Ilmari Tapiovaara aloitti opintonsa Taideteollisen keskuskoulun yleisellä linjalla 1933 ja siirtyi sisustustaiteen linjalle vuotta myöhemmin. Tapiovaara oli innokas piirtäjä ja kiinnostunut taidehistoriasta. Tapiovaaran opettajina toimivat Arttu Brummer, Werner West ja Runar Engblom.

Opiskeluaikana Tapiovaaraan vaikuttivat Alvar Aallon ja Artekin Nils Gustav Hahlin ajatukset muotoilusta. Ajatuksena oli, että arkipäivän esineet kuuluivat kaikille ja että suunnittelijan tehtävänä oli luoda inhimillistä ja henkisesti rikasta ympäristöä. Tapiovaara sai mahdollisuuden työskennellä Aallon huonekaluja valmistavassa Otto Korhosen huonekalutehtaassa harjoittelijana ja myöhemmin myös Englannissa Aallon huonekaluja markkinoivan Finmarin palveluksessa. Vuonna 1937 Tapiovaara matkusti Eurooppaan ja työskenteli jonkin aikaa Le Corbusierin toimistossa.

Tapiovaaran huonekalusuunnittelun ydin oli modernin muodon ja massatuotannon yhdistäminen luonnonmateriaaliin, puuhun. Aallon tapaan Tapiovaara halusi huonekaluissaan tuoda esiin materiaalin ominaislaadun, vanerissa koivun vaaleuden ja keveyden.

Vuonna 1938 Tapiovaara nimettiin Asko-Avoniuksen huonekalutehtaan taiteelliseksi johtajaksi. Tehdas oli tuolloin Suomen suurin ja Tapiovaaralle tarjoutui tilaisuus sekä suunnittelu- että tuotantokokeiluihin. Syksyllä 1939 Asko osallistui Asuntonäyttely ´39 – näyttelyyn Tapiovaaran suunnittelemalla kalustolla. Se sai hyvän vastaanoton, mutta Askolle kalusto oli kuitenkin liian modernistinen. Valmiita kalusteita ei koskaan markkinoitu ja ne tuhoutuivat talvisodan pommituksissa.

Sota-aika merkitsi toisenlaista haastetta Ilmari Tapiovaaralle. Yksinkertaiset materiaalit, pula ja vaikeat olot leimasivat rakentamista sodan aikana ja sen jälkeen jälleenrakennuskaudella. Ilmari Tapiovaara kirjoitti vuonna 1945 Ornamon vuosikirjassa, että vaikka pula materiaaleista vaikeuttaa suunnittelijoiden työtä, kriisiaika myös puhdistaa muotoilun ja teollisuustuotannon kenttää. Puute ja pula edistävät kekseliäisyyttä. ”Köyhyys ja ennenkaikkea materiaaliköyhyys tulee olemaan luonteenomaisimpana piirteenä lähivuosien taideteolliselle toiminnalle – Näin ymmärretty köyhyys olisi henkistä rikkautta, se vaan vaatii taiteilijakunnalta taitajina enemmän kuin pakoton vauraus. Heidän virityksensä tulisi muuttua enemmän kokeelliseksi, tutkivammaksi ja löytöretkeilijän mieltä omaavaksi.” Sotaoloissa huonekalut oli koottava vaikka ilman nauloja. Sodan jälkeen Tapiovaara kiinnostuikin teollisesta sarjatuotannosta ja huonekalujen käytännöllisistä ominaisuuksista. Vuonna 1947 suunnitellussa Domus Academican opiskelija-asuntolaan suunnitellun tuolin muodoissa on korsuhuonekalujen kaikuja. Tuolista on tullut suomalaisen huonekalumuotoilun klassikko.

