perjantaina 16.11.2012

Ainakin mielialapuolelta löytyy kokemusta. Elämäni on ollut aikamoisessa myllerryksessä, ja ei ihme, että oli lievän masennuksenkin oireita. Esimerkiksi Terveyskirjastossa ja Käypä Hoidossa ym. on enimmäkseen järkevää tekstiä siitä, miten tällaisia tilanteita pitäisi hoitaa. Lääkitystä ei suositella ensisijaisesti ainakaan lievässä masennuksessa, jossa on raskas päällä oleva elämäntilanne, joka ON ratkaistavissa muilla konstein.

Mutta mitä tekee lääkärit? Ja mitä tekee työnantaja, kun tarvitsee uuden, kevyemmän työn? Työnantajani ei ottanut sille kuuluvaa vastuuta. Lääkäri ei suostunut ottamaan kantaa. Talous alkoi kärsiä sairauslomakierteestä johtuen. Uusi työ oli kiven takana työmarkkinatilanteen takia. Koulutus ei ollut ongelma. Mieliala alkoi heittelehtiä, kun oli huoli kokonaistilanteestani.

Lääkäri yritti tuputtaa uutta särkylääkereseptiä ja myös mielialalääkkeitä. Kannanottoa hän ei suostunut kirjoittamaan työnantajalleni. Minusta alettiin tehtailla masennus- ja kipupotilasta. Ja tämä niiden taholta, joiden pitäisi tukea työkykyä ja terveyttä! Kokonaistilanteeni ei kiinnostanut ollenkaan, ainoastaan sinä hetkenä olevat oireet kiinnostivat.

Sain uuden työn omin avuin uudelta työnantajaltani. Lopputulos: sairauslomakierre loppui, särkylääkkeiden tarve väheni ja en koskaan aloittanu niitä kahta lääkettä (särkylääke, mielialalääke), joita minulle tuputettiin. Työpaikan fyysisten olosuhteiden muuttaminen riitti.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä