1990-luvun myötä suomalaisen musiikkiyleisön tietoisuuteen on tullut useita nuoria lahjakkaita säveltäjiä, joista tässä artikkelissa haluan keskittyä Jovanka Trbjevicin (s. 1963), Lotta Wennäkosken (s. 1970) ja Riikka Talvitien (s. 1970) säveltäjäkehitykseen ja musiikkiin. Korvaani särähtää aika pahasti kutsua säveltäviä naisia nimellä “naissäveltäjä“ ja säveltäviä miehiä nimellä “säveltäjä“, mutta selkeyden vuoksi joudun tässä artikkelissa käyttämään kyseistä keinotekoiselta tuntuvaa erottelua. Toivoakseni on kysymys vain muutamista vuosista, jotta säveltävän naisen leimaaminen “naissäveltäjäksi“ muuttuu historialliseksi kuriositeetiksi, jota kukaan ei kehtaa enää painetussa sanassa käyttää.

Säveltävien naisten historia Suomessa ennen 1990-lukua koostuu aivan muutamasta henkilöstä. Tunnetuimmat heistä ovat Helvi Leiviskä (1902-82), jonka musiikki on jäänyt unohduksiin, Anneli Arho (s. 1951), joka säveltäjänä on ollut vähän esillä julkisuudessa ja Kaija Saariaho (s. 1952), joka tällä hetkellä on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista nykysäveltäjistä.

	Helvi Leiviskä

Jos vielä Saariahon opiskellessa Sibelius-Akatemiassa 1970-luvun lopulla säveltävään tyttöön suhtauduttiin kummeksien ja epäluuloisesti, niin viimeistään 1990-luvun myötä tilanne on muuttunut ja säveltäjän rooli näyttää vihdoinkin vapautuvan sukupuolisidonnaisuudestaan. Silti säveltäviä naisia on yhä Suomessa melko vähän.

Nähtävästi muusikon uralle aikoville tytöille ei helposti tule mieleen aloittaa sävellysopinnot. Samoin kapellimestariluokalle pyrkivistä vain pieni osa on naisia. Lotta Wennäkoski opiskeli aluksi musiikin teoriaa ja vasta vähitellen siirtyi sävellyspuolelle. Riikka Talvitie aloitti opiskelemalla oboensoittoa ja Jovanka Trbjevicilla on pianistitausta. Tällä en halua sanoa sitä, etteikö säveltäjäkutsumuksen vähittäinen tiedostaminen olisi yleistä myös miesten parissa, mutta historian painolastin vuoksi säveltäjän identiteetin omaksuminen näyttää selvästikin olevan tytöille vaikeampi ja pidempi prosessi.

	Lotta Wennäkoski.

Lotta Wennäkoski on painottanut sitä, kuinka tärkeää hänelle oli sävellysopettajien, Eero Hämeenniemen ja Paavo Heinisen, rohkaiseva asenne. Uskoakseni yhtä tärkeää sekä Wennäkoskelle että Trbojevicille että Talvitielle oli toiminta Korvat auki – yhdistyksessä.

Yhdistys ei sammunut sen perustajajäsenien hajaantuessa maailmalle. Sibelius-Akatemian sävellysopiskelijat pitävät yhä yllä yhdistyksen toimintaa järjestämällä mm. konsertteja, joissa moni nuori säveltäjä on saanut kuulla musiikkiaan esitettävän ensimmäistä kertaa.
Sekä Trbjevic että Wennäkoski ovat toimineet Korvat auki – yhdistyksen puheenjohtajina ja Talvitie on osallistunut aktiivisesti yhdistyksen toimintaan sekä säveltäjänä että oboistina.

