Joissain aikaisemmissa dokumenteissa tai lehtijutuissa toimittajien ambitiona on ollut kytkeä joku rockin ilmiö sen ajan poliittiseen ilmapiiriin. Näissä dokkareissa ei tarvinnut siitä enää kärsiä.

Sen sijaan asia tulee hyvin esiin käänteisellä tavalla: J. Karjalainen kertoo kuinka häntä vaivasi kysymykset siitä, mikä on hänen musiikkinsa sanoma ja miten se liittyy vaikkapa Chilen sotilasjunttaan. Mutta tämähän oli vielä sitä aikaa kun elettiin "Breshnevin kulmakarvojen" katveessa, kuten Mato Valtonen toteaa.

Rock on kuitenkin pääasiassa bilettämistä hauskan pitämistä, eikä artisteista kukaan ole pannut pahakseen kun sillä on saanut mainetta, naisia/miehiä ja rahaa. Joku Pelle Miljoona tietysti ottaa kantaa sanoituksillaan, mutta ehkä hänellekin nuo toiset elementit kelpaavat.