perjantaina 28.10.2011

Ruokasuositukset ovat jämähtäneet paikoilleen ja vähärasvaisuuden kampanjoinnista tuli lopulta se suurin ylipainon aiheuttaja. Tässä näkee sen kummajaisen miten elintarviketeollisuus ja sen tuotannon kasvattimen moninaisten eri tuotenimikkeiden kanssa on ajanut ohi terveysvaikutusten ja useat ihmiset ovat hurahtaneet uskomaan että vähärasvaisuuden varjolla sitten muka voidaan paremmin. Lopputulos on entistä surkeampi ja väestöstä on yli puolet ylipainoisia.
Karppausta voidaan toteuttaa monilla eri tavoilla ja itse olen rajoittanut leivän syöntiä ja samoin perunan/pastan/riisin syöntiä. Suosin kotimaisia marjoja ja vihanneksia. Vihanneksista minulle piisaavat loistavasti porkkanat ja lantut sekä sesongin aikana kukkakaali/keräkaali. Tomaattia syön ympäri vuoden ja normaalisti maitotuotteita. Koviajuustoja en syö kovin paljon - teen itse hämäläistä piimäjuustoa, joka on loistavasti säilyvä ja luonnonmukainen tuote. Rahkaa ja turkkilaista jugurttia marjojen kanssa, kermaloraus joskus joukkoon.
Voin selvästi paremmin kuin aiemmin suurempien hiilihydraattimäärien kanssa, jotka väsyttivät, turvottivat ja tekivät lötkön olon.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä