1900 luvun alussa demokratia oli lapsenkengissä euroopassa. Yhteiskunnat olivat jyrkkiä luokkayhteiskuntia eikä lapsuutta ollut muilla kuin pienen yläluokan lapsilla. Töitä tehtiin kotona heti kun osattiin kävellä. Kulkutaudit raivosivat ja nälkään ja kurjiin elinolosuhteisiin kuoltiin. Ei ollut sairausvakuutusta, vuosilomia, nykyisen kaltaista eläketurvaa ja korkeampi koulutus ei ollut köyhien ulottuvissa. Suomi oli Venäjän rajamaakunta. Sisällissodan liikkeellepaneva voima oli työväestön suoranainen nälkä ja maailmansodasta johtuva yhteiskuntien hajoaminen sekä epävarmuus. Työväestö ei vastustanut itsenäisyyttä mutta kääntyi sen aatteen puoleen joka lupasi leipää ja työtä. Nykyajan yltäkylläisyydessä on vaikea ymmärtää sen ajan huutavaa epäoikeudenmukaisuutta. Vasta 40-50 luvuilla työväestö otettiin vähitellen mukaan yhteiskunnan neuvottelupöytiin. Ne itsestäänselvyytenä pitämämme edut joista huomaamattamme nautimme joka päivä ovat työväenliikkeen miesten ja naisten sankarillisen toiminnan tulosta.

– Ella K. (ei varmistettu)