torstaina 01.11.2012

Minusta on kovin järkyttävää, että joku suomalainen kuvittelee olevansa parempi ja älykkäämpi äänestämään Yhdysvaltain presidenttiä kuin amerikkalaiset itse. Yhdysvalloissa reilun vuoden asuneena voin äärimmäisen hyvin ymmärtää, miksi joku, tai käytännössä puolet, haluaa äänestää juuri nyt republikaanista presidenttiehdokasta.

Mitt Romney on varsin maltillinen republikaaniehdokas, kuten Anonyymikin kirjoituksessaan myöntää. Hän on käytännössä osoittanut omaavansa esimerkillisen hyvän johtajan ominaisuuksia. Hän on menestyksekäs yritysjohtaja, talviolympialaiset pelastanut kriisijohtaja ja erinomaisen hyvin kuvernöörinä toiminut maltillinen poliittinen johtaja. Mitt Romney on juuri sellainen johtaja, jota kahtiajakautunut Yhdysvallat nyt tarvitsisi. Kongressin poliittinen kahtiajakautuneisuus on suurin Yhdysvaltoja vaivaava ongelma juuri nyt. Niin paljon kuin presidentti Obamaa muualla maailmassa arvostetaankin, ei hänestä ole ollut yhdistämään eripuraisia puolueita.

Barack Obama on retoriikan mestari. Hänen ulkopoliittinen linjansa on ollut kohtuullisen menestyksekäs. Obaman ongelmana on kuitenkin se, että hänen sisä- tai paremminkin talouspoliittinen linjansa ei ole erityisemmin parantanut amerikkalaisen keskiluokan oloja. Ja valkoiset konservatiivit, joita Yhdysvalloissa on edelleen paljon, eivät tule koskaan luottamaan Obamaan - huolimatta Osama bin Ladenin tappamisesta tai kuvernööri Chris Christien kehuista hurrikaani Sandyn jälkihoidon aikana.

Henkilökohtaisesti toivoisin Mitt Romneyn voittavan, koska uskon hänen kykenevän paremmin palauttamaan Yhdysvaltain aseman maailman johtavana taloutena - se on meidän eurooppalaisten, ja suomalaistenkin etu. Samoin uskon hänen olevan voimakkaampi ja kriittisempi suhteessa Venäjään, joka on ehdottomasti meidän suomalaisten etu. Mutta en menetä yöuniani, jos tulos on toinen - vaikka se vaikuttaakin elämääni huomattavasti enemmän kuin jonkun keskivertosuomalaisen. Obama on osoittautunut monessa suhteessa erinomaiseksi johtajaksi - neljän vuoden takaisesta kokemattomuudestaan huolimatta. Hänen on vain löydettävä keinot parantaa puolueiden välistä yhteistyötä - muuten hänet tullaan historiankirjoituksessa tuomitsemaan suureksi epäonnistujaksi. Näistä viimeisistä lauseista voi ehkä päätellä, että Romneyn kannattamisesta huolimatta uskon äänestyksen lopputuloksen kuitenkin kääntyvän Obaman hyväksi. Kotiosavaltioni Virginia on yksi ratkaisevista valtioista ja uskon Romneyn voittavan täällä, mutta se tuskin sittenkään riittää. Obama on hurrikaani Sandyn aikana päässyt osoittamaan täällä kovin arvostettua johtajuutta - ja vieläpä hyvin. Se saattaa olla se lopullisesti ratkaiseva tekijä.

Mutta kirjoitukseni pointti on se, että vaalituloksesta riippumatta aurinko nousee seuraavanakin päivänä. Kummankaan ehdokkaan tuomitseminen tai perusteeton kehuminen ei ole erityisen järkevää. Molemmilla on varsin komea ansioluettelo, Romneyllä jopa ennen mahdollista presidenttiyttä. He ovat molemmat osoittaneet olevansa varsin sopivia maailman vanhimman demokratian johtajiksi - tai "vapaan maailman" johtajiksi.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä