Kun ohjelmassa esitellään näinkin laajasti erilaista "ekorakentamista", niin olisi toivottavaa määritellä mitä ekologisella rakentamisella asiayhteydessä tarkoitetaan. Millaisia kriteerejä rakennushankkeelle asetetaan ekologisuuden arvoimiseksi ja milloin, millaisissa hankkeissa kriteerit täyttyvät, ja milloin eivät?

Vaikka ohjelman hyvä tavoite oli tuoda esiin ekorakentamiseksi tunnistettavia piirteitä nykyarkkitehtuurissa, ja vaikka Toiviainen esittikin mieltymyksiään ja epämieltymyksiään, jäi analyyttinen pureskelu alkumetreille. Mielestäni vaikuttavimmiksi esimerkeiksi jäivät kaupunkirakennusten vaaka- ja pystypintojen verhoaminen kasveilla, mutta lopultakin, onko näillä ekorakentamiselta näyttävillä tyylipiirteillä mitään erityspainoarvoa rakentamisessa? Onhan sitä villiviinejä kasvatettu Suomessa talojen seinillä jo ainakin 60-luvulta lähtien. Olisi ollut hauska kuulla jonkin asiantuntevan maisema-arkkitehdin lausunto siitä kuinka haastavaa (ja ekologista) vertikaalipuutarhan ylläpitäminen on. Tai miten järkevää on rakentaa (muka) maan alle eli ensin lanata palsta, rakentaa orgaanisia tai suoria holveja arvatenkin teräsbetonista, tehdä moninkertaiset vesieristysrakenteet joiden käyttöikä parhaimmilaankin on muutama kymmenen vuotta ja koristella koko komeus kasvualustalla ja kukkasilla. Ja sitten taputetaan käsiä kun fotosynteesi sitoo hiiltä ilmakehästä ja pilkkoo kasteluvedestä happea.

Kuten moni muukin on Toiviaiselta jälkikäteen toivonut, olisin kaivannut ekorakentamisessa painotusta pohjoisten vyöhykkeiden rakennuskysymyksiin. Ja ennen kaikkea rakennusperinteessämme olevan voimavaran ymmärtämiseen. Pohjolan kansat ovat löytäneet rakennusratkaisut selviytyä näissä ankarissa ja äärimmäisen vaihtelevissa ilmasto-olosuhteissa jo satoja vuosia. Meillä on pitkä perinne tehdä rakentamista hyväksi koetuin ratkaisun, enkä tarkoita tällä että jokaisen talon tulisi olla "punainen tupa".

Suorastaan hämmästyttävän skaalattomasti valitulta tuntuu ohjelman ensipuoliskolla esiintynyt Espoolainen omakotitalo "ekorakentamisen" karkeloissa. Kysessähän oli täysin normatiivinen peruseristeharkkotalo lämmöntalteenottojärjestelmällä ja kaksikerroksisella olohuoneella hankalasti pestävine ikkunoineen, joita rakennetaan jokaisen "niemen nokkaan ja lahdelmaan", ylt'ympäri Suomea. Sen ratkaisut löytyvät kenen tahansa valmistajan harkkotalomallistosta. Kuuluvatko Toiviaisen kriteerien, valitseman esimerkin, mukaan kaikki polyuretaanieristeharkkotalot ekotalojen kandidaattilistalle? Tämän esimerkkikohteen tavanomaisuus olisi kaivannut kyllä selittelyä, ja haluttaessa avannut sinällään kiinnostavan tien pohtia suomalaisen normirakentamisen nykyista tapaa ja kriteerejä.

Kritiikistäni huolimatta mukava että aiheesta on tehty leppoisasti etenevä ohjelma. Vaikka kyllä nuo ihmiskunnan tuomiopäivän julistukset ovat aika drastista tekijän tunteenpurkamista, joita sinne tänne väleihin upotettuna, enempiä selittelemättä, on vaikea vastaanottaa asiallisesti. "Tiedetoimittaja" Toiviaiselta toivoisi tieteellistä objektiivisuutta ja kiihkottomuutta.

– Arkkitehti Mikko B. (ei varmistettu)