tiistaina 27.07.2010

Kotivammaisuuden synty.

Kirjan loppusanoissa sivulla 279 Paloheimo kirjoittaa.

Monet kysyvät, mihin me olemme menossa. Mikä on maailman-ihmiskunnan kohtalo.
Luonto saastuu ja tuhoutuu hitaasti mutta näköjään väsitämättömästi ihmisen toimista johtuen.
Metsät hävitetään, tuuli vie mullat, meret saastuvat. Eikä siinä kyllin. Myös ihmisen maailma saastuu. Avioliitot hajoavat, juurettomuus lisääntyy sen ja sen mukana ahdistus, huumeet, rikollisuus.

Nuoret voivat yhä huonommin. Sotia on aina ollut, mutta tämä on toisenlaista.
Tuhoutuuko maailmamme lopuksi armottomaan ja häikäilemättömään, kaiken valtaavaan rikollisuuteen?
Meillä on kuitenkin toivoa. Kaikki on lähtöisin kodista. Lasta voi rakastaa oikealla tavalla kasvattaa vain jos kokee hänet todella omaksi lapsekseen. Sellainen ihminen ei ole koskaan koditon. Hän myös sekä viitsii, että joutaa huoelhtimaan rakastavalla tavalla omista lapsistaan. Vin jos kodin merkitys ja lasten oikeudet oivalletaan uudelleen, voimme osaltamme vaikuttaa rakkauden ja välittämisen siitymisen uusille sukupolville.

Vain siten voi ihmiskunta pelastua sitä nyt uhkaavalta hitaalta,mutta lopulliselta tuholta, jonka laatua me emme pysty edes aavistamaan.
(Kirjapaja oy Helsinki 1999).

Linkkki,jossa Paloheimon kirjasta 15 sivuinen lainaus.

http://www.ihminentavattavissa.net/pdf/lapsuuden_haavat.pdf

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä