keskiviikkona 27.01.2010

Puut käyttävät co2 muodotaeen siittä 0:ta.
Suomen metsistä kuitenkin suuri osa on tuhottu markkinatalouden nimissä ja näin ollen saatettu
nykyinen tilanne ison ilmaston mekanismit huomioonottaen hyvin riskialttiiseen tilaan.
Toivoisin että ihmiset päätöksissä ottatisivat huomioon että terve metsä on näinä epävarmanilmaton aikoina varmavalinta tasapainottaen myös muita ilmaston ominaisuuksia kuten kosteutta ja esim hallatuhoja, tuholaistuhoja etc.. Mitä mono-lajisenpaan kuntoon metsät hakataaan sitä isompi risi otetaan.
Hamppu kasvilla voisi korvata suuren osan metsistä saatavasta paperin tuotannosta, Mutta hampukasvilla on vaikeuksia menestyä taloudessa koska amerikkalaiset metsä öljy yhtiöt 60
luvulla mustamaalasivat hamppukasvin maineen , jotta saisivat myytyä öljyä ( jonka hamppuöljy oli ennen korvannut ja paperia *( minkä hamppu oli ennen korvannut )
saaden yleisesti hyväsytyksi että hamppu oli vain huumeakasvi pimittäen sen muut
huomattavan hyvät ominaisuudet kuten todella nopean kasvun ja äärimmäisen sitkeän kuidun.
Tämä aivopesu toimii vielä nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa eli jos joku kuulee hamppukasvin nimen niin heti ajatellaan sen käyttöä huumaavana aineena.
Ekosysteemien tila käy kuitenkin koko ajan vaikeammaksi ja aikaa.... no sitä ei taida olla enään jäljellä.. times up.
Joten kuituhamppu joka ei sisällä ristiriitaiuuksia aiheuttavaa huumaavaa ainesosaa pitää ottaa
välittömästi käyttöön paperin valmistamiseen jotta kaikkia metsiä ei tarvitse tuhota.
Toivon että tämä kirjoitus vaikuttaa edes jonkun mielipiteeseen hampusta ja metsien tärkeydestä
vakaan ilmaston ylläpitäjänä. :)-

Hieno dogumentti. t:matti

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä