perjantaina 19.11.2010

Ihmettelin ohjelman tekijöiden motiivia. Pettymyksekseni mielenkiintoisesta aiheesta, hypnoosi, oli tehty henkilökohtainen ja tökeröllä tavalla suggestoiva hyökkäys edesmennyttä hypnotisoija Erkki Hakasaloa kohtaan.

Virtanenhan paljastaa katkeruutensa hypnoosia taitavaa koulutoveriaan Penaa kohtaan jo sivun alussa, ohjelman esittelyssä.
Mielenkiintoista olisi hieman pöyhiä Lauerman tarkoitusperää. Voisi jopa olettaa että Hakasalo on jollain tavalla vahingoittanut Lauerman persoonaa joskus. Olisiko Lauerma esimerkiksi itse sellainen henkilö jota hänen sanojaan lainatakseni "Tällainen lavahypnoosi VOI olla joillekin henkilöille vaarallista"? ( Lausehan ikäänkuin perusteli ohjelman tarkoitusperän.)

Mitäpä jos Lauerma olisi kauan sitten, teini-iän herkkinä vuosina osallistunut Hakasalon esitykseen koe henkilönä?( Hänhän on ilmeisen esiintymishaluinen henkilö.) Hypnoosista herättyään olisi kokenut tilanteen pelottavana, nöyryyttävänä ja ahdistavana, koska ei itse muista mitään ja yleisö ympärillä ulvoo naurusta. Ja entä jos joku vielä kaiken kamaluuden lisäksi olisi häntä siitä vielä kiusoitellut tai oikein kiusannut? Onhan hyvin mandollista että tällainen jättää ihmiseen syvän haavan ja traumatisoi hänet.

Hänellä tuntuu olevan jonkin sortin pakkomielle pahuuteen ja huijareihin. Psykiatrian alan edustaja voisi kysyä huijaako hän itse kenties? Ja projisoi oman huijauksen toisiin? Ehkä Lauerma koki Hakasalon huijanneen hänet nöyryytettäväksi koehenkilöksi lavalle?

Näinhän asia ei tosiassa ollut, Hakasalo piti näytöksiä siksi että niiden avulla pääsi kertomaan suurelle yleisölle hypnoosin vaaroista. Ohjelmassa Hakasalon sukulainen mainitsee Hakasalon aluksi pitäneen "pienen esitelmän" tästä aiheesta. Tämä esitelmä kesti vähintään tunnin. Hakasalo painotti nimenomaan sitä kuinka helppoa hypnotisointi on, sillä se on suggestioiden antamista. Ja kuinka helposti ihmiset menevät hypnoosiin. Kaikki. Toiset eivät vain ilmaise sitä ulospäin. Ja kuinka media ja mainonta kaiken aikaa käyttävät hypnoosia hyväkseen, puhumattakaan historiamme suurimmista hirviöistä, Hitleristä ja Stalinista jne. Itse seurasin tällaista näytöstä noin kymmenvuotiaana ja juuri tämä osuus jäi minulle mieleen, sillä se tuntui minusta pelottavalta. Päätin siitä lähtien olla tarkkana, etten joudu kollektiivisen hypnoosin kohteeksi vaan rakennan oman ajatusmaailman ja mielipiteeni objektiivisesti ja harkiten.
Mitä koehenkilöinhin tulee, luulen olevan itsestään selvää että kaikki tiesivät mihin leikkiin ryhtyvät kun lavalle pyrkivät.
( Lauerman lapselliseen lausahdukseen lavahypnotisoinnin vaarasta lisäisin että eikö ulkona käveleminenkin ole joillekin ihmisille vaarallista? Ja auringonvalokin on joillekin turmiollista.)
Mainittakoon vielä, että maailmalla hypnotisoijia ei vainota vaan heidän annetaan rauhassa harjoittaa ammattiaan niin näytöksien kuin hypnoosihoitojenkin muodossa. Esimerkiksi brittiläisessä Guardian -sanomaledessä, lauantain 13.11.2010 on asiallinen sivun artikkeli hypnoterapeutti Anthony Jacquin´stä. Eikä se ole viihdesivuilla, vaan Work-osiossa. Suomessamme kukoistaa pikkusieluisuus, kammo kaikkea erillaista kohtaan ja erityisesti sellaista mitä ei tieteen "auktoriteetit" pysty selittämään. Halleluja!

Mutta palataan Lauermaan. Hän opiskelee kunnioitettavaksi psykiatrian erikoislääkäriksi. Saavuttaa ammatillisen ( Hakasaloa suuremman ) auktoriteetin ja huomioita herättävästi nousee kansalliseksi "pahuuden anylysoijaksi". Hänhän on jatkuvasti esillä mediassa kommentoimassa mitä tahansa murhia, huijauksia tai muuta maailmassa tapahtuvaa pahaa.
Hän tapaa toimittaja Matti Virtasen, he "löytävät toisensa" ja huomaavat että heillä on yhteisiä kokemuksia hypnoosista. Ja kuinka ollakkaan, molemmat jakavat katkeria tunteita nimenomaan Hakasaloa kohtaan.

Ei siinä mitään, ymmärrettävää sinänsä. Mutta olisivat käyneet psykoterapiansa loppuun ja käsitelleet tunteensa siellä, eivätkä tuoneet niitä valtionrahoittamana televisioon. Varsinkin kun kyseinen koston kohde on maannut haudassa jo vuosikymmeniä. Säälittävää! Ja oksettavaakin.
Katkerat ihmiset ovat katalinpia. Joutaisivat telkien taakse. Ei niiden haltijaksi.

Mutta tämä kaikkihan on vain hypoteettist

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä