You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

lauantaina 15.05.2010

Ohjelman esitteessä lukee: "paikan ovat omineet läheisen luonnon arat asukit sekä ne lemmikkieläimet, jotka jäivät kaupunkiin ihmisten paettua."
Tshernobylin onnettomuudesta on reilut 20 vuotta. Lienee aika pitkä aika kissankin iäksi ? Lisäksi ihmetyttää, että kuka on pystynyt tunnistamaan tämän, ilmeisesti siis yli 20-vuotiaan, jonkun paikkakunnalta lähteneen sinne jättämäksi ? Tai jos on tarkoitettu paikalle jätetyn kissan jälkeläistä niin vielä enemmän ihmetyttää tunnistamisen mahdollisuus ? Eipä muuten näytä tuo mallikuva kovinkaan kaupunkiymäristössä otetulta, pikemminkin ehkä jossakin pohjois-savossa ?

Koko homma muistuttaa muutaman vuoden takaista suomalaisen korkeakoulun kännykkäsäteilytutkimusta, jossa todettiin, että kännykkäsäteily ei aiheuttanut mitään haittaa koehiirille eikä siitä siten ole haittaa ihmisellekään. Kokeen aikana tosin muutamia hiiri kuoli, mutta niiden kuolinsyytä ei katsottu tarpeelliseksi selvittää tai ainakaan siitä ei kerrottu tutkimuksessa.

Hiroshimassakin kuoli tai sairastui atomipommin seurauksena vain pieni murto-osa kaupungin asukkaista, joten tämänkin perusteella olisi jo silloin voitu todeta, että radioaktiivisesta säteilystä ei ole merkittävää haittaa ihmiselle.

Kyllähän siellä tshernobylin lähiympärissä kerrotaan jääneen asumaan epälukuisen määärän alkuperäisiä asukkaita ja ainakin jotkut ovat selvinneet siellä ihan hyvin.

Radioaktiivisen säteilyn vaikutukset, kun ovat hyvin sattumanvaraisia, jollet satu istumaan juuri reaktorin päällä sen räjätäessä.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä