perjantaina 17.02.2012

Adoptiolakia on väännelty ja käännelty vuosikausia. Siitä taistelevat samaa sukupuolta olevat vanhemmat, lapsettomuudesta kärsivät heteroperheet.

Tarjolla on kohdunvuokrausta, sijaissynnytystä, "hedelmöityshoitoa" etelän aurinkorannoilla, sperman ostamista ulkomailta, kun Suomessa miehet lopettivat sperman luovuttamisen .
Lehdissä uutisoidaan huutavasta spermapulasta, spermaa tuodaan Tanskasta.

Luulisi Suomessakin löytyvän syrjäytyneitä, sijoitettuja, huostaanoetettuja lapsia pilvin pimein, eli enemmän kuin sotaorpoja joita huutokaupattiin perheille orjiksi.

Yle uutiset 5.10.2011.

Uusi laki kieltäisi ulkomaiset adoptiot
STT 5.10.2011 12:27:06

Lasten omatoiminen adoptoiminen ulkomailta halutaan kieltää. Hallitus esittää eduskunnalle lakia, jonka mukaan itsenäiset adoptiot sallittaisiin vain adoptiolautakunnan luvalla.

Luvan saisi käytännössä lähinnä silloin, jos kyseessä on sukulaislapsi.

Muutosta perustellaan adoptioihin liittyvillä riskeillä.

Itsenäisiä adoptioita ulkomailta on tehty 10-20 vuodessa. Noin puolessa tapauksista kysymyksessä on ollut sukulaislapsi.

Laki toisi muutoksia myös kotimaisiin adoptioihin, jotka nekin vaatisivat pääsääntöisesti luvan. Luparatkaisuihin olisi mahdollista hakea muutosta.

Biologisten isien asemaa vahvistettaisiin niin, että heidän mahdollisuutensa huolehtia lapsesta olisi lain mukaan selvitettävä adoptioneuvonnassa.

Adoption hakijoiden ikärajat tiukentuisivat. Hakija saisi olla pääsääntöisesti 25-50-vuotias. Tätä nykyä yläikärajaa ei ole, mutta lapsen ja vanhemman ikäero ei saa olla yli 45 vuotta. Tämä raja pysyisi voimassa.

Lait tulisivat voimaan ensi vuoden heinäkuussa.
--------------------

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä