torstaina 20.09.2012

Olen samaa mieltä. Olemmeko tekemässä Suomeen uutta viihdeohjelmaa, kun ylen rahoitus ei muuten toimi ohjelmien tuotossa?

Kuka muuten kyseisistä show-esiintyjistä oikeastaan tiesi, miten yksinäinen eläkeläismummo elää pienellä työeläkkeellä pienessä omistamassaan peräkylän mökissä, jonka arvo on vähän nollasta poikkeava. Hänellä ei ole julkisia eikä yksityisiä kulkuneuvoja eikä siten meidän käsittämiämme "normaaliin" elämään liittyviä asioita.

Miten paljon hän TÄSMÄLLEEN maksaa veroa verrattuna esim. vastaavaan pieneen työtulon verotukseen? Miksi me (erityisesti politikot) unohdamme, että hän on tehnyt työtä hyvinvointimme eteen koko elämänsä vaikka ei ole sitä esittämässä julkisella paikalla, jossa notkuvia itsensäkehujia hän halveksii. Tällaiset ihmiset eivät enää syrjäydy, eihän heitä ole edes olemassa kuin ehkä muutamalle ihmiselle maailmassa.

Kaikkialta sataa hyviä lupauksia ja myötätuntoa tällaisille ihmisille, eikä kukaan JULKISESTI puolusta varakkaita keinottelijoita (= sijoittaja = me), jotka tekevät rahaa mm. tällaisten ihmisten kustannuksella. MISTÄ TÄMÄ KAKSINAAMAISUUS TULEE JA VOIMMEKO VIELÄ JOLLAIN LAINSÄÄDÄNNÖLLÄ PUUTTUA SIIHEN?
(En usko siihen, sillä jokainen kynnellekykenevä on nykyisen markkinataloutemme vanki ja valmis (ei julkisesti) myymään äitinsä, jos vain hinnasta sovitaan. Poikkeaako suomalainen unelma ameriikkalaisesta unelmasta?)

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä