää kananmunat ja lusikoi seosta päälle. Keitä kansi päällä 15 minuuttia sekoittaen välillä. Lisää katkaravut. Kun seos alkaa kiehua uudestaan lisää kookos.
Kiehauta. Tarjoile välittömästi riisin kanssa.
PARATIISIN KATKARAVUT / Jake Nyman, Lista Top 40
500 g katkarapuja
200 g herkkusieniä
200 g sipulia
1/2 dl öljyä
1 prk tomaattia
2 dl kuohukermaa
2 rkl vehnäjauhoja
1 1/2 tl currya
1 1/2 tl paprikaa
suolaa, mustapippuria
1 punainen ja 1 vihreä paprika
2-3 valkosipulin kynttä
loraus konjakkia tai 1 rkl sitruunamehua
1 dl persiljasilppua
Viipaloidut sienet ja pilkotut sipulit kuullotetaan öljyssä, n. 5 min.
Tomaatit ja reilu puolet kermasta lisätään ja taas hetki haudutetaan.
Jauhot sekoitetaan loppuun kermaan ja lisätään pataan. Annetaan
kiehua 10 min. Muista hämmentää välillä, muuten palaa pohjaan.
Lisätään mausteet ja viipaloidut paprikat sekä valkosipuli murskattuna. Annetaan
kiehua noin 5 min.
Lisätään katkaravut, konjakki tai sitr.mehu ja persiljasilppu. Kuumennetaan.
Nautitaan riisin kera, mielellään hyvässä seurassa mukavien juttujen
höystämänä.
PESTO-KANALASAGNE / Paula Noronen, Tarja Kulho
9 lasagnelevyä
Hunaja-broileritäyte:
1 sipuli
500g hunajamarinoituja broilerisuikaleita
Juustokastike:
3 rkl voita
0,75 dl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
1 pkt (250g) Koskenlaskijaa
1 prk (185g) valmista pestoa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
Paista hienonnettu sipuli ja broilerisuikaleet pannulla.
Valmista juustokastike: Sulata voi kattilassa ja kiehauta siinä jauhot. Lisää maito ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna sekoittaen, kunnes kastike sakenee. Lisää kuutioitu juusto, pesto ja mustapippuri. Sekoita, kunnes juusto on sulanut.
Kaada voideltuun lasagnevuokaan juustokastiketta ja lado päälle kolme lasagnelevyä. Lisää päälle juustokastiketta ja kanatäytettä. Tee samanlaisia kerroksia, päällimmäiseksi juustokastiketta.
Kypsennä 200 asteessa noin 45 minuuttia. Peitä vuoka paistamisen loppupuolella leivinpaperilla, ettei pinta tummu liikaa. Syö. Annos on 6:lle.
HERKUT PARMESAANIBROISKUT / Hanna Rossi, äänitarkkailija
4 kpl broilerifileitä (tai broilerileikkeitä)
n. 4 rkl Dijonsinappia
sopivasti parmesaanijuustoraastetta (max 1 pussi)
n. 1/2 dl pähkinärouhetta (tai enemmänkin maun mukaan)
Ruskista broilerifileet. Sekoita parmesaanista, sinapista ja pähkinärouheesta kiinteä tahna.
Aseta ruskistetut broilerit uunivuokaan ja päällystä ne sinappijuustotahnalla.
Laita broilerit uuniin ja anna niiden kypsyä n. 15-20 min.
Lisämakua antamaan voit tehdä kylmän kastikkeen jogurtista, basilikasta ja hunajasta.
Sekoita 2 dl:aan maustamatonta jogurttia n. 1 rkl hunajaa.
Hienonna sekaan runsaasti tuoretta basilikaa ja hieman mustaa pippuria. Anna kastikkeen maustua jonkin aikaa ennen tarjoamista.
Tarjoa ruoka riisin kera.
KALANVIHAAJAN UUNIKALA / Annukka Immonen, sihteeri
kirjolohifilettä (ilman nahkaa) sopivan kokoinen pala
n. reilu 0,5 dl kuohukermaa (kevyt ym. ruokakermat eivät käy viinin kanssa)
n. reilu 0,5 dl valkoviiniä (puolikuivaa)
n. 1 dl vettä
0,5 -1 kalaliemikuutio
pala purjoa
tilliä
kirveliä ripaus (tai jotain muuta yrttimaustetta)
suolaa
sitruunapippuria
sitruunan mehua
Avaa jääkaappikylmä valkoviinipullo ja kaada lasiin, maista.
