Ai mikä se syy on ollut? Pääasiassa joko koti-ikävä tai päihteet.
Juuri näin. Kaverit on olleet vähän kuin suomalaiset jääkiekkopoitsut eka kertaa ulkomailla turnauksessa. Vähän viinaa ja paikallisia tyttöjä ja sitä rataa. Ja seuraavan päivän peli menee keturalleen. Jenkkeihin menneetkin näyttivät hakeutuvan narkkariporukoihin.
Siihen ns. breikkaukseen tarvittaneen ammattimainen sitkeä asenne vähän joka lajissa. Elvistellä kannattaa vasta sitten kun siihen on varaa.
Toinen hupaisa, toistuva juttu on, kuinka peukalolla ja etusormella näytetään se pikkiriikkinen väli, eli kuinka lähellä ollaan oltu todellista breikkaamista. Mistä sen tietää vaikka vielä olisi vaadittu vuosien työn - jos koskaan olisi moiseen päästy.
Mitä on itse nähnyt ns. megatähtien keikkoja, niin kyseessä on shown järjestäminen yleisölle. Esimerkiksi nähdessäni HIM:in lavalla se oli minusta ihan liian vaisu.
Hyviä biisejä myös tarvitaan. Hanoi Rocksin musiikillinen anti on aina ollut varsin keskinkertaista.
Sanoisin jotta voi itku, eikö tullut joku insinööri taas kertomaan meille miten asia ihan oikeasti on.
Selittäköön sitten sen miksi em. ohjelman aikana, niin paljon kuin olen pitänyt aikoinaan paljonkin iguanoista, smackista, havana blackista, rasmuksesta, himistä tapahtui vaan klik enkä kuullut niistä enää mitään. Se klik Hanoi Rocksin jälkeen. Mitenköhän voi tapahtua niin.
Seppo Vesterinen totesi että oli itsestäänselvyys että HR:sta tulee maailman isoin bändi.
Niin se oli. Se oli vaan tieto.
Kaikki eteneminen stokis-britit-japani-jenkit oli selviö niille jotka asiaa seurasivat aikoinaan. Michael Monroe keulana ei olisi ollut mitään estettä, siinä on nimittäin solisti joka pesee kenet vaan tänäkin päivänä kaikilla tasoilla. Muutenkin bändi - huolimatta siitä kamahörhöilystä - sisälsi paljon taitoa, iloa, huumoria, tarttuvia melodioita, älyä ja aitoutta.
Hieno HR. Ainutlaatuinen.
TORSTAINA 6.1.2011