SUOMEN EDUSTAJA
EUROVISION 14. NUORTEN SOLISTIEN KILPAILUUN WIENIIN 2008

 

Kilpailu

2008

Itävallan televisio ORF, Wiener Festwochen ja EBU järjestävät Eurovision nuorten solistien kilpailun 9.5.2008 Wienissä. Loppukilpailussa nuoret solistit esiintyvät Wienin sinfonikkojen säestyksellä. Tuomaristo panee painoa musikaaliselle laaja-alaisuudelle ja esityksen korkealle laadulle.

 

Kilpailulla ei ole alaikärajaa. Yläikäraja on kilpailuhetkellä 9.5.2008 19 vuotta.

Sallittuja soittimia ovat kaikki soittimet, jolle on sävelletty kilpailussa vaaditunlaiset ohjelmat.

Suomen-edustajan tulee olla Suomen kansalainen tai asunut Suomessa vähintään kaksi vuotta. Edellisvuosien kilpailuissa sijoille 1-3 sijoittuneet eivät voi ottaa osaa kilpailuun.

 

Olli Mustonen.  Kuvaaja Seppo Sarkkinen 1984

 

 

▪ Semifinaalissa kilpailija saa esittää korkeintaan 15 minuuttia soolomusiikkia tai pianosäestyksellistä kamarimusiikkia. Teosten tulisi edustaa eri tyylejä ja aikakausia.

▪ Finaalissa tulee soittaa orkesterisäestyksellinen teos (esim. konserton osa), jonka kesto voi olla enintään 7' 30".

 

▪ Suomen edustaja Wieniin on valittu kaksivaiheisen karsinnan perusteella. Tuomareina toimivat pianotaiteilija Raija Kerppo, viulutaiteilija Tero Latvala sekä fagotisti Jussi Särkkä.

Koesoitossa Helsingissä 3.12.2007 valittiin kuusi esiintyjää Radion sinfoniaorkesterin konserttiin, joka pidettiin 19.1.2008 Kulttuuritalossa.

Koesoitossa Suomen-karsinnan finaaliin valittiin seuraavat soittajat:

Beata Antikainen, sello
Väinö Jalkanen, piano
Taavi Oramo, klarinetti
Roope Gröndahl, piano
Joona Pulkkinen, sello
Janne Valkeajoki, harmonikka

Kilpailijat esittivät Suomen-karsinnan finaalikonsertissa Kulttuuritalossa vapaavalintaisen orkesterisäestyksellisen teoksen. Katso lisätietoja konsertista täältä.

Konsertti lähetettiin suorana YLE Radio 1:ssä. Tuomaristo valitsi konsertin solisteista yhden soittajan, joka pääsee edustamaan Yleisradiota Wienissä 9.5.2008 pidettävään Eurovision 14. nuorten solistien kilpailuun. Karsinnan voittaja on Roope Gröndahl. Kilpailun finaali Wienissä televisioidaan.

 

 

 

 

 

 

Lisätietoja audition.rso@yle.fi tai puh. (09) 1480 4357 ja (09) 1480 4355.