Mikko vaikutti erittäin symppikseltä, herkältä ja viisaalta ihmiseltä, joka on todella työstänyt ongelmiaan. Hänen tarinansa todella kosketti, varsinkin kun itsekin sairastan psyykkistä sairautta (itse asiassa useampaakin). Kuten tuossa aiemminkin joku oli kirjoittanut, on todella lohdullista tietää, että tuollaisia tuntevia ja ajattelevia ihmisiä on vielä olemassa tässä ajassa. Samaistuin aivan hirveän paljon, varsinkin siihen, kuinka sairaus on saanut pohtimaan paljon ajan menoa ja ihmisiä ympärillä. Paljon tsemppiä Mikolle!
Kiitos sinullekin. jos elämä pakottaa käymään läpi henkisen kuoleman, mitä muuta jää käteen kuin se että ei jaksa enää sitä mikä on siihen pisteeseen vienyt. ehkä kun katsoo sydämeensä, huomaa sen että jos vain vihaa itseä ja muita kanssakulkijoita mitä muuta seuraa kuin itseinhoa, siitä kai masennus tulee ja lopulta jos huonosti käy niin sitten vaikka esim maanis-depis. elämä on vaikeaa kaikille, minulle toinen asia kuin toiselle, mutta jossain päin maailmaa minun huoli on niin pieni että suorastaan hävettisi jos sen kanssakulkijan tapaisi ja itkisin sille elämääni. on vain pakkoa katsoa peiliin, ja kysyä mitä minä teen itselle ja muille, mitä haluan itselleni olla, ja miten haluan muiden minut näkevän. sitä mitä olen itselleni, sen saan toisilta itelleni takaisin. on kai niin että on liian paljon naamioita ja on vaikeaa olla tämän maailman keskellä ilman suojakuorta. mutta, valhe itselle on valhe toiselle, ja minä opin että en enää jaksa näytellä ja yrittää miellyttää. jos en kelpaa tälläisenä, ei se ole minun ongelma enää, olen mitä olen.
-Mikko
MAANANTAINA 7.2.2011