Zummeriii

14.07.2009 16:46

Heipä hei taas.

Oman tietokoneeni (siis sen jolla on kaikki kuvat) langaton netti on sanonut sopimuksensa irti! Olen moneen otteeseen yrittänyt uploadata tänne kuvia mutta saitti näyttää vain virhesanomaa siispä;

Lisää ottamiani kuvia Namibian matkalta löytää gallerianikilläni joka on sattumoisin sama kuin täällä summerissa! Ole siis nörtti ja luuppaa kuvat käyttäjältä Unilelu tai paina suoraa linkkiä:

http://irc-galleria.net/archive.php?nick=Unilelu&album_id=3222869

...jos kiinostaa :)

Ainiin sitten vielä keulimisen aihetta, meikä mannen voi nähdä elokuun puolella töllöstä jos jaksaa herätä katsomaan Summeria [tai vaihtoehtoisesti chekata uusinta iltapäivällä... tuleeko ne vielä uusintoina(?)]

Tosiaan 6.8. SUORANA uimastadikalta... hitto että jänskättää, en tosin voi kieltää ettenkö olisi sinne ihan jänönä halunnut päästäkin :D Loistava pössis lähtee fiilistelemään reissua ihan uudelta kannalta tolleen haastattelun muodossa.

No katellaa ja törmäillää

Jyri

Huipulla ei hypitty riemusta

10.07.2009 02:29

Niinkuin aikaisemmassa artikkelissa jo mainitsin ainakin allekirjoittaneelle tuo Dyyni 7:lle kapuaminen oli sellainen maitohappopaukku että huhhuh. Tässä kuva riehakkaista fiilareista huipulta :)

"Heinikossa voi sitten olla kärmeksiä..."

29.06.2009 15:11

Aina niin vinkeät Duuri-Olli ja Samvais Pellinen Afriikan zavannilla

Porkkanaankin voi tukehtua

26.06.2009 14:48

Nonniin, takaisin kotosuomessa, mämmin, järvien ja Joulupukin luvatussa maassa. Olipahan kokemus.

En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Afrikassa ennen tätä Namibian kesälukiota, joten mulla ei ollut juurikaan odotuksia saati ennakkoluuloja koko maasta. Sen verran tiesin että lämmintä siellä varmaan tulisi olemaan vaikka siellä olikin vuodenajoista käynnissä se kylmä ja karaiseva "talvi."

Matkalla yllätti ja asia ensimmäiseksi mihin kiinnotti huomiota, oli ihmisten avoimuus ja ylitsevuotava vieraanvaraisuus. Kahden viikon aikana tähän kuitenkin tottui ja siksi Koffarin joka kolmannen vastaantulijan "mitä-v..tuu-sä-mulkaat" -asenne panee miettimään suomalaista perusfiilistä ja kulttuuria ihan uudelta kannalta. On toki totta, että näitä hatullisen haukanneita tyyppejä on joka puolella joka paikassa, mutta miksi niitä tulee täällä pohjolassa niin paljon enemmän vastaan...

Minä voin ainakin suoraan sanoa muuttuneeni tällä matkalla. Asia number one jota alkoi arvostamaan ihan uudelta tavalla oli ystävät. Mullahan ei niitä hirveästi ole, muutama hassu yksilö vain, mutta hekin sitäkin tärkeämpiä. Olin varma, että ketään ei tulisi ikävä Afrikan auringon alla köllötellessä, mutta toisin kävi. Yhtä frendiä esimerkiksi oli niin ikävä etten pystynyt kuuntelemaan Floggareita loppumatkasta ollenkaan kun saundi muistutti hänestä liikaa.

Multa on paljon täällä himassa kyselty, että 'mikä oli parasta/paras kokemus?' Kysymys ei ole helppo, koska vaihtoehtoja on liikaa. Sinäänsä koko kaksiviikkoinen oli huipputykitystä alusta loppuun kaiken sen unenpuutteen ja kylmä-kuuma vaihtelun takia, mutta mieleenpainuvimpia kokemuksia oli ehdottomasti Katuturan köyhälistöalueella viettämäni 3 päivää ja Swakopmundin hiekkadyynit. Oli mielentöntä asua suomen kerrostalokaksion kokoisessa asunnossa 8 muun ihmisen kanssa. Sen jälkeen ainaisen pieneltä tuntunut keravalainen rivitaloasunto tuntuu sultaanin palatsilta. Uskomatonta kuinka paljon totaalisen turhaa p..skaa mekin tavitsemme ympärillemme asuaksemme "mukavasti." Host-pojallani Tangenilla oli huoneessaan kaksi sänkyä ja vaatekaappi jonka ovea sai auki n. 25cm tilanpuutteen seurauksena ja hän oli tästäkin enemmän kuin tyytyväinen. Pitää osata katsoa oikeasta näkökulmasta, on suuri ilo ja onni, että omistaa OMAN huoneen. Tangenin pienemmät sisaret nukkuivat äidin ja isän vieressä ja vanhemmat sisarukset extravuoteella ja lattialla olkkarissa.Dyynit olivat taas kokonaan oma juttunsa. Pakussa matkalla dyyneille Lauran uhkaavasti lausuma sananparsi "joka kymmenes ei pääse huipulle" osoittautui hyvinkin realistiseksi periaatteeksi perillä.Herraisä ku sillä hiekkakasalla oli kokoa. Mä oon kerran aikasemmin käynyt Puolassa dyyneillä. Sen kikkareen juoksi muutamassa kymmenessä sekunnissa ylös. Tämä läskimooses oli jotain ihan muuta. Hiekka oli niin hienoa että jalat upposivat puoleen sääreen ja syvemmälle kiivetessä 45 asteen kulmassa olevaa seinämää. Kaksi harppausta ylös, yksi alas. Jos kiipesit hitaasti säästäen energiaa, tuntui että et liiku mihinkään, jos taas lähdit harppomaan kuin Peräkylä konsanaan niin hiekka vain katosi paineen vaikutuksesta jalkojen alta ja juoksumatto-efekti oli valmis. Lopulta 50 minuutin rehkimisen, ainakin 20:nen luovuttamisen ja maitohappokylvyn päätteeksi pääsin huipulle. Ja oli se tosin vaivan arvoista. Hämärän alkaessa laskeutua piti yhtenään räpytellä silmiä, kun tuntui että maisema jota tuijotti oli shopattu suoraan verkkokalvoille. Ei sellaista näe kuin unissa tai windows xp:n taustakuvissa.

Vaikka tämä reissu oli hyvin organisoitu, vapaa ja mieltä avartava, tahdon ehdottomasti lähteä Afrikkaan vielä uudestaan, mutta nyt yksin tai kaksistaan hyvän (tyttö) ystävän kanssa. Retkeilymajoissa nyhjääminen ja ohjatut ohjelmat nakersi meinaan ainakin mun seikkailunhaluista itsetutkiskeluintoa. Haluis päästä lööbailee enemmän lokaalien kanssa ja tsekkaamaan mestoja ite. Tottakai mä sen ymmärrän, että Suomeen verrattuna meininki on huomattavasti kuumottavampaa ja ehkä vaarallisempaakin kun yksin häsää päämäärättä, mut hei, porkkanaankin voi tukehtua.

ps. Kuvia tulossa, oottakkee vuan :)

Jyri