Vastaanotettuja palautteita
Julkaistu maanantaina 11.10.2010 0 kommenttia 62 suositusta
Teema vastaa: Yle noudattaa muiden tv-yhtiöiden tavoin ohjelmien sijoittelussa Viestintäviraston laatimia ohjeita ja määräyksiä. Niiden mukaan K15-ohjelmia ei saa esittää lainkaan ennen kello 21 ja kaikki tällaiset ohjelmat on myös merkittävä ohjelmatietoihin K15-tunnuksella. K13-ohjelmia ei saa esittää arkisin ennen kello 19 ja K11-ohjelmia ei saa esittää arkisin ennen kello 17. Tämä koskee luonnollisesti myös elokuvia. Ikärajojen määrittelyssä noudatetaan Valtion elokuvatarkastamon antamia päätöksiä kun sellainen on olemassa.
Kino Klassikko -elokuvapaikalle valittuja elokuvia säätelevät nämä määräykset siinä missä kaikkia muitakin tv-ohjelmia. Tällä paikalla ei siten todellakaan voi esittää K15-elokuvia koska nämä elokuvat alkavat sunnuntaisin kello 18 mutta paikalla voi esittää K11-elokuvia (sekä K13-elokuvia, joskin näitä ei vanhojen elokuvien joukossa juurikaan ole).
Sillä, onko elokuva taidetta, klassikko tai viihdettä, kuuluisan tai täysin maineettoman ohjaajan tekemä, on näissä ikäraja-asioissa täysin merkityksetöntä. Ikäraja määrittelee voiko elokuvan tai minkä tahansa ohjelman esittää tiettyyn kellonaikaan ja näitä asetuksia todellakin noudatetaan. Esimerkiksi nyt päättyneessä Orson Welles -sarjassa, johon "Pahan kosketus" kuului, ei esitetty Wellesin elokuvaa "Muukalainen katosi" siitä syystä että sen ikäraja on edelleen K15.
Pahan kosketus on tarkastettu viimeksi vuonna 1999 ja sen ikärajaksi on määritelty K11. K11-elokuvat eivät ole väkivallattomia, vaikka ikäraja voi määräytyä muustakin syystä.
Tietenkään ei ole tarkoitus väittää että Pahan kosketus olisi lastenohjelma - sitähän se nimenomaan ei ole vaan kielletty alle 11-vuotiailta.Toisaalta tällaiset mustavalkoiset vanhat elokuvat eivät lapsia tai edes nuorisoa edes kiinnosta. Finnpanelin katsojatutkimuksen mukaan Pahan kosketuksella ei ole ollut juuri lainkaan alle 35-vuotiaita katsojia. Mainitsen tämän sen vuoksi, ettei tarkoitus ole näyttää lapsille heille sopimattomia elokuvia, vaan näistä elokuvista kiinnostuneille, yleensä vähintään yli 35-vuotiaille ja yleensä yli 50-vuotiaille katsojille hyviä elokuvaan hyvään katseluaikaan, sen sijaan että heidän suosikkielokuvansa työnnettäisiin sinne kello 23:n jälkeen. Sama pätee muihin K11-tasoisiin ohjelmiin alkaen brittiläisistä kyläsarjoista ja neiti Marple -dekkareista.
Vesa Nykänen
Ohjelmahankkija, YLE
Julkaistu maanantaina 11.10.2010 0 kommenttia 54 suositusta
Teema vastaa: Laulaja oli kalifornialainen Rebekah Del Rio, ja laulu oli "Llorando", espanjankielinen versio Roy Orbisonin kappaleesta "Crying".
Julkaistu maanantaina 11.10.2010 0 kommenttia 56 suositusta
Teema vastaa: Tuhkimo esitetään Teemalla ensi keväänä.
Julkaistu maanantaina 11.10.2010 0 kommenttia 51 suositusta
Teema vastaa: Kaikkiin ohjelmiin ei tekijänoikeudellisista syistä saada nettioikeuksia ja tämä kysymäsi ohjelma on sellainen.
Julkaistu maanantaina 11.10.2010 0 kommenttia 67 suositusta
Julkaistu maanantaina 11.10.2010 0 kommenttia 64 suositusta
Teema vastaa: Toiveenne on kuultu.
Ohjelmalla on vielä yksiesitysoikeus käyttämättä, joten tulemme sen uusimaan 13.11.2010
Julkaistu sunnuntaina 10.10.2010 0 kommenttia 92 suositusta
Teema vastaa: Ensi keväänä uusimme vanhoja Kosketuksessa jaksoja ja näytämme muutaman uuden myös.
Julkaistu lauantaina 09.10.2010 0 kommenttia 49 suositusta
Teema vastaa: Uusia Jools Holland jaksoja luvassa ensi keväänä.
Julkaistu lauantaina 09.10.2010 0 kommenttia 47 suositusta
Julkaistu perjantaina 08.10.2010 0 kommenttia 54 suositusta
Anna palautetta
Lähetä sähköpostia
Lähettäjän nimeä ja sähköpostia ei ole välttämätöntä ilmoittaa lomakkeessa. Niitä kuitenkin tarvitaan, jos toivot vastauksen kysymykseesi.
Lähetä palautteesi tekstiviestillä
Voit lähettää kanavalle palautetta myös tekstiviestillä numeroon 17279.
Kirjoita viestin alkuun: teema (välilyönti) palaute (välilyönti) oma viestisi.
Viestin hinta on 0,50 euroa
Yhteystiedot
Kanavaesittelysivuilta löydät YLE Teemalaisten suorat yhteystiedot