Pakko lisätä hienoon esittelyanalyysiin, että Paris, Texas on myös kuva aikuislapsista. Huolimatta siitä, että keskeinen rooli on pienellä pojalla. Tunne- ja toimintadynamona ovat rikkinäiset aikuiset, joiden kaikki energia menee oman pahan olon parantamiseen; poika on vain väline. JOpa näennäisen onnellisessa lopussa isä toistaa aiemman hylkäämisensä. Hän ei kykene huolehtimaan lapsestaan. MIkään äidin tilanteessa ei myöskään anna ymmärtää, että hän voisi muuttaa elämäänsä. Vanhempiensa välisen rakkauden nimissä poika on kuitenkin viety sieltä, missä oli aitoa turvaa ja aikuista rakkautta häntä kohtaan. Loppu suo tietysti mahdollisuuden ajatella, että äiti ja isän veljen perhe voisivat huolehtia pojasta yhdessä.
Paris, Texasin hienoja elementtejä on se, että suuri osa sen dramaattisista tapahtumista vain kerrotaan meille samalla, kun seuraamme Travisin matkaan oman elämänsä liepeillä.