Voitele sopivan kokoinen uunivuoka oliiviöljyllä, myös reunat.
Laita uuni kuumenemaan 200°C.
Puhdista kala märällä talouspaperilla, nypi suurimmat ruodot pois.
Purista kalan pinnalle ripaus sitruunamehua, laita hieman suolaa ja sitruunapippuria molemmille puolille ja laita kala vuokaan.
Maista valkoviiniä.
Murskaa kalaliemikuutio ja ripottele se kalan päälle.
Kaada vuokaan kerma, vesi ja viini.
Lopuksi silputtu tillisilppu ja purjorenkaat.
Laita kala uuniin ja anna hautua noin 30-45 min.
Nestettä täytyy olla vuoassa sen verran, ettei kala pääse kuivumaan eli noin puoleen väliin kalaa. Hukuttaa sitä ei saa.
Tarjoa kalan kanssa keitettyjä perunoita, pikkuporkkanoita tai kukkakaalia sekä vihreää salaattia. Koristele sirtuunalohkolla ja tillillä.
Tarjoa kalan paistuessa ruokavieraallekin (resepti on kahdelle hengelle) viiniä, ihastuu takuulla kalaruokaasi.
VALKOISIA PAPUJA TOMAATTIKASTIKKEESSA / Matti Puhtila
purkki valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
loraus ruokaöljyä
mustapippuria
oreganoa
basilikaa
pizzamaustetta
1) Otetaan purkki valkoisia papuja tomaattikastikkeessa (miel Heinzin, mutta kai muutkin käy). Avataan purkki.
2) Otetaan paistinpannu ja pannaan se kuumenemaan liedelle, mutta ei ylösalaisin. Loraus öljyä (kaikki ruokaöljyt käy, mieluiten kuitenkin oliivisellaista) pannulle ja sen lämpiämistä odottaessa juodaan vaikka pullo keskiolutta.
3) Kaadetaan papupurkin sisältö paistinpannulle ja sekoitetaan hieman.
4) Jos kaapissa on vaikkapa herkkusieniä, tonnikalaa, puretta, niin sekaan vaan, mutta ensin täytyy kuitenkin muistaa avata purkit ja tyhjentää vain sisältö pannulle, mutten voi tulla käynti lääkärille
5) Mausteet: Kaikkia saa käyttää, mieluiten kuitenkin musta-, cayenne- ja chilipippureita, koska ne on hyviä. Mausta reilusti tai tulee pahaa. Sekoita ruokaa maustamisen aikana. Lopuksi oreganoa, basilikaa ja vaikkapa pizzamaustetta.
6) Vähennä lämpö ykköselle ja jos paistinpannusi on kannellista mallia, laita kansi päälle, anna hautua ja juo toinen pullo keskiolutta.
7) Kun ruoka kuplii, seon valmista!
Syö ja hämmästele seuraavana aamuna, kuinka on mahdollista nukkua tällaisissa odööreissä! Tätä voisi kutsua halvaksi ja hyväksi ja mahaa täyttäväksi, sekä ilmavaivoja aiheuttavaksi ruoaksi.
TUNKEMISÄPÖSTYS / Lauri Salovaara, Ooppera
1 hernekeittopurkki
1 maksalaatikkolaatikko
2 leivänkannikkaa
pari siivua kyrsää
muutama juusto
tyttöystävän äitin tekemä mehu
Ota kaikki einekset pöyälle ja äpöstä ne. Kuitenkin niin, että leivänkannikan päälle tulevat juustopalat ja makkaransiivut ovat siinä järjestyksessä, että juusto on alla ja makkara päällä. Muuten maistuu pahalle.
Äläkä missään nimessä tee aloittelijan virhettä, että lämmittäisit pöperöt, sillä maksalaatikko ja hernekeitto ovat oivallisia suoraan purkista syötynä.
Lopuksi juo tyttöystävän äitin tekemä mehu.
Jos ei oo tyttöystävää, hanki sellainen.
RUUNEPERIN TORTUT / Jusu Lounela, Jusuplus
Leikataan parisenttisiä paloja HK:n sinisestä.
