Todisteita, todisteita. Onko todella olemassa ihmisiä, joiden koko elämä ja kaikki minkä eteen he elämänsä laskevat, pohjautuu vain asioille, joista "voi ottaa kännykällä kuvan". Kummallista. En uskalla edes kuvitella, miten mielekästä seuraa on ihminen, joka ajattelee esimerkiksi rakkauden olevan vain ihmiselle evoluution kautta kehittynyt kemiallinen reaktio, jonka tarkoituksena on lajin säilyminen.

Minun mielestäni on jännittävää se, miten uskonnottomat kuvittelevat voivansa jotenkin poistaa uskonnon maailmasta. Erilaisten uskontojen harjoittamisesta on havaintoja jo varhaisemmista sivilisaatiosta saakka. Nykyiset kaikki yhteiskuntajärjestelmat maailmassa pohjautuvat ihmisen kulttuuriin, jonka erottamaton osa uskonto on erilaisten moraaliin ja "hyvään elämään" tähtäävien koodistojensa kanssa ollut jo ammoisista ajoista lähtien.
No nyt sitten joku vapaa-ajattelija keksii sanoa, että mitäs kun Raamatussa oleviin moraaliohjeisiin löytyy pohjat jo aikaisemmista, esim sumerilaisista kulttuureista. No, minä en näe siinä mitään ongelmaa. Jos haluaa uskoa siihen, että Jumala on luonut ihmisen ja maailman (ja nyt en väitä, että maapallo on kuusituhatta vuotta vanha ja nainen sai alkunsa kylkiluusta ja maan tomusta, kirjaimellisesti. Minulle ja monelle muullekin kristitylle jumala on salattu. Tämän ajan fyysikotkin ihan tosissaan puhuvat rinnakkaistodellisuuksista ja muusta sellaisesta, joka ainakin minusta kuulostaa ihan yhtä ihmeelliseltä kuin se, että alkuräjähdyksen olisikin saanut aikaan jumala. Kun fyysikko sanoo pimeä aine, minä sanon Jumala, vai pitäisikö sanoa valoisa aine, heh...), on mahdollista, että jumala on "koodannut" ihmisen myös hyvää elämää varten. Pikku vipu sinne aivoihin, että noin niinkuin yleisesti ottaen tultaisiin toimeen impulssiemme kanssa. Nyt taas fundamentalisti alkaa rykiä, että eikö vasta uskoontulo tee ihmisestä paremman. Ei tee minun mielestäni.
Mihin sitten uskontoa tarvitaan, kysyvät jo kaikki kuorossa. Uskonto täyttää sen pienen tyhjän kuopan ihmisen sisuskaluissa, jota jotkut yrittävät täyttää ruokaa yli oman tarpeen syömällä, rakastumalla renttuihin, viinaa juomalla tai salkkareita koko päivän peiton alla katselemalla. Kaipaukseksi me uskovaiset sitä kutsumme. Uskonto antaa sisältöä elämään, tarkoitusta asioille, laput pois silmiltä. Kannattaa kokeilla.

Dawkins kuvaa uskontoon pohjautuvaa moraalijärjestelmää pronssikautisen paimentolaisheimon horinoihin perustuvana kahleena. Ymmärrän, että hän näin todetessaan ehkä viittaa lähinnä suurten maailmanuskontojen pyhiin kirjoituksiin, jotka ovat kyllä toisaalta minunkin mielestäni välistä aika väkivaltaista luettavaa. Näin todetessaan Dawkins kuitenkin juoksee kuoppaan siltä osin, että olettaa uskontojen ja pyhien kirjoitusten tulkinnan olevan kulttuurista ja ihmisen kehityksestä irrallaan. En ole viime aikoina nähnyt kristittyjen kokoavan polttorovioita noidille Pariisin keskustassa. Olisi siitä varmasti uutisissa. Tunnen muslimeita, jotka pyörittelevät päätään niille kuuluisille partahepuille siellä Afganistanin vuorilla, ihan samalla tavalla kuin minä pyörittelen päätäni kolmosen ratikassa tulta, tulikiveä ja kadotusta syytävälle aavikon synnintuntoon laittajalle.

Se on itseasiassa aika kutkuttavaa, kun Dawkinsin (ja muutamien täällä kirjoittelevien) esityksestä paistaa läpi se, että kaikkia uskovaisia täytyisi sivistää, että he voisivat vapautua uskonnon kahleista, alkaa elämään elämäänsä rationaalisen ajattelun varassa.
Uskova ihminen jää jostain paitsi.
Minusta taas Dawkinsille voisi olla käänteentekevä, vapauttava asia elämässä saada huokaista helpotuksesta, että kaikkea ei tarvitse rationaalisuuden kaavaan runnoa ja että maailma onkin laajempi ja syvempi, kuin vain se empiirisesti todennettavissa oleva.
Dawkins jää jostain paitsi.

Iloa ja rauhaa päiväänne, kaikille tasapuolisesti.