”Että hävettääkö? Alkoholia oli vähän tuossa kohtaamisessa, mutta sitten kun Irwin kuoli, olen tuntenut pelkkää iloa siitä kohtaamisesta. Siinä oli vain ja ainoastaan hellyyttä - ja arvonantoa hänen omalle laadulleen”, kertoo Aino
Se oli sitä aikaa, kun Irwin tuli kera Rentun Ruusun. Että minä tykkäsin siitä kappaleesta. Se on niin rehellinen, paljas ja herkkä.
Olin käymässä Keravalla täältä pohjoisesta kotoisin olevan ystävättäreni luona. Oli joku tavallisista tavallisin arki-ilta, menimme paikalliseen kuppilaan. Siellä oli hiljaista ja rauhallista. Yksi yksinäinen mies siinä hortoili ja yritti meidän kanssamme kontaktia. Sitten sisään käveli itse Irwin, reippaanoloisena ja naisen kanssa. Tiedä oliko vaimo vai ystävä.
No tämä kontaktia ottava mieshenkilö siinä pörräili pöytämme ympärillä edelleen ja niinpä me keksimme hänelle tehtävän. "Saat istahtaa kanssamme, jos saat Irwinin käymään pöydässämme". Ja niin siinä kävi, että Irwin tuli reippaana ja raikkaana tervehtimään. Kerroimme olevamme pohjoisesta ja kerroimme tykkäävämme hänestä ja Rentun Ruususta. Ja sitten minä - jo häntä paljonkin aikuisempi - nousin seisomaan ja hellästi kosketin hänen - jälleen kerran paljasta - rintaansa huulillani ja sanoin kiitos. Alkoholia oli vähän tuossa kohtaamisessa, silti jälkeenpäin piti sitä asiaa kelata eestaas.
Että hävettääkö? Sitten kun Irwin kuoli, olen tuntenut pelkkää iloa siitä kohtaamisesta. Siinä oli vain ja ainoastaan hellyyttä - ja arvonantoa hänen omalle laadulleen.
Aino
Kommentit (0)
Ei kommentteja.