Asetellaan ne lautaselle pystyyn.
Tehdään sinapilla rengas makkaranpalasen päälle.
Keskelle lisätään ketsuppia "hilloksi".
Ja sitten syödään kylmänä.
LOISTAVA SAFKA JA LAISKA KANKKUNEN / Jukka Hakoköngäs, Musiikkituotanto
N:o 1.
Mietitään tovi, mennään hyvään ruokakauppaan, ostetaan fiiliksellä erilaisia tuoreita aineksia, otetaan lasi punkkua, jammaillaan ja saadaan Loistavaa Safkaa.
N:o 2.
Katsotaan löytyykö jääkaapista mitään käyttökelpoista, siirrytään säilykeosastolle, otetaan olut, mietitään tovi, jammaillaan ja saadaan Laiskaa Kankkusta.
VIIPURINRINKELIRESEPTI / Josper Knutas, Pressiklubi
Mene Kotkan torille. Osta viipurinrinkeli.
Jos on päässyt tilapäisesti loppumaan, kysy Kosusen Mikalta. Jollei Kosusella ole, toimi seuraavasti:
Osta muna, ja varmista, että kana oli onnellinen. Ellei kauppias tiedä, vaihda kauppiasta. Kana on onnellinen, jos se kotkottaa tyytyväisen kuuloisesti, eikä hätääntyneen oloisesti.
Tyhjennä tupakka-aski tupakoista. Kaada tyhjään tupakka-askiin sokeria niin että se täyttyy piripintaan. Kaada sokeri kulhoon ja riko onnellinen muna sinne perään.
Ota vispilä. Ellei ole vispilää, kaksi-kolme drinkkimainostikkua käy. Vispaa munasokeri vaahdoksi.
Mene jonkun työpaikalle ja siellä edelleen ruokalaan. Osta työmaaruokalan maitoannospurkki, ja vie se kotiin. Avaa purkki, ja hörppää siitä kevyesti. Nyt purkissa on oikea määrä maitoa. Lisää maitoon näpillinen hienonnettua kardemummaa ja pieni hyppysellinen hienonnettua muskottikukkaa. Pidä ansaittu tauko.
Tauon jälkeen lisää maitoon vielä sellainen vajaa puoli palaa hiivaa ja pieni hyppysellinen suolaa.
Lisää se vanha munasokerivaahto hienosti preparoimaasi maitoon. Kun on sekaisin, lisää hissukseen vehnäjauhoja. Jauhojen määrä on puolikas puolentoista litran limupullollinen.
Sekoittele rauhassa. Käsi väsyy.
Kun käsi ei enää kierrä, lisää pehmeää voita semmoinen hirvenmetsästäjän peukalon kokoinen nokare, ja jatka sekoittamista käsi jäykkänä niin että pyörivä liike lähtee hartiasta asti. Vaivaa taikinaa antaumuksella, voit samalla laulaa jotain deathmetal-laulua tai ynistä Daruden albumilta jotain vähemmälle huomiolle jäänyttä kappaletta.
Kun olet aivan tattis, olet ansainnut 20:n minuutin nokoset. Sillä aikaa taikina on kohonnut sopivasti.
Ota taikina, ja ajattele, että olet Sylvester Stallone tai Tony Halme, tai jos olet nainen niin Lenita Airisto tai Aira Samulin.
Nyt kun olet oikeassa mielentilassa, ota taikinamöykky, ja kieritä sitä kunnes se on pötkö, jonka maha on paksu mutta pää ja jalat ohuet. Taita jalat ja pää sisään, niin että ne koskettavat mahaa. Anna rinkilän levätä hetki.
Voitele rinkilä sokerivedellä useita kertoja, ja pistä 200-asteiseen uuniin. Jos syöt rinkilän heti, voit myös voidella sen munalla.
Nyt tulee vaikea kohta: Milloin viipurinrinkeli pitää ottaa pois uunista? Sitä on mahdoton sanoa. Kaikki poisottohetket ovat vääriä. Joko rinkeli on uunissa liian lyhyeen tai liian kauan. Jos liian lyhyeen, jää raa'aksi keskeltä, jos liian pitkään, tummuu pinnalta.
Valinta on aina väärä. Elämä on sellaista.