Lue lisää Korvat auki – yhdistyksestä

	»		Lue lisää korvat auki -yhdistyksestä

Musiikin historiassa vuosisatoja vaiennettu naisten oma kokemusmaailma tulee ehkä selkeimmin esille naissäveltäjien vokaalisävellyksissä ja musiikkidramaattisissa teoksissa. Vuonna 2000 Salzburgissa ensi-iltansa saanut Kaija Saariahon ensimmäinen ooppera L’Amour de loin (Kaukainen rakkaus) kertoo kaipuusta ja etäisyydestä. Siinä kohtaavat läntinen ja itäinen kulttuuri. Saariahon musiikki muodostaa eräänlaisen sykkivän tunteiden alkumeren, joka tuudittaa ja ravistelee kuulijaa syleilyssään. Saariaho kirjoittaa parhaillaan toista oopperaansa, Pariisin Bastillen oopperassa maaliskuussa 2006 ensi-iltansa saavaa Adriana Mater – nimistä teosta, joka käsittelee äidiksi tulemista sodan keskellä. Kumpaankin oopperaan libreton on kirjoittanut libanonilais-ranskalainen kirjailija Amin Maalouf.

Helsingin juhlaviikoilla 2003 kantaesitetty Lotta Wennäkosken teos N. (Naisen rakkautta ja elämää) perustuu Robert Schumannin laulusarjaan Frauenlieben und – leben. Jos Schumann oli tulkinnut aikansa naiskuvaa Adalbert von Chamisson runojen miehisten projisointien värittämänä, niin Wennäkoski puolestaan tuo esille 2000-luvun naisen muotokuvan suomalaisten naisrunoilijoiden
(Tua Forsström, Riina Katajavuori, Mirkka Rekola, Arja Tiainen, Sirkka Turkka ja Johanna Venho) tekstien kautta. Tuloksena on riemastuttavan monisyinen teos, jossa 1800-luvun romanttinen herkistely luo oivan kaikupohjan oman aikamme välillä hyvinkin proosallisille tuntemuksille.

	Jovanka Trbojevic.

Jovanka Trbjevicin sävellyskonsertissa Temppeliaukion kirkossa marraskuussa 2003 oli pyritty eräänlaiseen yhteistaideteokseen, jossa kaikki aistit olivat osallisina kokemuksen synnyttämiseen. Eri sävellyksiä sitoi toisiinsa Jyrki Kiiskisen runous, Raija Malkan värikkäitä maalauksia valaistiin kirkon seiniltä ja tarkoituksena oli myös levittää kirkkosaliin erilaisia tuoksuja. Muusikot olivat pukeutuneet Tarja Niskasen suunnittelemiiin oopperahahmoja muistuttaviin huomiotaherättäviin asuihin.

Trbjevic on tullut suuremman yleisön tietoisuuteen säveltämällä ja sovittamalla musiikin Kaisa Rastimon elokuviin Suolaista ja makeaa (1994) sekä Säädyllinen murhenäytelmä (1998). Hänellä on myös työn alla ooppera nimeltä Heart in a Plastic Bag (Sydän muovikassissa).

Riikka Talvitie on tehnyt yhteistyötä useiden suomalaisten runoilijoiden kanssa. Heitä ovat mm. Leevi Lehto, Helena Sinervo, Tomi Kontio ja Mikko Rimminen. Talvitien sävellyksiinsä valitsemat runot eivät kuitenkaan keskity pelkästään nuoremman polven runoilijoihin, vaan hänen vokaaliteoksistaan löytyy myös Uuno Kailaan, Joel Lehtosen, Johannes Linnankosken, Eeva-Liisa Mannerin ja Aila Meriluodon tekstejä.

	»		Lue myös naistaiteilijoiden noususta 1980-luvulla.

	Riikka Talvitie.

Anu Ahola: Tasa-arvoa – myös käytännössä. Naiset valtaavat Suomen musiikkielämää, mutta sankarin roolit on varattu miehille.
Rondo, lokakuu 2002.

Liisamaija Hautsalo: Muukalainen, paitsi musiikissa. Kaija Saariaho kirjoittaa toista oopperaansa tasapainoillen työn ja perheen välimaastossa.
Rondo, lokakuu 2002.

Lotta Wennäkoski: Nainen ja säveltäjä.
Kompositio 3/2002. Suomen Säveltäjät ry:n jäsenlehti