Levottomat ja koulunsa keskeyttävät lapset eivät suinkaan aina ole yksinhuoltajien lapsia. Ongelma on universaali.
Vanhempien oma lapsuus, taustat ja koulutus ovat tietenkin avainasemassa tässäkin tapauksessa. Koulutettu yksinhuoltaja on aivan eri asemassa kuin kouluttautumaton, traumaattinen huoltaja eri asemassa kuin tasaista elämää viettänyt. Perheen viiteryhmä sanelee omat ehtonsa; herätyskokouksissa juoksevat vanhemmat jättävät lapsensa samalla tavalla 'herran haltuun' kuin ketkä hyvänsä muut addiktit tahoillaan vaikkapa alkoholin, menestymispakon tai työn parissa.
Entäpä lapsen viitekehys: rähjäisessä lähiöissä on ympärillä varmasti erilaisilla lähtökohdilla ja asenteilla varustettuja koululaisia ja heidän huoltajiaan kuin turvallisemmassa asuinpiirissä; lähiön 'nörtti' voisi olla asenteiltaan ja taustoiltaan juuri sellainen, joka olisi kuin kala vedessä siellä, missä tämä lähiöiden katu-uskottava massa ei pääsisi yleisopetuksen luokka-asteelta toiselle. Ympäristö määrittelee yksilöt omista suppeista lähtökohdistaan käsin ja on monesti väärässä yleisesti hyväksyttävillä, virallisilla tasoilla.
Sukupuolten aseman tulisi kuitenkin olla nimenomaan tasa-arvoinen. Ei niin, että katsotaan vain naisten/tyttöjen etuja ja oikeuksia miehet/pojat unohtaen tai päinvastoin. Olisi syytä keskittyä itse asiaan: mitä tehdään, miksi tehdään, miten tehdään eikä siihen kuka tekee. On oleellista, että mieheys/naiseus ei ole pääosassa vaan tekemisen laatu. Sukupuoli ei saa olla este millekään, mutta ei se saa olla hyväksyttävä syy tehdä asioita huonosti tai ammattitaidottomasti. Muutoinhan sekä tasa-arvokeskustelua että mm. koulujen ongelmia johdattelevat epäoleelliset ja triviaalit kysymykset, jotka estävät meitä kaikkia paneutumasta kulloisiinkin haasteisiin ja ongelmiin. Siinä viitekehyksessä opitaan vain väistelemään vastuuta ja kestävämpien ratkaisumallien toteuttamista, jolloin kaikki koko yhteiskunnassa ovat pitkällä aikavälillä häviäjiä.
perjantaina 02.03.2012
Levottomat ja koulunsa keskeyttävät lapset eivät suinkaan aina ole yksinhuoltajien lapsia. Ongelma on universaali.
Vanhempien oma lapsuus, taustat ja koulutus ovat tietenkin avainasemassa tässäkin tapauksessa. Koulutettu yksinhuoltaja on aivan eri asemassa kuin kouluttautumaton, traumaattinen huoltaja eri asemassa kuin tasaista elämää viettänyt. Perheen viiteryhmä sanelee omat ehtonsa; herätyskokouksissa juoksevat vanhemmat jättävät lapsensa samalla tavalla 'herran haltuun' kuin ketkä hyvänsä muut addiktit tahoillaan vaikkapa alkoholin, menestymispakon tai työn parissa.
Entäpä lapsen viitekehys: rähjäisessä lähiöissä on ympärillä varmasti erilaisilla lähtökohdilla ja asenteilla varustettuja koululaisia ja heidän huoltajiaan kuin turvallisemmassa asuinpiirissä; lähiön 'nörtti' voisi olla asenteiltaan ja taustoiltaan juuri sellainen, joka olisi kuin kala vedessä siellä, missä tämä lähiöiden katu-uskottava massa ei pääsisi yleisopetuksen luokka-asteelta toiselle. Ympäristö määrittelee yksilöt omista suppeista lähtökohdistaan käsin ja on monesti väärässä yleisesti hyväksyttävillä, virallisilla tasoilla.
Sukupuolten aseman tulisi kuitenkin olla nimenomaan tasa-arvoinen. Ei niin, että katsotaan vain naisten/tyttöjen etuja ja oikeuksia miehet/pojat unohtaen tai päinvastoin. Olisi syytä keskittyä itse asiaan: mitä tehdään, miksi tehdään, miten tehdään eikä siihen kuka tekee. On oleellista, että mieheys/naiseus ei ole pääosassa vaan tekemisen laatu. Sukupuoli ei saa olla este millekään, mutta ei se saa olla hyväksyttävä syy tehdä asioita huonosti tai ammattitaidottomasti. Muutoinhan sekä tasa-arvokeskustelua että mm. koulujen ongelmia johdattelevat epäoleelliset ja triviaalit kysymykset, jotka estävät meitä kaikkia paneutumasta kulloisiinkin haasteisiin ja ongelmiin. Siinä viitekehyksessä opitaan vain väistelemään vastuuta ja kestävämpien ratkaisumallien toteuttamista, jolloin kaikki koko yhteiskunnassa ovat pitkällä aikavälillä häviäjiä.
– Anonyymi (ei varmistettu)