sunnuntaina 08.01.2012

Hassu juttu. Se Soneran sähköpostivirus.
Johtaja kutsui juttusilleen ja sanoi suurinpiirtein näin: Ajattelit, että tätä ei sinulta oteta pois. Et pyytänyt mitään korvaukseksi.
Tämä siis sen jälkeen kun olin viestin laittanut Soneran toimitusjohtajalle, joka oli viruksen tapattanut.
Eivät tienneet, nuorempia kun olivat, että olin jo lapsena oppinut mustalaisäidiltä ettei tarvitse pyytää. Hyvä emäntä kun antaa pyytämättäkin. Ei vain tämä emäntä antanut mitään, ei kait ollut hyvä emäntä.
Olin odottanut jonkinlaista keskustelua asiasta, kun olin kypsynyt siihen, että kukaan ei ollut keksinyt syytä serverien toimimattomuuteen. Olisi ollut sopiva tilaisuus saada syy julkisuuteen ja näin vauhdittaa tietoyhteiskuntahankkeen onnistumista. Keskustelua ei vain syntynyt kun odotin aloitetta johtajilta.
Tietoturvamiehet eivät nousseet siksi keskusteluun, vaikka olivat kuukausikaupalla jahdanneet olematonta virusta. Päinvastoin. Heidän bisnestään vauhditti kansaan upotettu viruskammo.
Nyt turvabisnesmies on nousemassa Nokian johtoon. Visioimaan. Toivotan onnea. Uskoa en jaksa.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä