YLE Uutiset Urheilu Ohjelmaopas Tietopalvelu Digitv.fi
Sininen Laulu - Suomen taiteen tarinoita
YLE Teema
Etusivu / Sininen laulu – Suomen taiteiden tarina
Etusivu
Sarjan esittely
Sarjan osat
Teematarinat
Taiteilijat
Haastatellut
Ajan esineet
Pikkutarinat
Lisätiedot
Tekijät
Palaute

Sininen Laulu - Suomen taiteiden tarina
Sininen laulu – Suomen taiteiden tarina

Sarja alkaa YLE Teemalla keskiviikkona 29.8.2007 klo 21. Jakso uusitaan sunnuntaisin klo 15.10.

Sininen Laulu – Suomen taiteiden tarina on ohjaaja Peter von Baghin 12-osainen suursarja suomalaisesta kulttuurista. Sarja kattaa kaikkien taiteiden suomalaisen tarinan Suomen itsenäisyyden alusta nykyaikaan asti.

Sarjalla on kaksi lähtökohtaa: toisaalta halu tallentaa merkittävien, eri ikäpolvea edustavien taiteilijoiden olemus ja äänenpainot sarjaan ja siten osaksi tulevien sukupolvien yhteistä kansallista muistia. Toisaalta koota kaikki tärkein jo olemassa oleva materiaali taiteilijoista ja taidetta koskevista kommenteista yhteen teokseen.

Kymmeniä haastatteluja, ainutlaatuisia arkistolöytöjä

Sarjaa varten on haastateltu yli sata suomalaista kulttuurivaikuttajaa kirjallisuuden, teatterin, elokuvan, kuvataiteen, tanssin, valokuvauksen, arkkitehtuurin, musiikin ja sarjakuvankin aloilta. Lisäksi Sininen Laulu on kolunnut kirjaimellisesti satoja ja taas satoja arkistoja, jotta sarjan visuaalinen ilme ja esimerkkien runsaus ylittäisi täydellisen.

Katsele: Katso sarjan esittely

Ensimmäistä kertaa suomalaisessa televisiohistoriassa eri taidelajit esiintyvät näin laajasti yhdessä ja rinnakkain, limittäin ja lomittain, toisiaan kommentoiden ja tukien. Sarjassa esimerkiksi kerrotaan, kuinka Suomen Akatemia perustettiin ja samaan aikaan kirjailija Reino Helismaa rustasi laulua Suutarin tyttären pihalla, ja nyt Olli Mustonen kommentoi Aleksis Kiven merkitystä suomalaisuudelle. Tällainen läpikäyvä rakenne tekee sarjasta kokonaisvaltaisen kulttuurihistorian, alituisia yhteensattumia ja sattuman ja välttämättömyyden jännittävää suhdetta yhä uudesta kulmasta valottavan esityksen.

Peter von Baghin sanoin: ”Koko projektin tarkoitus on rakentaa puhtain asein kansallista itsetuntoa, osoittaa, että meillä on ollut suunnaton määrä elävää – ja yhä elävää – kulttuuria, jonka eloisuus on sitä luokkaa, että kaikkinaiset lainausmerkit ja epäilykset voidaan riisua tämän usein pilkallisesti mainitun sanan ympäriltä. Sininen Laulu pyrkii osoittamaan, että painokkaimman kulttuurimme suurissa linjoissa ja pienissä yksityiskohdissa piilee kiihkein ulottuvillamme oleva draama.”

Syventävää tietoa, ennennäkemätöntä materiaalia

Sininen laulu -suursarjaan liittyvät www-sivut tarjoavat syventävää tietoa itsenäisen Suomen kulttuurihistoriasta, eri taiteenlajeista ja taiteilijoista. Sivuilla kerrotaan myös teemallisia tarinoita, jotka yhdistävät tunnettuja taiteilijoita ja heidän teoksiaan. Lisäksi kokonaisuudesta löytyy kymmeniä kirjailijoiden, kuvataiteilijoiden ja säveltäjämestarien esittelyjä, näytteitä ohjelmasarjasta sekä ainutlaatuisia haastatteluja, joita ei itse sarjassa nähdä.

Sivut julkaistiin 6.12. 2003 ja niiden sisältö täydentyy loppuvuoden ja kevään 2004 aikana sarjan edistymisen myötä, osa osalta.

» Alkuun

Sivun sisältö

» Kymmeniä haastatteluja, ainutlaatuisia arkistolöytöjä
» Syventävää tietoa, ennennäkemätöntä materiaalia






| Lähetä sivu tuttavallesi   | Tulosta tämä sivu

© 2003 YLE Teema