Sodanaikainen vihollinen Neuvostoliitto oli nyt politiikan suunnannäyttäjä ja tämä näkyi monina venäjänkielisten kirjojen suomennoksina. Toisaalta saksankielisen kulttuurin valta-asema oli murtunut ja angloamerikkalainen kulttuuri sai yhä enemmän tilaa. Vain muutama vuosi sodan jälkeen Britanniasta ja Yhdysvalloista tuli lähes 60 prosenttia kaunokirjallisuuden käännöksistä.

Kustannusosakeyhtiö Tammi oli aloittanut toimintansa sodan aikana, ja se keskittyi alunperinkin käännöskirjallisuuteen. 1930-luku oli käännösten kannalta köyhää aikaa, joten käännöskirjallisuuteen keskittyminen oli uudelle kustantamolle hyvä avaus. Vuonna 1945 ilmestynyt John Steinbeckin Vihan hedelmät oli suuria käännösmenestyksiä.

Tammi aloitti käännöskirjasarjansa Keltaisen kirjaston 1954. Keltaisen kirjaston ensimmäiset kirjat olivat eteläafrikkalaisen Alan Patonin Liian myöhään vesipääsky, kreikkalaisen Nikon Kazantzakiksen Kerro minulle Zorbas ja saksalaisen Heinrich Böllin Ei sanonut sanaakaan.

Myös muilla suurilla kustantamoilla ilmestyi käännöskirjoja sarjoina. Otavalla aloitti Delfiini-sarja (nimi on myöhemmin muuttunut Otavan kirjastoksi), Gummeruksella Kirjallinen löytöretki, Karistolla Helmisarja. Sarjoilla ei pyritty ainoastaan julkaisemaan yksittäisiä tärkeitä käännöskirjoja vaan saamaan käännöksiin jatkuvuutta ja nopeita paikkauksia käännösaukkoihin.

1940- ja 50-lukujen vaihteessa Suomessa oli kaipuu ja nälkä ulkomaille. Kaukokaipuu oli osin pakoa sotavuosien ankaruudesta, osin oli valtava tarve saada sodan katkaisemat kulttuuriyhteydet taas toimimaan. 1950-luvulla alkoi voimakas integroituminen maailmaan. Myös kirjallisten ihanteiden muuttuminen mahdollisti uusia käännöksiä. Esimerkiksi Otavan kustantama T.S. Eliotin Autio maa ilmestyi 1949 keskelle runouden uudistumispyrkimyksiä.

	Tammen keltaisen kirjaston kirjoja.

Uusiakin maita ja kieliä avautui käännöskirjojen myötä. 1948 Suomessa julkaistiin kirjoja 16 maasta, 1953 maita oli 20 ja 1963 26.

Aale Tynni valikoi ja suomensi runokokoelman Tuhat laulujen vuotta (1957), joka esitteli lähes kaksisataa erikielistä runoilijaa tuhannen vuoden ajalta. Kaukoidän kirjallisuutta suomensivat Tuomas Anhava ja Kai Nieminen.

	Pertti Nieminen: Kirjasta: Salokannel: Linnasta Saarikoskeen

Vasemmistolaisuuden nousu lisäsi myös neuvostoliittolaisen ja venäläisen kirjallisuuden käännöksiä. Sodan jälkeen oli neuvostokirjallisuutta käännetty innokkaasti joitain vuosia, mutta sitten kiinnostus hiipui. Suhdetta neuvostoliittolaiseen käännöskirjallisuuteen väritti poliittinen korrektius; toisinajattelijoiden teoksia ei juuri julkaistu. Mm. Tammi luopui painostuksen edessä julkaisemasta Aleksander Solzenistynin teosta Vankileirien saaristo, joka tosin tuli suomeksi toista kautta.

1960-luvulle asti oli antiikin Kreikan ja Rooman kirjallisuutta suomennettu vain vähän. 60-luvulla syntyi sekä "tiedemieskäännöksiä" että "runoilijasuomennoksia" (termit Jarl Hellemanin.) Pentti Saarikoski teki runoilijasuomennoksia mm. Euripideen teoksista. Saarikoski oli monipuolinen kääntäjä, joka käänsi niin antiikin teoksia kuin nykyitalialaista kirjallisuutta (Italo Calvino.) Saarikosken kaksi merkittävää englantilaisen kielialueen käännöstä olivat Salingerin Sieppari ruispellossa (1961) ja James Joycen Odysseus (1964).

	Pablo Neruda: Andien mainigit (kansi)

Käännöskirjojen sensuuri kohdistui seksuaalisia tabuja murtaviin teoksiin. Agnar Myklen Laulu tulipunaisesta rubiinista (suom. 1957) ja Henry Millerin Kravun kääntöpiiri (1962) takavarikoitiin. Gummerus jatkoi muiden Millerin teosten julkaisemista ja Kravun kääntöpiiri ilmestyi uudestaan 1970 ilman ongelmia.

Erityisesti angloamerikkalaisten käännöskirjojen määrään on vaikuttanut viihdekirjallisuuden lisääntyminen. 1953 sekä Gummerus että WSOY alkoivat julkaista omaa dekkarisarjaansa, joista WSOY:n Sapoa julkaistaan edelleen. Kaupallisesti menestynein käännöskirjailija Suomessa on sota- ja jännityskirjailija Alistair McLean, jonka esikoisteos Saattue Murmanskiin ilmestyi Suomeksi 1956. Avaruusajan alkaminen toi myös avaruus- ja science fiction- käännöskirjallisuuden Suomeen

	Jarl Helleman ojentaa Pentti Saarikoskelle juuri suomennetun Odysseuksen.

1980-luvulta alkaen pienet kustantamot ovat lisääntyneet ja osa niistä on keskittynyt kustantamaan valtavirran ulkopuolelle jäävää ulkomaista kirjallisuutta. Viihdekirjallisuuden suuri osuus käännöskirjoista on vahvistanut yhdysvaltalaisen kirjallisuuden valta-asemaa. Maailman satojen kirjoitettujen kielien joukosta suomennetaan loppujen lopuksi melko harvoja.

	Mukkulan kansainvälinen kirjailijakokous 1964, edessä oikealla Antti Hyry.

Perustuu Olli Jalosen artikkeliin Käännöskirjallisuuden uudistuminen
Suomalaisen kirjallisuuden historia 3
Toim. Pertti Lassila
SKS 1999