Sodan jälkeen Tapiovaara aloitti työn Keravan Puuteollisuuden palveluksessa. Tässä työssä Tapiovaara saattoi yhdistää sekä taiteellisen että kaupallisen koulutuksensa. Yhdessä vaimonsa Annikki Tapiovaaran kanssa Ilmari Tapiovaara alkoi toteuttaa 1930-luvun pyrkimyksiään. Alusta asti he pyrkivät sekä massatuotantoon että vientiin soveltuvien huonekalujen suunnitteluun. Huonekalut suunnattiin tavallisille ostajille. Tapiovaaran johdolla Keravan puuteollisuus tuotti vientiin sarjan vuoteita, pöytiä, tuoleja ja hattuhyllyjä.

Arkkitehti Pauli Salomaan suunnittelemat Domuksen opiskelija-asuntolarakennukset valmistuivat 1947 Helsingin Leppäsuolle. Annikki ja Ilmari Tapiovaaran ensimmäinen suurtyö Keravan Puuteollisuuden palveluksessa oli Domuksen sisustuksen suunnittelu. Sisustuksen keskeinen elementti oli lukutuoli, jonka oli myös toimittava asuntolan yleistuolina ja siksi voitava pinota. Toinen tärkeä kaluste oli lukupöytä, jonka jalat voitiin ruuvata irti. Kolmantena suunniteltiin vuodesohva, jonka tuli olla mukava, hygieeninen ja halpa.

Opiskelijahuoneiden kalusteet olivat keveitä ja irrallisia. Tapiovaarat pyrkivät suunnittelussa siihen, että huonekaluilla oli mahdollista sisustaa pienikin opiskelijaboksi yksilöllisesti ja vaihtelevasti.

Vuonna 1951 Ilmari ja Annikki Tapiovaara perustivat oman suunnittelutoimiston. 1950-luvulla Ilmari Tapiovaara oli myös Taideteollisuuskoulun opettajana. Vuosikymmenen lopulta aina 1970-luvulle saakka Tapiovaara toimi asiantuntijana kehitysyhteistyössä Paraguayssa, Mauritiuksella ja Kairossa. Tapiovaaran huonekaluja ja sisustuksia on palkittu useissa kilpailuissa.

Ateneum Maskerad. Taideteollisuuden muotoja ja murroksia. Toim. Yrjö Sotamaa. Taideteollisen korkeakoulun julkaisusarja B 62. Taik, Helsinki. 1999.

Korvenmaa, Pekka 1997. Ilmari Tapiovaara. Clásicos del Diseno. Santa & Cole. Barcelona.

Tapiovaara Ilmari. Sisustusarkkitehti. Taideteollisuusmuseon julkaisuja 11. Taideteollisuusmuseo. Helsinki, 1984.

Tuotanto/Ura

Ura

1937 Le Corbusier'n arkkitehtitoimisto
1938-41 taiteellinen johtaja, Askon Tehtaat
1941-51 Keravan puuteollisuus
1951-71 Annikki ja Ilmari Tapiovaara, sisustusarkkitehtitoimisto
1951-52, 1953-54 yliopettaja, Taideteollinen oppilaitos
1952-53 apulaisprofessori, Illinois Institute of Technology
1953 Mies van der Rohen toimisto (Chicago)
1964-68 erikoisopettaja, Teknillinen korkeakoulu
1972-86 Design Studio Ilmari Tapiovaara
1980-86 opettaja, Taideteollinen korkeakoulu

Sisustuksia

Domus Academica (Helsinki)1947
Teekkarikylä (Otaniemi, Espoo)1951-52
Lauttasaaren kirkko (Helsinki)1958
Hotelli Marski (Helsinki)1961
Aero oy, Caravelle- ja Convair-koneet 1964-65, -69
Pietarin konserttitalo 1966-67
Paviljonki Montrealin maailmannäyttelyyn 1967

Huonekaluja

Domus-tuoli 1946
Maija Mehiläinen -valaisin 1955
Mademoiselle-tuoli 1958
Kiki-tuoli 1960
Tapiola-tuoli 1983

Kirjavinkit

Peltonen, Jarno: Ilmari Tapiovaara - sisustusarkkitehti. Taideteollisuusmuseo, 1984.

Korvenmaa, Pekka: Ilmari Tapiovaara. Santa & Cole, 1997.