Väittäisin että helluntailaisuuteen ja yleensäkin uskonsuuntiin kohdistuu keskenään ristiriitaisia odotuksia, ja siksi helposti käy, että mikään isompi yhteisö ei tunnu olevan just se, mitä etsii, ja myös omat odotukset voi kausittian ola ristiriitaisia.
Esim. ihminen voi samaan aikaan toivoa puhdasta oppia ja riittävästi keskustelua opista, ja tavallaan nämä sulkevat toisensa pois osittan, koska puhtaasta opista on tietty käsitys ("jossain"), mitä suojellaan kenties vähentämällä keskustelua tai siltä voi ainakin tuntua.
Kukapa ei myös iloitsisi ajatuksesta että jees, nyt ollaan selkeästi uskon tiellä ja tehty vaaditut asiat (uskovien kaste), mutta samalla se rajaa pois niitä, jotka taas eivät ole käyneet kasteella, vaikka oma paras kaveri.
Kukapa meistä ei arvostaisi vapaaehtoistyötä, mutta sen kääntöpuolena on se, että voi tulla tehneeksi työtä, josta olisi voinut saada toisessa yhteydessä oikeaa palkkaa.
Kukapa terve nuori ei haluaisi kapinoida ja kyseenalaistaa, mutta tämä ei onnistu, ellei kapinointiin ja kyseenalaistukseen saa tarpeeksi hyvää ja jämäkkää vastustusta. Kuka jaksaisi treenat nyrkkeilyä pumpulisäkin kanssa?'
Se on todettava kokemuksesta, että Jeesusta et saa omalla voimalla ilmestymään, vaikka kuinka olisit kateellinen sille vanhalle narkkarille, joka on vankilassa tullut uskoon, kun Jeesus ilmestyi sellissä. Jeesusta ei nähtävästi voi komennella laisinkaan - koetettu on!!
Minut helluntailaisuus on varjellut päihteiltä ja antanut uskoa perhe-elämään ja avioliittoon, koska perheen kestävyys on hellluntailainen arvo (vaikka ei aina toteudu). Myös olen säilyttänyt "mystisen" uskon tulevaisuuteen, hyvään elämään ja taivaaseen. Mutta suomalaisesta elämänmenosta ja erilaisiin ihmisiin tutustumisesta se on hiukan vieraannuttanut liikaa.
Siis se paradoksi on totta, että ihminen voi olla samaanaikaan erittäin kiitollinen ja erittäin suivaantunut helluntailaisuudestaan! Tätä voi olla vaikea ulkopuolisen ymmärtää! Kiitollisuus voi voittaa prosentein 51-49 tai sitten toisella käy toisella tavalla.
Kuitenkaan helluntailaisuutta ei voi tarkastella yksinään, ilman tarkastelematta suhdetta Uuteen testamenttiin ja apostoliseen uskoon. Helluntailaisuudessa on haluttu olla uskollisia ihanteella alkuseurakunnasta ja apostoliselle opille, vaikka voi olla, että monessa on epäonnistuttu, mutta halu on ainakin ollut. Mutta jos lähdetään siitä, että uskonnollisuus muodostuisi lähinnä vain ihmisten omista kokemuksista ja tunteista eikä UT:n pohjalta, siitä varmaan voisi syntyä erityyppinen uskonto, ikäänkuin "tyhjä taulu"-periaattella? Kuka tietää?
Kaikkea hyvää ja jos se tuntuu hyvältä, niin siunaustakin, kaikille tänne kirjoitteleville oman elämän tiellä omana itsenään elämän ja Jumalankin salaisuutta pohtimassa!
keskiviikkona 09.02.2011
Väittäisin että helluntailaisuuteen ja yleensäkin uskonsuuntiin kohdistuu keskenään ristiriitaisia odotuksia, ja siksi helposti käy, että mikään isompi yhteisö ei tunnu olevan just se, mitä etsii, ja myös omat odotukset voi kausittian ola ristiriitaisia.
Esim. ihminen voi samaan aikaan toivoa puhdasta oppia ja riittävästi keskustelua opista, ja tavallaan nämä sulkevat toisensa pois osittan, koska puhtaasta opista on tietty käsitys ("jossain"), mitä suojellaan kenties vähentämällä keskustelua tai siltä voi ainakin tuntua.
Kukapa ei myös iloitsisi ajatuksesta että jees, nyt ollaan selkeästi uskon tiellä ja tehty vaaditut asiat (uskovien kaste), mutta samalla se rajaa pois niitä, jotka taas eivät ole käyneet kasteella, vaikka oma paras kaveri.
Kukapa meistä ei arvostaisi vapaaehtoistyötä, mutta sen kääntöpuolena on se, että voi tulla tehneeksi työtä, josta olisi voinut saada toisessa yhteydessä oikeaa palkkaa.
Kukapa terve nuori ei haluaisi kapinoida ja kyseenalaistaa, mutta tämä ei onnistu, ellei kapinointiin ja kyseenalaistukseen saa tarpeeksi hyvää ja jämäkkää vastustusta. Kuka jaksaisi treenat nyrkkeilyä pumpulisäkin kanssa?'
Se on todettava kokemuksesta, että Jeesusta et saa omalla voimalla ilmestymään, vaikka kuinka olisit kateellinen sille vanhalle narkkarille, joka on vankilassa tullut uskoon, kun Jeesus ilmestyi sellissä. Jeesusta ei nähtävästi voi komennella laisinkaan - koetettu on!!
Minut helluntailaisuus on varjellut päihteiltä ja antanut uskoa perhe-elämään ja avioliittoon, koska perheen kestävyys on hellluntailainen arvo (vaikka ei aina toteudu). Myös olen säilyttänyt "mystisen" uskon tulevaisuuteen, hyvään elämään ja taivaaseen. Mutta suomalaisesta elämänmenosta ja erilaisiin ihmisiin tutustumisesta se on hiukan vieraannuttanut liikaa.
Siis se paradoksi on totta, että ihminen voi olla samaanaikaan erittäin kiitollinen ja erittäin suivaantunut helluntailaisuudestaan! Tätä voi olla vaikea ulkopuolisen ymmärtää! Kiitollisuus voi voittaa prosentein 51-49 tai sitten toisella käy toisella tavalla.
Kuitenkaan helluntailaisuutta ei voi tarkastella yksinään, ilman tarkastelematta suhdetta Uuteen testamenttiin ja apostoliseen uskoon. Helluntailaisuudessa on haluttu olla uskollisia ihanteella alkuseurakunnasta ja apostoliselle opille, vaikka voi olla, että monessa on epäonnistuttu, mutta halu on ainakin ollut. Mutta jos lähdetään siitä, että uskonnollisuus muodostuisi lähinnä vain ihmisten omista kokemuksista ja tunteista eikä UT:n pohjalta, siitä varmaan voisi syntyä erityyppinen uskonto, ikäänkuin "tyhjä taulu"-periaattella? Kuka tietää?
Kaikkea hyvää ja jos se tuntuu hyvältä, niin siunaustakin, kaikille tänne kirjoitteleville oman elämän tiellä omana itsenään elämän ja Jumalankin salaisuutta pohtimassa!
– Anonyymi (ei varmistettu)