You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

tiistaina 15.02.2011

Kaksi kysymystä Ollilalle:

1) Kun Microsoft-yhteistyö esiteltiin, kerrottiin että Nokia Windows -puhelimia tulee markkinoille enemmän vasta vuonna 2012. Samalla kuitenkin kerrottiin että nykyisin 30% osuutta pitävä Symbian-järjestelmä tullaan lopettamaan eikä sen kehitysympäristöä enää tueta Windows-puhelimillle. Tämä aiheutti valtavan negatiivisen reaktion sekä kehittäjäyhteisössä jota Nokia on vaivalla rakentanut että sijoittajien joukossa. On odotettavissa että myynti laskee huomattavasti, koska ihmiset eivät halua puhelinta ilman kehittyvää ekosysteemiä.

Miksi Symbianin alasajosta päätettiin ja ilmoitettiin jo nyt? Eikö olisi ollut parempi kertoa että sen tuki ja kehitys jatkuu (nykyisen kustannusohjelman puitteissa) ja tehdä päätös Symbianin lopettamisesta myöhemmin jos Nokian Windows-puhelimet osoittautuvat menestyksekkäiksi ja siirtymä voidaan tehdä riskittömämmin?

2) Elopin "Burning platform"-puhe sisälsi merkittäviä asiavirheitä. Hän mm. väitti iPhonen markkinaosuudeksi vuonna 2010 yli $300 puhelimista 61%, mikä voi olla totta USAssa, mutta on globaalisti luokkaa puolet tuosta lukemasta.

Vaikutti siltä että Elop on saanut tietonsa enemmän amerikkalaisilta konsulteilta kuin Nokian omilta asiantuntijoilta. Onko hänen julkinen esiintymisensä mielestänne ollut luottamusta herättävää?

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä