tiistaina 01.11.2011

"Myös kovat huumeet voidaan ajatella 'haitallisina'. Niiden haitat on kuitenkin todettu niin suuriksi, että ne on mahdotonta laillistaa ilman tuhoisia seurauksia."
Mielestäni nyt vetelet vähän mutkia suoriksi. Esimerkiksi Portugalin esimerkki osoittaa, että (kaikkien) huumeiden käytön dekriminalisaatio ei todellakaan johda katastrofiin. Päin vastoin, huumehaitat on saatu siellä vähenemään nimenomaan liberalisoinnin myötä. Aiheesta löytyy paljon tietoa internetistä.

"Samoin doping on haitallisempaa käyttäjälleen kuin alkoholi tai tupakka, jos verrataan kokonaishaittaa käyttäjien määrään ja käyttöaikaan."
Onko sinulla antaa tälle väitteelle lähdettä? En yhtään vähättele dopingaineiden haittoja; varsinkin testosteroni ja anaboliset steroidit voivat suurina määrinä aiheuttaa nopeastikin tuhoa mm. sydämelle ja maksalle. En kuitenkaan lähtisi asettamaan alkoholia tai tupakkaa missään nimessä vähemmän haitalliseksi.

"Lapset on kuitenkin helpompi kasvattaa pysymään erossa dopingista, jos doping ei ole samanlainen 'arkipäiväinen' ja laillinen asia kuten alkoholi tai tupakka. "
Doping ei missään nimessä ole arkipäiväinen asia valtaosaväestölle. Kuten Salasuo totesi, Suomessa on muutamia tuhansia dopinginkäyttäjiä.

"Niin, dopingia saa siis tällä hetkellä Suomessa käyttää laillisesti, toisin kuin esim. Ruotsissa. Minkahanlaisia kokemuksia sieltä on? Ainakin dokumentin perusteella vaikuttaisi siltä, että dopingin kriminalisointi vähentäisi käyttöä."
Tämä ei varmaan tule yllätyksenä, että olen sitä mieltä, että kyseisen dokumentin pohjalta ei kannata vetää kovin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. Lainatakseni taas Salasuota, Ruotsissa on saman verran dopinginkäytättäjiä kuin Suomessa. Se siitä kieltopolitiikan tehokkuudesta.

" Mitä itse arvelet yhteiskunnassa tapahtuvan, jos meillä olisikin saman verran dopingkäyttäjiä?"
Tämä on mielestäni erittäin utopistinen uhkakuva.

Suosittelen sinulle lukaisemaan Salasuon blogikirjoituksen ajatuksen kanssa läpi. Hän on tehnyt hienoa työtä suomalaisen päihdetietämyksen saralla, ja voitaneen sanoa, että hän tietää mistä puhuu.Linkki: http://www.city.fi/yhteisot/blogit/mikkosalasuo/

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä