You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

maanantaina 17.09.2012

Tulisielu perustuu Winifred Holtbyn kirjaan South Riding, joka oli oman aikansa iso bestseller ja omassa lajissaan klassikko, vaikka on ollut unohduksissa viime vuosikymmeninä.

Kävin Skotlannissa viime vuoden alkupuolella, jolloin sarja oli tulossa siellä televisioon. Kirja oli luonnollisesti nostettu uudestaan esille ja sitä myytiin kirjakaupoissa edullisena taskukirjana. Ostin osin senkin takia, että aihe oli mielenkiintoinen ja osaksi siksi, että arvelin, että sarja varmaan ostetaan Suomeenkin.

Kirja ja tarina ovat hyviä. Jokainen kirjan lukiessaan tai sarjan katsoessaan varmaan huomaa, että sitä on eri kirjoissa (nais- ja tyttöromaanit), sekä televisiosarjojen jaksoissa varioitu lukemattomia kertoja. Suomessa pikkuisen samankaltaisista lähtöasemista läpimurtoromaaninsa Nuoren opettajatteren varaventtiili punoi Hilja Valtonen. Valtosen tyylilaji toki on täysin erilainen ja kirja ilmestyi muutaman vuoden ennen Holtbyn teosta.

South Ridingin ilmestymisajankohta on juuri se, joilloin tullaisen tarinan saattoi odottaa ilmestyvän. Naiset olivat saaneet edellisinä vuosikymmeninä äänioikeuden ja ensimmäisen maailman sodan loputtua ja osin sodan seurauksena he alkoivat luoda työelämässä omia urijaan. Enää naisten ei kirjallisuudessa tarvinnut olla vain aviomiestä etsiviä kapinallisia tai huonoon elämään / köyhyyteen taipuvia sorrettuja. Jos Holtby ei olisi klassikkoaan kirjoittanut, sen olisi tehnyt joku muu.

Winifred Holtbyn oma elämä on sekin oman tarinansa veroinen ja traaginen. Hän esiintyy ystävättärensä Vera Brittanin kirjottamassa omaelämäkerrassa Testament of Youth keskeisenä henkilönä. Testament of Youth on yksi tunnetuimpia 1920-luvun nuorison ja itsenäistyvien naisten kuvauksia. Klassikko sekin: hyvin harva kirjailija on pystynyt sekä luomaan klassikon, että esiintymään sellaisessa. Ei varmasti ole sattuma, että myös Brittainin kirja oli näkyvästi Britannian kirjakaupoissa esillä viime keväänä.

Itse TV-sarja sai (valitettavasti) hieman epäröivän vastaanoton arvosteluissa. Mielenkiintoista nähdä se nyt itse.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä