perjantaina 22.01.2010

Kiitos kirjoituksesta. On tärkeää, että tänä päivänä avataan asiallinen keskustelu suomalaisten alkoholin käytöstä. Matti Nykänen ja kumppanit ovat niin surullinen näky, ettei kukaan perheen äiti halua tunnustaa sen ihanuutta. Suomalainen nainen on ollut kasvattaja ja sen tehtävänä on ollut pitää perhe aisoissa kautta aikojen.
Tuullessani Kainuuseen nuorena naisena ja tänne jäädessäni pääsin näkemään kostamuksen rakentamisen jälkihoidon. Vielä tänäänkin se vaikuttaa Suomussalmella. Jonkinlainen tunteiden hukuttaminen viinaan on ollut tapa kohdata erilaista. Eurooppalainen kulttuuri on erilainen suomalaiseen ja ruotsalaiseen verrattuna. Viini kuuluu ruokakulttuuriin samalla tavoin kuin maito meillä. Eikä viiniä juoda humalahakuisesti tunteita peittämisen tarkoituksena. Viini tuo rouan aromin esille. Siinä on suomalaisella oppimisen paikka.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä