Pitäisi ehkä muistaa, että viestinnässä ja kanssakäymisessä hyvin pieni osa verbaalisesta sanomasta menee perille! Ilmeet, katseet, käden puristuksen laatu, ruumiin kieli, eleet, äänen sävyt, koko olemus, kyky sulautua ja samaistua merkitsevät joskus enemmän kuin sanat ja hyvin rakennetut lauseet. Tuppisuus, ilmeettömyys, jäykkyys saattavat olla hyveitä ja suositeltavia joissakin kulttuureissa, mutta muualla ne ovat tuskin siedettäviä.
Sanaton ruumiinkieli on meillä kaikilla ensimmäinen kielemme, minkä opimme. Sen merkitys on aivan valtava, koska se kieli puhuu meissä ilman, että olemme siitä täysin tietoisia. Ihmisellä on sanattoman kielen kautta taipumus toistaa varhaisia vuorovaikutuskokemuksiaan tiedostamattaan. Se on kuin näyttämö, jolla sanomme toiselle "katso millaiseen vuorovaikutukseen olen tottunut". Periaatteella tuttu on turvallista. Tätä sanatonta kieltä on vaikea itsessä muuttaa yksin. Siihen tuskin riittää lyhyt kielikurssi.
Eli edellä olevaan Tanelin kirjoitukseen täydentäsin, että suurin osa kommunikaatiosta on sanatonta ruumiinkieltä ja erityisen merkitykselliseksi se muuttuu silloin, jos puhuttu kieli ja ruumiinkieli eivät ole synkroniassa keskenään. Ihminen uskoo aina ensi sijassa ruumiinkieltä. Näin ilmeetön ihminen ei voi olla pelkillä sanoilla "kohtelias" tms vaan uskottavan viestin perille menemiseksi tarvitaan myös sanomaa tukevat ilmeet, eleet, katseet, kosketus jne. Koettakaa vaikkapa sanoa kumppanillenne "rakastan sinua" naama aivan peruslukemilla, kasvolihakset täysin rentoina. Kysykää sen jälkeen, tuntuiko se vastaanottajasta uskottavalta.
TORSTAINA 1.4.2010