YLE Teema

 

Anonyymi

Ihmisoikeustutkija kirjoitti:
Olemme nyt nähneet 24-osaisen jännittävän ja koskettavan sarjafilmin, joka kertoi kolmen sadististen palestiinalaisterroristien vankina olleen israelilaissotilaan vaikeasta sopeutumisesta takaisin yhteiskuntaan 17 kidutusvuoden jälkeen. Olemme samaistuneet jatkuvasti kärsiviin päähenkilöihin ja heidän lähiomaisiinsa, joita esittävät taitavat näyttelijät. Saatoimme mennä viimeisen jakson jälkeen tyytyväisinä nukkumaan, sillä palestiinalaisten joukkoon jäänyt kolmas sotilas, joka oli toiminut tiedonvälittäjänä, pääsi hänkin Israeliin myrkytettyään palestiinalaisvaimonsa sheikki-isän ja jätettyään vaimonsa taakseen tämän kieltäydytyä muuttamasta Israeliin. Vaimoraukka jäi täysin tyhjän päälle - oma vikansa, kun kieltäytyi seuraamasta miestään.

Niinpä niin, vahva sarja se oli. Eri asia on, kuinka paljon sillä on vastaavuutta todellisuudessa.
Yhtään israelilaissotilasta ei nykyään ole palestiinalaisten vankina, kun sen sijaan noin 4.800 palestiinalaisvankia viruu

MILLÄ PERUSTEELLA KÄYTÄT VERBIÄ 'VIRUU'

Israelin vankiloissa - useimmat heistä poliittisista syistä

KUINKA MONI

heidän vastustettuaan aktiivisesti kotimaansa israelilaista miehittäjää. Näiden vankien joukossa on yli 17 vuotta vankina olleita.

ONKO LUKUMÄÄRÄ TIEDOSSASI

Heidän joukossaan on useita satoja

TARKEMMIN,

joita vastaan ei ole järjestetty oikeudenkäyntiä, monille

TARKEMMIN
heistä ei ole edes kerrottu vangitsemisen syytä. Kuinka monta palestiinalasivangeista on joutunut kidutetuksi ja joutunut vuosikausien eristyksiin, sitä voimme kysyä tarkemmin Amnesty Internationalilta.

OLETKO JO KYSYNYT

JOS OLET ALKANUT SEURAMAAN BRITTITUOTANTOISTA 'LUVATTU MAA' -SARJAA, VOINET MYÖHEMMIN KOMMENTOIDA SITÄ JA TOIVOTTAVASTI HISTORIA TUNTEVANA ESITTÄÄ KRIITTISIÄ KYSYMYKSIÄ

Vastaa


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.