Mikon tarina kosketti, ihan todella ja syvältä. Olen katsonut ohjelman monta kertaa ja itkenyt ja hymyillyt ja nauranut. Tajunnut jotain, mistä en ole itsekään ihan varma mitä se on. Ei tällaista varmaan voi tai saa sanoa pelkän telkkariohjelman perusteella mutta luulen että Mikko on sielunkumppanini enkä tarkoita sitä niinkään missään romanttisessa mielessä. On vain ihan hirvittävän lohdullista tietää että tuollainen ihminen on olemassa jossain, tässä ajassa, ehkä minäkin olen jonain päivänä selviytyjä.
(Ja koska ohjelman lopussa ei ollutkaan sitä luvattua treffi-ilmoitusta luotan siihen että ehkä joskus jossain.)
Kiitos, elämä sattuu kaikille ja jollain lailla jossain vaikeessa, joidenkin kohdalla se on sitä tarpomista loskassa joka hetki lapsuudesta sinne aikuisuuteen, ja jopa vanhuuteen. minun selviytyminen kai on tulosta siitä että vaikka on kuinka vttäny niin silti oon sen esim ruoan itelle laittanu, tehnyt siis tavoitteita ja vaatimuksia. terveiden maailmassa ihmisten on mentävä töihin ja hoidettava lapset oli mikä oli, minun maailmaa hallitsi muu arki ja lopulta sinne hävisin. mutta, aina uskoin itseeni, silloinkin kun kaikki veti matot alta uudestaan vaan.. mutta, jos olen heikkomielinen, on sekin parempi kuin tunteeton robotti, eikös?
niin, sinä olet selvityjä kun vaan peiliin katsot ja sen itsellesi sanot=)
-Mikko
MAANANTAINA 7.2.2011