tiistaina 27.04.2010

Valitettavasti en tunnista nykysuomea tuon Innan kommentoinnin suhteen, mutta tunnistan sen Suomen jossa vartuin 70-luvulla. Muutama vuosikymmen sitten ryssittely oli yleistä johtuen sodasta. Katkeruus siirtyi sukupolvelta toiselle mutta nyt tämän päivän Suomessa on selvästi myönteisempi käsitys venäläisistä vaikkakin edelleenkin pelkoa kansana tunnemmekin suuremmasta itänaapurista vaikka maakauppojen yhteydessä. Suomen kantaväestön ollessa pieni, pelkäämme myös sitä että saamme niin suuren venäläisvähemmistön että Kreml ei jätä maatamme rauhaan vaan alkaa vaatimaan omilleen oikeuksia, kuten vähemmistökielen asemaa Ruotsin kielen tapaan. Tätä suomalaiset eivät halua.

Olen itse käynyt Venäjällä, tunnen venäläisiä ja aivan naapurissakin asuu venäläinen. Minulla ei heistä ole mitään pahaa sanottavaa, päinvastoin. Jos tarvitsemme työvoimaa maahamme, niin venäläiset ihmiset sopeutuvat hyvin Suomeen, elävät tavoillamme ja heillä on hyvä yhteys kotimaahansa.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä