perjantaina 23.11.2012

Arabien koulutustaso ja sen tuoma kulttuuri on kaukana analyyttisestä. Mennään tunteella mukana.

Israelista taas ei huomaa koulutustasoa, niin primitiivisesti reagoivat ja niin julmasti lahtaavat arabeja alueella.

Ongelma syntyi kun länsimaat menivät asuttamaan aluetta maailmansodan jälkeen ja ryöstivät alueet. Nyt voitaisiin aluemyönnytyksillä yrittää tehdä sovinto.

Mutta israelilaiset hamuavat ahneesti uutta maata. Länsirannalta ja jopa koko Gazaa yrittämällä tehdä sen asumiskelvottomaksi kiduttamista muistuttavin toimenpitein.

Juutalaisten kanta ilmeni keskustelun lopussa kun kysyttiin kumpi kahdesta vaihtoehdosta on parempi. Alkoi tippua merkillisiä lisävaatumuksia arabien kulttuurista jne.. Eli rauhan ehdoista ei haluta päästä edes keskustelemaan, vaikka toisin teeskentelevät. Israelin järkyttävän julmalla, suorastaan narsistisella kaiken monenkertaisella kostamisella ei ole mitään tekemistä sivistysvaltion kanssa.

Israel ei olisi elinvoimainen valtio millään tavalla ellei amerikan juutalaiset sitä pitäisi keinotekoisesti hengissä.

Israelin valtion perustaminen ja sen ylläpito on länsimainen häpeä.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä