tiistaina 14.12.2010

""Poliisi epäilee, että Kärkkäisen johtaman firman perintätoimissa käyttämien henkilöiden vankalla rikostaustalla on vauhditettu velallisten maksuhalukkuutta. Perintätoimiin on tiettävästi osallistunut johtohenkilöitä rikollisjärjestöistä, jotka tunnetaan kirjainyhdistelmistä NBK ja M.O.R.E.

- Toki näyttävännäköiset rikosalan tekijät vaikuttavat kansalaiseen, joka on perinnän kohteena. Tosin ei ole tiedossa, että jengitunnuksia olisi käytetty perinnässä. Tällöinhän tapaukset olisivat poliisille myös helpompia selvittää, sanoo rikosylikomisario Risto Lohi keskusrikospoliisista.

Perinnän liivittömyyteen on saattanut vaikuttaa eräs Helsingin käräjäoikeuden 2007 tekemä päätös, jossa jengin jäsenen läsnäolo tunnukselliset liivit päällä otettiin huomioon arvioitaessa sitä, täyttikö teko kiristyksen tunnusmerkistön.

KRP:n tutkinnan alla olevia tapauksia on puolenkymmentä. Perittyjen velkojen summa ylittää satatuhatta euroa.
Poliisi epäilee, että perintätoimintaa on ollut enemmän kuin kirjanpito antaa ymmärtää. Poliisi tutkii, ovatko petoksen, kiskonnan tai kiristyksen tunnusmerkit täyttyneet.

Miten konnat saivat toimiluvan?

- Kyse on ensinnäkin siitä, ettei kyseinen firma ole hakenut lupaa. He ovat perustaneet osakeyhtiön ja mainostaneet sitä netissä. Kotisivuilla ei ole tietoisesti kerrottu, että toimilupa puuttuu. Toisaalta kyse on siitä, kuinka viranomaiset ehtivät valvoa tätä perintätoimintaa, kertoo jutun tutkinnanjohtaja Risto Lohi Poliisi-tv:lle.

KRP:n tutkinta koskettaa alkuvaiheessa vain Helsingin perintäpalvelun toimia. Aina ei ole ollut selvää sekään, onko tutkinnassa olevissa tapauksissa velka oikeutettu vai onko rikollisryhmä lähtenyt perimään omin päin?

Mahdollista on myös se, että hyvää perintätapaa ei ole noudatettu kaikissa sellaisissakaan alan firmoissa, joilla on toimintaansa Aluehallintoviraston lupa. Eri asia on sitten se, onko toiminnassa mitään rikokseen viittaavaa.

Yksi Aluehallintoviraston tarkkailussa oleva perintäyhtiö on järvenpääläisellä teollisuusalueella majaansa pitävä Jimmy Cash Oy. Alibi-lehden mukaan firma on käyttänyt perintäkeikoilla mukana isokokoista miestä, joka on istunut vankilassa muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta. Yhtiön operatiivinen johto myöntää näin tapahtuneen.

Lääninlakimies Paavo Kokkarisen mukaan järvenpääläisyrityksen mainonta ei sovi ollenkaan perintätoimintaan. Sen uhkaavista kotisivuista on kanneltu Etelä-Suomen Aluehallintovirastoon. Myös eräs perinnänkohde on valittanut uhkaavista otteista.

Aikaisemmin Jimmy Cashin logo oli tehty 9-millisen patruunan kantaan ja kotisivujen teemana oli aseen piipun rihlat. Valitusten jälkeen logoksi tuli sherifiin tähti ja teemaksi karu villin lännen maisema.

Jimmy Cash Oy mainostaa kotisivuillaan erikoistuneensa vaikeisiin tapauksiin, erityisesti rakennusalalla. Se ilmoittaa toimivansa Suomen lisäksi Tukholmassa, Viipurissa sekä Pietarissa ja tekevänsä yhteistyötä paikallisten, "painavien" vaikuttajien kanssa.

Velalliset kaivetaan esiin

Aikaisemmin yrityksen kotisivuilla korostettiin sitä, ettei firma lähettele velallisille kirjeitä, vaan "heidät kaivetaan esiin". Sittemmin sivut ovat siistiytyneet ja mainoslauseet on kuitattu vitsiksi. Pyysimme tammikuussa ryminällä aloittaneelta perintätoimistolta haastattelua ohjelmaan. Vastaus tuli sähköpostilla.

"Jimmy Cash Oy noudattaa hyvää perintätapaa.
Mitä markkinointiin tulee,mainonta on mainontaa.
Haastatteluun emme suostu koska tiedottaminen ei ole
ydinliiketoimintaamme.Korostan että emme ole siinä asemassa, että
voisimme osallistua keskusteluun perintäalasta sinällään.

Frank Sinatraa lainataksemme tärkeintä on että yhtiön nimi on oikein
kirjoitettu."

Terveisin
Petri Stenberg
Jimmy Cash Oy

Etelä-Suomen Aluehallintovirastossa on tällä viikolla käsitelty Jimmy Cash Oy:n toimilupaa. Jos virasto päättää puuttua sen toimintaan, vaihtoehtoina on varoitus tai toimiluvan peruminen.""

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä