Tiede ja tunne

Yksi tv-kanavan tekemisen iloista on suora, nopea ja laaja palaute. Me Teemalla kuuntelemme sitä tarkalla korvalla ja yritämme ottaa opiksi. Tiedeohjelmillakin on aktiivinen ystäväjoukko, joka antaa palaa niin hyvässä kuin pahassa. Niillä, joille tiede on intohimo, tiedolla ja tietämisellä on ihan itseisarvoa. Tiedon ystävä viihdyttää itseään uudella tiedolla - television ääressäkin. Tietämisen ja ymmärtämisen ilo siis herättää mielihyvän tunteita ja saa katsojan nauttimaan.

Jo tieteen käsitteeseen kuuluu objektiivisuus, mitattavat tai muuten todennettavat faktaperusteet ja yleistettävyys. Järjellä analysoidut kylmät faktat ratkaisevat. Tämä tulee vastaan niissä kommenteissa, joissa vaaditaan ruutuun mahdollisimman ”puhdasta” tiedettä: maallikoille ymmärrettävälle selkokielelle käännettyä, mutta muutoin puhtaasti tutkimustuloksiin perustuvaa tietoa. Kutsun tällaiseen tiedekäsitykseen mieltyneitä tässä vaikkapa ”järkipuolueeksi”.
Toisaalta tiedettä tekevät ja sitä tulkitsevat ihmiset, eivät robotit. Tieteilijä kiinnostuu alastaan jostain henkilökohtaisesta syystä ja mitä syvemmällä hän on tutkimuksissaan, sitä voimakkaammin pienetkin tulokset ja niiden muutokset liikuttavat hänen tunteitaan. ”Tunnepuolue” voi siis argumentoida, että tunteilla on merkitystä itse tieteen tekemisessä, sen kysymyksenasetteluissa, sen prosesseissa ja lopputuloksissa. Onko silloin tiedeohjelmienkaan tunnesisältö peräisin vain ”ulkotieteellisestä” eli television maailmasta?

Tiedeohjelmien yhteydessä on puhuttu tunteista ja tunnekylläisyyden lisäämisestä jo pitkään. Taustalla on havainto televisiosta mediana, jonka erityinen vahvuus on tunteiden välittämisessä ja herättämisessä ja sitä kautta muistijäljen luomisessa. Jotta tiede siis toimisi televisiossa, sen pitäisi ruokkia tunteita – eikä yksin tietämisestä nauttimista, vaan monenlaisia tunteita: jännitystä, pettymystä, myötäiloa ja –häpeää, toiveita ja pelkoja. Tunteita ruokkimaan ohjelmiin tuodaan tarinoita, käänteitä, salapoliisityötä, matkalla oloa, henkilökohtaisuutta, kokemuksellisuutta, esiintyjien persoonallisuutta jne. Tällaisessa ohjelmien rakentamisessa on tultu koko ajan taitavammiksi ja rohkeammiksi.

Teeman tämän kevään tiededokumentit käynnistyvät sarjalla, jonka pelkkä aihe herättää myrskyn niin tunne- kuin järkipuolueessa: BBC/Open Universityn Vaihtoehtohoidot-sarjan jatko-osa tutkii länsimaisen lääketieteen menetelmin, mihin meditaatio, refloksologia ja hypnoterapia perustuvat ja saadaanko niiden vaikuttavuudesta näyttöä. Eräänlaista ”huuhaan” rajankäyntiä siis. Eikä vähemmällä tunnekuohulla selvittäne torstai-illoista helmikuussakaan: Mikä pelottaakaan aikamme ihmistä - ehkä syövän lisäksi - enemmän kuin tulevaisuudenkuva, jossa hän on syvästi dementoituneena omaistensa taakkana? Alzheimerin tautia sairastavien määrä kasvaa vauhdilla, joten on aika paneutua siihen, miten sairauden kanssa pärjää ja miten sen hoidossa edistytään.

Hyvä Teeman tiedeohjelmien ystävä, kuulutko sinä tunne- vai järkipuolueeseen? Vai sopisiko tiededokumentin käyttöohjeeksi: Katsotaan tunteella, järki valppaana?

Riitta Jalonen on YLE Teeman tiedettä, oppimista ja historiaa tilaava ohjelmapäällikkö, joka pyrkii harrastamaan arjessa tieteellistä ajattelua.