Nyt dokumentin nähneenä on pakko kommentoida muutamaa seikkaa:

1) Esa Kuloniemen arvio on omituinen. On syytä muistaa, että Kuloniemi on ollut yhtyeineen kilpailemassa täsmälleen samasta kuulijajoukosta kuin ns. "mikkihiiret". No, en henkilökohtaisesti itsekään innostunut aikoinaan Honey B:n ensimmäisestä LP:stä (ja sen huonosti äännetystä enklannista :)) Nämä mikkihiiret myivät kuitenkin kiitettävästi levyjä, joten puhuttaisiinko mieluummin Roope Ankoista? Suomi on pieni maa (mikä olisi syytä muistaa), ja samanlaiseen mollaukseen syyllistyi aikanaan moni muukin suomalainen muusikko kun levymyynti floppasi.

2) Hurriganes olisi ansainnut täysin oman ohjelmansa. Yhtye, joka vaikutti Suomen rock-musiikkiin ainakin 10 vuoden ajan kuitattiin parilla filmin- ja haastattelunpätkällä.

3) Kari Heimonen mainitsi mm. Cavanin suosion lähteneen c-kaseteista, mikä pitää täysin paikkansa. Suosikki ja muut ajan nuorisolehdet olivat valovuosia jäljessä siitä, mitä oli tapahtumassa, joten ne eivät "luoneet muoti-ilmiötä", kuten on ollut muodikasta väittää. Loiko Soundi punkin?

4) Mitä niille kaikille SUN-singleille muuten lopulta tapahtui?