Rugbyn taustalla ovat eteläranskalaiset kyläkamppailut

Mitä suomalainen nainen tietää rugbystä? Eipä paljon mitään. Silmiin on joskus osunut kuvia komeista pelaajista, mutta siihen kiinnostus on jäänyt. Jos matkailee Etelä-Ranskassa, rugbyottelu on suorastaan pakko kokea, muuten ei voi sanoa tutustuneensa paikalliseen kulttuuriin. Suosittelen lämpimästi myös naisille!

Rugbyn edeltäjä ”soule” oli ikivanha, eteläranskalaisten kylien välillä pidetty voimainmittelö, jossa yhteisöt pääsivät kilpasille erilaisissa juhlissa. Merkintöjä kyläkamppailuista on jo 1000-luvulta, joten perinteen juuret ovat syvällä. Ei ihme, että peli on seudulla edelleen huippuarvostettu ja suosittu.

Rugbyn nykymuoto sai alkunsa Englannissa 1820-luvulla. Ranskalaiset pitävät silti tiukasti kiinni lajin vanhimman muodon merkityksestä pelin synnylle ja mainitsevat historiikeissa, että rugby ”käväisi välillä” Englannissa ja toi sieltä tuliaisina uuden nimen. Tätä kautta laji on levinnyt Englannin vaikutuspiiriin kuuluviin maihin ympäri maailmaa.

Vuonna 2007 pidettiin Lyonissa, Ranskassa, kerran neljässä vuodessa järjestettävät rugbyn MM-kisat, Rugby World Cup. Voittajaksi selviytyi Etelä-Afrikka. Lajin suosiota maailmalla kuvaa hyvin se, että turnaus on maailman kolmanneksi suurin urheilutapahtuma. Suositumpia ovat ainoastaan jalkapallon MM-kisat ja kesäolympialaiset. Seuraava Rugby World Cup pidetään vuonna 2011 Uudessa Seelannissa.

Jännitin rugbyjutun tekemistä ohjelmaamme ylenpalttisesti. Alue oli minulle tuiki tuntematon, lisäksi näin itseni sieluni silmin taistelemassa oikukkaiden, suurten tähtien haastatteluista vastassani koko Etelä-Euroopan media. Ajattelin kai jalkapalloa, mutta sehän on toinen laji.

Toisin kävi. Kun olin tiimin kanssa löytänyt Montpellier’n huikean rugbystadionin, kaikki lähti käyntiin sujuvaakin sujuvammin. Vastaanotto oli äärimmäisen ystävällinen ja asiallinen. Saimme kaiken infon ja tarkat ohjeet heti, sekä kutsun ottelun jälkeiseen VIP-tilaisuuteen. Hmmm…

Itse ottelua emme TV-oikeuksien takia saaneet kuvata, pelkkää lämmittelyä ja katsomoa vain. Lisäksi oli luvattu pelaajien tapaaminen lehdistötilaisuudessa heti ottelun jälkeen. Vain Canal+ sai haastatella pelaajia ennen ottelua.

Kun yleisöä alkoi virrata sisään, ensimmäinen havaintoni oli ikärakenne, kaikki mahdolliset sukupolvet olivat innokkaina läsnä. Mikä hämmästyttävintä, mukana oli paljon naisia ja kokonaisia perheitä, ei ainoastaan isiä ja poikia, vaikka heitäkin selkeästi erottui. Joukossa oli rakastuneita nuoria pareja ja iloisia, meluisia tyttöporukoita lippuineen. Montpellier’ssä toimii kuulemma myös naisten rugbyjoukkue.

Tämä auringonpaisteen siunaama kamppailu käytiin Toulonia vastaan. Kun ottelu käynnistyi, emme pitkään aikaan käsittäneet pelistä mitään. Aina, kun oletimme, että tilanne etenisi tietyllä tavalla, pallo lennätettiin aivan muualle. Hitaasti aloin ymmärtää, että pallo on vietävä vastakkaiseen maaliin lähes keinolla millä hyvänsä. Hurjaa katseltavaa.

