Isoilla paikkakunnilla ja erityisesti yliopistokaupungeissa oman hengellisen lokeron löytyminen on helpompaa ja oman uskonnonharjoittamisen fyysiset puitteet ovat vapaammin valittavissa. Toista on pienellä paikkakunnalla, jossa tarjonta on vähäistä ja vanhat seurakunnat elävät viipurin ja ylivainion aikoja, niin helluntailiikkeen sisällä kuin vapaakirkossa ja kirkon perinneliikkeissäkin. Uskovien yhteys saattaakin muodostua etäämpänä asuvien kaverien verkostosta tai nettiyhteisöstä, mikä ei liene paikallisseurakuntamallin alkuperäinen tarkoitus. Aika rankkaa tuuletusta tarvittaisiin pölyttyneisiin komeroihin, uusia vetäjiä ja vastuunkantajia ja uusia toimintamalleja. Jumalan palveleminen ja uskossa eläminen ei ole sidottua perinteisiin, joita seurakunnissa vaalitaan enemmän kuin evankeliumin eteenpäin vieminen ja arkipäivän usko vaativat.
-mies 38v-

– Anonyymi (ei varmistettu)