Vielä tarkennuksena äskeiseen kommenttiini... En todellakaan tarkoita sitä, että usko Jumalaan ratkaisisi kaiken ja poistaisi masennuksen. En myöskään usko siihen menestysteologiseen hölynpölyyn, että uskovainen ihminen ei voisi sairastua ja sairastaa. Olin itsekin jo silloin uskossa, kun sairastuin masennukseen 90-luvulla. En menettänyt uskoani, vaikka uskoani koeteltiinkin kovasti masennuksen pimeydessä ja epätoivossa, jopa itsetuhoisten ajatusten keskellä. Usko Jumalaan ei siis suojele ketään normaalin elämän normaaleilta haasteilta ja vaikeuksilta. Mutta oma kokemukseni on, että usko sittenkin kannattelee kaiken keskellä. Epätoivon sumentaman pimeän näkymän keskellä kaikuu mielessä hento pieni ääni, joka kertoo, että kaikesta huolimatta Jumala rakastaa - ja Hän voi auttaa ja viedä pois pimeyden ja ahdistuksen keskeltä.