Lajissa on vastakkain kaksi 15 pelaajan joukkuetta. Pelissä on tavoitteena palloa kantamalla, syöttämällä, tai potkaisemalla edetä vastustajan maalialueelle ja tehdä maali. Maali syntyy, kun pelaaja painaa pallon maahan vastustajan maalialueella. Kuulostaa teoreettiselta, käytäntö onkin melkoinen spektaakkeli.

Rugbyssa nähdään paljon taklauksia ja muita kontaktitilanteita. Maalintekokeinoista yleisin on lähes koomiselta vaikuttava ryömiminen mahtavassa mieskasassa eteenpäin, pallon litistyessä jonnekin massan alle. Kaikilla rykelmätilanteilla on tarkoituksensa ja sääntönsä. Taklaukset on sallittu koko vartaloon, hartialinjasta alaspäin. Jääkiekkotyylinen olkapäätaklaus on sääntöjen vastainen. Oikeaoppisessa rugbytaklauksessa taklaajan tulee pyrkiä saamaan ote taklattavan vartalon ympäriltä. Vain ”pallollista” pelaajaa saa taklata.

Rugby eroaa amerikkalaisesta jalkapallosta monessa suhteessa. Näkyvin ero on suojusten puuttuminen. Rugbyn säännöt sallivat ainoastaan kypärän, hartiasuojat, alasuojat ja säärisuojat. Suojusten tulee olla molemmilta puolilta pehmeät ja puristuksissa alle 0,5 cm paksut. Vaatteet ovat kestäviä, sillä niiden tulee sietää repimistä. Varusteiden niukkuus tuo pelaamiseen rehdin meiningin tunnun. Kun jenkkifudiksessa pelaaja kaadetaan tai tyrkätään ulos pelialueelta, peli katkeaa. Rugbyssa taas noudatetaan eurooppalaista juoksevaa peliaikaa. Peliaika on 2 x 40 minuuttia sekä tuomarin antama lisäaika.

Erittäin kiintoisaa oli katsella yleisöä, kuinka lämpimästi ja tunteella se eli mukana. Häiriköistä ei ollut tietoakaan. Hyvä henki, nauru ja ilo kuplivat kaikkialla.

Ottelu kääntyi Montpellier’n voitoksi viimeisen viiden sekunnin aikana, uskomattoman yhteisryömimisen tuloksena. Tunnelma oli katossa!

Lehdistötilaisuudessa oli selkeät säännöt ja pääsin vaikeuksitta haastattelemaan Montpellier’n joukkueen tummaihoista, raamikasta kapteenia Fulgence Ouedraogoa. Vastatessaan nerokkaaseen, ensimmäiseen kysymykseeni lajin viehätyksestä hän painotti otteluissa syntyvää kiihkeää, mutta lämmintä tunnelmaa ja hyvää vuorovaikutusta yleisön kanssa. Kysyin avuttomasti myös, kuinka hän vertaisi rugbyä jääkiekkoon. Miesten peliä, viriiliä, oikeaa urheilua, oli ystävällinen vastaus. Aivan, Suomen naisten pronssista seuraavissa talviolympialaisissa en osannut hänelle vielä tuolloin kertoa…

Käsittämättömintä oli nähdä, kuinka auliisti ja kärsivällisesti pelaajat, nuo isot, massiiviset lihaskimput, poseerasivat tavallisille katsojille lehdistötilaisuuden jälkeen. He ottivat vauvoja syliin, silittelivät lapsia, menivät mukaan perhepotretteihin ja jakoivat loputtomasti nimikirjoituksia. Ei oikkuja, ei ylimielisyyttä, ei kiirettä.

Sitkeimmät rugbyfanit eivät välitä jalkapallosta, koska se ei heidän mielestään enää ole rehtiä urheilua. Rugby on, sillä siinä ei bisnes ole päässyt pilaamaan pelin henkeä.

Ottelusta jäikin eniten mieleen kokonaisvaltainen ilonpito ja puhdas urheilukamppailu. Kannattaa ehdottomasti kokea!

Talo Ranskassa –blogin kirjoittaja on romaanisiin kieliin erikoistunut YLEn toimittaja ja Helsingin ranskalais-suomalaisen yhdistyksen puheenjohtaja.