keskiviikkona 10.11.2010

Premi Oy on painettujen ja sähköisten sidosryhmäjulkaisujen tuotantoon ja konseptointiin erikoistnut yhtiö. Yhtiön asiakas on mm. Kaleva Oy. Premi Oy on Forum24 Oy:n kokonaan omistama yhtiö. Forum24 Oy:n päätuote on kahdesti viikossa ilmestyvä Forum24 -kaupunkilehti, jakelulevikki noin 92000 kpl.

Forum24 Oy kuuluu puolestaan Pohjois-Suomen suurimpaan media-alan konserniin, Kaleva Oy:öön. Konsernin tunnetuimpia tuotteita ovat sanomalehti Kaleva, verkkolehti Kaleva.plus, Kiekko-Kaleva ja HighTech Forum-verkkopalvelu. Konsernin yhtiöitä ovat Forum24 Oy:n lisäksi Kalevaprint Oy, Oulun Jakelutoimisto Oy ja Asunto Oy Oulun Kalevankulma.

Premi Oy:n hallituksen jäsen on Forum24:n myyntijohtaja Timo Mehtälä. Tätä kautta Lindénille syntyy mahdollisesti kytkös Graafisenalan keskusliittoon.

Janton Oy:n konsultoijat (bulvaanit) olivat mukana Lindénin nimeämässä postilaki -työryhmässä.

Kaleva mainostaa: "Oulun Jakelutoimisto Oy tarjoaa nopeita ja luotettavia jakelupalveluja. Niiden avulla niin yritykset kuin muutkin asiakkaat saavat luotettavasti ja tarkasti perille suoramarkkinointiaineistonsa Oulun kaupungin ja lähikuntien alueella."

Onko nyt niin, että Kaleva on pyrkimässä tulevaisuudessa laajemminkin postin jakelumarkkinoille tai on jo siellä. Merkkejä on nähtävissä. Muutaman kerran ainakin minulle on jaettu varhaisjaetun Kalevan sisään kietaistuna ODL -konsernin (Oulun Diakonissalaitoksen säätiö) Oodi-lehti, painopaikka Kalevaprint.

Viimeksi ilmestynyt Oulun Seudun Setlementti ry:n Opistolainen-lehti (Ilmoitusliite, hämmästyttävää!) 2/2010, painopaikka Kalevaprint, oli ujutettu postin jakaman Forum24:n keskiaukeamalle. Forum24 tekee tiivistä yhteistyötä Setlementin kanssa. Tällä hetkellä Setlementin jäseniä on 36 (kts. lehti).

Tiistaina 9.11. postin jakaman 28-sivuisen Forum24 -lehden keskiaukeaman välissä oli Sinituuli -lehti (Kokoomus Pohjois-Pohjanmaa). Etusivulla juttu, Jyrki Katainen: "Tanakka etukeno työn puolesta". Erillisen 16-sivuisen Sinituulen painopaikka ei käy lehdestä selville.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä