Olen täsmälleen samaa mieltä. Nämä Hercule Poirot -tarinat samoin kuin vastikään nähdyt Neiti Marple -kertomukset eivät keskity murhien ja ihmismielen synkkyyksien ihannointiin kuten liian monet nykyiset "viihde"sarjat. Murha on näissä - kuten toivottavasti tosielämässäkin - ei-toivottu asia, joka on tavoitteena ratkaista. Tarinoissa tärkeää on kysyä, miksi näin pääsi käymään.

En ymmärrä, miksi niin monet haluavat käyttää vapaa-aikansa katsellen "viihde"-kidutuksen tuloksia, sisälmyksiä ja ruumiita. Vaikka todellisessa maailmassa tapahtuisikin hirveitä asioita, onko viihdyttävää nähdä samanlaisia tai pahempia keksittyjä kauheuksia kotisohvalla istuen? Tuoko se elämään jotakin hyvää ja lisääkö se kenenkään hyvinvointia? Onko julkisen palvelun yhtiön tarpeen näyttää sellaisia (niin, piakkoin verovaroilla maksettuna)?

– V (ei varmistettu)